Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Sosiaalipsykologiset käsitteet (kpl 10-15) - Coggle Diagram
Sosiaalipsykologiset käsitteet (kpl 10-15)
KPL 10
INTIIMI RYHMÄ: esim. tiivis ystäväporukka tai perhe, jonka jäsenet ovat paljon vuorovaikutuksessa keskenään ja joilla on paljon yhteisiä tavoitteita
TEHTÄVÄKESKEINEN RYHMÄ: esim. työpaikan tiimi, jonka jäsenet vaikuttavat paljon keskenään ja heillä on yhteisiä tavoitteita, mutta ryhmän läsnäolon kesto ja jäsenten samankaltaisuus ovat tasoltaan vain kohtalaisia
SOSIAALINEN KATEGORIA: esim. nuoret, kotkalaiset, helsinkiläiset
SOSIAALINEN IDENTITEETTI: mihin ryhmiin yksilö itse määrittelee kuuluvansa
JOUKKO: ryhmän välinen vuorovaikutus on pientä, eikä heillä juuri ole muita yhteisiä tavoitteita, kun esim. matkustaa samaan aikaan samalla junalla.
RYHMÄISYYDEN MERKIT: jäsenten välillä paljon vuorovaikutusta, ryhmän tärkeys jäsenille, ryhmän yhteiset tavoitteet, jäsenten samankaltaisuus, ryhmän pitkäkestoisuus
SOSIAALISEN IDENTITEETIN TEORIA (Henri Tajfel ja John Turner): Esittää, että ihmiset luokittelevat itsensä erilaisiin sisäryhmiin, ja niiden ulkopuolelle jäävät ulkoryhmiin. Tietyssä tilanteessa aktivoituneena on jokin yksilön sisäryhmäidentiteetistä, ja silloin toimitaan tuon ryhmän sääntöjen mukaisesti. Teorian mukaan vain sellaista käyttäytymistä ryhdytään mallintamaan, johon joku oman ryhmän edustaja antaa esimerkin. Lisäksi yksilö pyrkii ylläpitämään myönteistä minäkuvaa, mikä tapahtuu suurelta osin hänen sisäryhmiensä kautta.
SISÄRYHMÄT: kuuluvat ne, jotka katsotaan oman ryhmän jäseneksi
ULKORYHMÄT: kuuluva ne, joita ei koeta oman ryhmän jäseniksi
POLARISAATIO: kahtjakautuneisuus eli esim. Yhdysvalloissa demokraatit ja republikaanit
NORMIT: yhteiskunnan käyttäytymissäännöt
ROOLI: oletus siitä, kuinka tietyssä asemassa olevan on toimittava
JOHTAJUUS: prosessi, jossa yksilö vaikuttaa toisiin tavalla, jolla ryhmän toiminta etenee kohti tavoitteita
Johtaja voi suhtautua ryhmän jäseniin AUTORITAARISESTI eli määräilevästi, jolloin hän asettaa itsensä muiden yläpuolelle kyselemättä muiden mielipiteitä.
Johtaja voi suhtautua ja toimia myös DEMOKRAATTISESTI eli hän keskustelee päätöksistä muiden kanssa, ottaa muut huomioon ja asettuu tasavertaiseksi jäseneksi muiden kanssa.
Johtaja voi suhtautua asioihin myös ANTAA MENNÄ -TYYLILLÄ, jossa johtaja antaa tehtävät ryhmäläisille, mutta ei itse juurikaan osallistu ryhmän työhön eikä valvo sitä
RYHMÄDYNAMIIKKA: Ryhmän jäsenten dynaamista eli jatkuvaa vuorovaikutusta. Esim. kun yhtä perheenjäsentä kiukuttaa, se vaikuttaa muihin perheenjäseniin.
KOLLEKTIIVINEN MIELI: tarkoittaa ryhmän yhteistä ajattelua, tietoa, tunteita ja käsityksiä, jotka muodostuvat ryhmän jäsenten vuorovaikutuksessa.
KOLLEKTIIVINEN ÄLYKKYYS/VERKOSTOÄLYKKYYS: tarkoittaa ryhmän yhteistä älykkyyttä, joka syntyy yksilöiden tietojen, taitojen, kokemusten ja ajatusten yhdistämisestä.
TRANSAKTIIVINEN MUISTI: muistijärjestelmää, jossa ryhmän jäsenet tietävät, kuka tietää tai osaa mitäkin.
