Realismin mukaan kansainvälinen politiikka on anarkkinen järjestelmä, jossa suvereenit valtiot joutuvat viime kädessä huolehtimaan itse omasta turvallisuudestaan. Valtioiden keskeinen tavoite on selviytyminen, ja valta on tärkeä väline tämän tavoitteen saavuttamisessa. Koska valtiot eivät voi olla täysin varmoja muiden aikomuksista, syntyy kilpailua, turvallisuusdilemmoja, liittoutumia ja voimatasapainon pyrkimyksiä. Klassinen realismi korostaa muun muassa ihmisluontoa, vallanhimoa ja poliittista harkintaa, kun taas neorealismi painottaa kansainvälisen järjestelmän rakennetta ja voimavarojen jakautumista. Neoklassinen realismi lisää mukaan valtioiden sisäiset tekijät ja johtajien tulkinnat.