Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Kirjallisuushistorian aikajana, Antiikki - Coggle Diagram
-
Antiikki
Keskiaika
Renesanssi
Valistus
Romantiikka
Kansallisromantiikka
Realismi
Modernismi
Postmodernismi
Nykykirjallisuus
- 1 more item...
-
1800- ja 1900-luvun taitetta kutsutaan la belle epoqueksi – ihanaksi ajaksi, jota leimasi rauha, edistysusko ja vauraus.
-
1800-luvulla länsimaiset yhteiskunnat kehittyivät yhä nopeammin kohti nykyisenkaltaisia moderneja yhteiskuntia. Monissa maissa 1800-luku tarkoitti siirtymää maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta kohti teollisuusyhteiskuntaa, jossa tuotanto ja ihmiset olivat kaupungeissa.
Teoksissa käsitellään ajan yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten köyhyyttä, sairauksia, luokkaeroja sekä naisten ja miesten välistä epätasa-arvoa.
-
Vuosina 1808–1809 käydyn Suomen sodan seurauksena Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta osaksi Venäjän suurruhtinaskuntaa, ja Suomi sai autonomisen aseman.
-
-
Englannissa syntyi ajatussuuntaus nimeltä empirismi, jonka mukaan tiedon tulee pohjautua havaintoihin eikä esimerkiksi Raamatun opetuksiin.
Maailmankuva pohjautui järkeen ja tieteeseen. Tämä näkyi niin kirjallisuuden aiheissa kuin hahmoissakin.
-
-
Se alkaa Rooman valtakunnan hajoamisesta noin 500-luvulta ja jatkuu ainakin 1300-luvulle, paikoin jopa 1500luvulle saakka. Kirjallisuudessa keskiajan kukoistuskausi sijoittuu aikavälille 1050–1300.
Vaikka latina säilyi kirjallisuuden valtakielenä, kirjallisuutta alettiin pikkuhiljaa kirjoittaa myös tavallisen kansan osaamilla kielillä, kuten italiaksi ja ranskaksi.
Raamattua pidettiin keskiajalla ehdottomana auktoriteettina, jonka määräyksiä tuli noudattaa.
Keskiajalla valtaosa kirjallisuudesta oli uskonnollista. Keskiajan näytelmäkirjallisuutta edustavat liturgiset draamat eli näytelmät, joiden avulla jumalanpalvelusten yhteydessä opetettiin Raamatun tapahtumia latinaksi. Kirkon seremonioista irronneet maalliset draamat taas olivat usein kansankielisiä. Lisäksi opettavaiset ja jännittäväjuoniset pyhimystarinat eli legendat olivat suosittuja.
Keskiajan tärkein näytelmätyyppi oli moraliteetti, jolla opetettiin kansalle uskontoa ja sitä, mikä on oikein ja väärin.
Keskiajalla kirjoitettiin muistiin suullisena perinteenä eläneitä tarinoita. Näin syntyivät monet kansallisista sankareista kertovat eepokset.
-