KOHEESIO/RYHMÄN KIINTEYS: kuinka vahvasti ryhmän jäsenet kokevat yhteenkuuluvuutta ja haluavat kuulua ryhmään.
SOSIAALINEN DILEMMA: tilanne, jossa yksilön oma etu on ristiriidassa ryhmän tai koko yhteiskunnan yhteisen edun kanssa.
KPL 12
USKOMUS: uskoon perustuva käsitys siitä, onko jokin väite tosi.
PERINNE: tarkoittaa tapoja, uskomuksia ja toimintamalleja, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle ja joita yhteisössä ylläpidetään.
KULTTUURI: tietyn ihmisryhmän jakamaa, sosialisaation kautta opittua, melko pysyvää mutta dynaamista, vaikuttaa ihmisten toimintaan, aineetonta ja aineellista, normit, arvot, uskomukset, perinteet, käyttäytymistavat
KULTTUURIPSYKOLOGIA: monitieteinen ala, jossa tutkitaan kulttuuristen ilmiöiden vaikutusta ihmisen toimintaan.
VALTAETÄISYYS: tarkoittaa sitä, kuinka paljon yhteiskunnassa hyväksytään ihmisten välisiä valtaeroja ja hierarkiaa.
KULTTUURISTEN ULOTTUVUUKSIEN TEORIA ( Geert Hofstede): Teorian mukaan kulttuureja voidaan vertailla erilaisten ulottuvuuksien avulla. Teoria auttaa ymmärtämään kulttuurien välisiä eroja. Ulottuvuudet ovat: valtaetäisyys, yhteisöllisyys-yksilöllisyys, epävarmuuden välttäminen, ihmissuhde-tai tehtäväorientoituneisuus, lyhyen-pitkän aikavälin suuntautuneisuus sekä mielihyväkeskeisyys
ARVO: asia tai periaate, jota ihminen pitää tärkeänä ja tavoittelemisen arvoisena. Esim. tasa-arvo, oikeudenmukaisuus
Teorian mukaan ihmisillä on erilaisia perusarvoja, jotka ohjaavat heidän käyttäytymistään ja päätöksiään. (s. 131)
KPL 13
KPL 15
KPL 11
JOUKKOTAPAHTUMA: tilanne, jossa suuri määrä ihmisiä kokoontuu samaan paikkaan jonkin yhteisen tapahtuman tai asian vuoksi.
PANIIKKI: pakokauhu, voimakas pelko
MELLAKKA: joukkotapahtuma, joissa joukon toiminta muuttuu väkivaltaiseksi tai hallitsemattomaksi. Esim. omaisuuden rikkomista, tulipaloja tai yhteenottoja poliisin kanssa.
VILLITYKSET: Esim. alemyyntien ryntäys
OHIKULKIJAN ILMIÖ: ihminen auttaa hätätilanteessa epätodennäköisemmin, kun paikalla on paljon muita ihmisiä.
ALTRUISTINEN TOIMINTA: toisen ihmisen auttamista ilman, että tavoittelee itse hyötyä tai palkkiota. Auttamisen motiivina on halu auttaa toista.
MORAALI: käsitys siitä, mikä on oikein ja väärin sekä hyvää ja pahaa. Moraali ohjaa ihmisen käyttäytymistä ja valintoja.
KONFORMISUUS: ihminen muuttaa omaa käyttäytymistään, mielipiteitään tai asenteitaan ryhmän mukaisiksi.
VIIVAKOE (Solomon Asch): Kokeessa tutkittiin konformisuutta. Osallistujan piti valita kolmesta viivasta malliviivan kanssa yhtä pitkä viiva. Kun muut ryhmäläiset antoivat tahallaan väärän vastauksen, moni osallistuja mukautui enemmistön mielipiteeseen, vaikka tiesi oikean vastauksen. Koe osoitti ryhmäpaineen vaikutuksen ihmiseen.
TOTTELEVAISUUS: taipumus tehdä, mitä auktoriteeti määrää
TOTTELEVAISUUSKOE (Stanley Milgram): Kokeessa tutkittiin, kuinka pitkälle ihminen tottelee auktoriteetin käskyjä. Osallistujia pyydettiin antamaan toiselle henkilölle sähköiskuja, vaikka todellisuudessa sähköiskuja ei annettu. Koe osoitti, että monet ihmiset tottelevat auktoriteettia, vaikka käsky olisi heidän moraalinsa vastainen.
KPL 14