Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Sosiaalipsykologian käsitteitä - Coggle Diagram
Sosiaalipsykologian käsitteitä
Polarisaatio
kahtiajakauntuneisuus on huolestuttavasti kasvanut viimeisten vuosien aikana. Koskettaa paitsi erimielisyyttä asioista, myös kielteisiä tunteita.
ryhmä
Siihen kuuluu vähintään kaksi ihmistä, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja heille en jaettu yhteinen tavoite
Sosiaalinen kategoria
esimerkiksi nuoret tai kotkalaiset. Vuorovaikutus kaikkien kotkalaisten välillä on vähäistä, eikä heillä ole paljon yhteisiä tavoitteita
joukot
löyhät yhteenliittymät kuin samaan aikaan hississä matkustavat ihmiset, Vuorovaikutus pientä
Intiimi ryhmä
tiivia ystäväporukka tai perhe, jonka jäsenet ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja heillä on yhteisiä tavoitteita
Tehtäväkeskeinen ryhmä
Työpaikan tiimissä tai kilpailun tuomaristossa, jäsenet ovat vuorovaikutuksessa paljon keskenään, heillä on paljon yhteisiä tavoitteita ja ovat tärkeitä toisille
Sisäryhmä "ME"
Olen osa tätä ryhmää, toimin ryhmän sääntöjen mukaaan
Status
Status osoitetaan erilaisilla statussymboleilla. Esim. vaatteilla ja asusteilla voi erottua muista
Normit
Yksilölle on tärkeäkuulua omaan ryhmäänsä, joten hänen ei kannata jättää yhteisön tai ryhmän käyttäytymissääntöjä eli normeja huomioimatta
Heteronormatiivisuu
Ihmisten oletetaan olen seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroseksuaaleja
Rooli
Rooli on oletus siitä, kuinka tietyssä asemassa olevan on toimittava
Sosiaalisen identiteetin teoria
Joka esittää, että ihmiset luokittelevat itsensä erilaisiin sisäryhmiin ja niiden ulkopuolelle jäävät ulkoryhmiin
poikaleirikoe
Muodostettiin ennestään toisille tuntemattomista pojista kaksi ryhmää, jotka ryhtyivät pian kilpailemaan rajusti toisiaan vastaan
Johtajuus
Määritellään prosessiksi, jossa yksilö vaikuttaa toisiin tavalla, jolla ryhmän toiminta etenee kohti tavoitetta
Antaa mennä -tyyli
Johtaja antaa tehtävät ryhmäläisille, muttei juurikaan osallistu ryhmän työhön eikä valvo sitä