Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Temperamentti - Coggle Diagram
Temperamentti
Temperamentti on suhteellisen pysyvä synnynnäinen reagointityyli
temperamentilla tarkoitetaan jokaiselle ihmiselle tyypillistä taipumusta reagoida sekä ympäristön tapahtumiin että omiin sisäisiin tiloihin.
Temperamentti kertoo sen, miten ihminen tekee asioita, ei sitä miksi ihminen tekee niin kuin tekee.
Temperamentti kertoo siten toimintatyylistä, tavasta reagoida sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin.
Ihmiset reagoivat esimerkiksi väsymykseen (sisäinen ärsyke) hyvin eri tavoin. Toinen ärsyyntyy väsyneenä pienistäkin asioista, kun taas toinen kykenee pitämään itsensä hyvin kasassa valvotun yön jälkeen. Samalla tavoin esimerkiksi luokkahuoneen melu (ulkoinen ärsyke) haittaa toisia opiskelijoita enemmän kuin toisia.
teoriat ovat suhteellisen yksimielisiä siitä, että yksilölliset erot toimintatyyleissä ovat synnynnäisiä ja seurausta hermoston toiminnasta.
Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu temperamentin olevan perinnöllinen.
Aluksi tutkimuksia tehtiin kaksostutkimusten sekä eläinkokeiden avulla.
Myöhemmin geenitutkimuksen kehittyessä voitiin tarkemmin tutkia geneettisten tekijöiden vaikutusta temperamenttiin.
Esimerkiksi joidenkin ihmisten elämyshakuisuuden ja riskikäyttäytymisen on osoitettu liittyvän DRD4-geeniin, joka säätelee aivojen dopamiinitoimintaa.
Viime vuosikymmeninä on saatu myös paljon yhä tarkempaa näyttöä välittäjäaineiden, kuten serotoniini- ja dopamiinitasojen, aktiivisuuden yhteydestä temperamenttiin.
tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että yksilölliset erot näkyvät jo vastasyntyneillä ja ovat suhteellisen pysyviä läpi koko elämän.
Jo pienillä vauvoilla voidaan havaita eroja esimerkiksi tunneilmaisussa, kuten itkuherkkyydessä tai aktiivisuustasossa, kuten siinä, millainen vauva on vireystilaltaan. Samantyyppinen reagointi näkyy lapsella läpi elämän.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että temperamentti ei muutu miksikään elämän aikana. Kaikki kehitys vaikuttaa myös temperamenttiin.
Koska temperamentilla on vahvasti biologinen perusta ja se liittyy aivojen toimintaan, vaikuttaa aivojen kehittyminen erityisesti lapsuuden aikana voimakkaasti myös temperamentin kehittymiseen
Temperamentin luomat reagointitaipumukset pysyvät läpi elämän, mutta niiden voimakkuus ja ilmeneminen muuttuvat elämän aikana. Aluksi pienellä lapsella temperamentti ohjaa lapsen toimintaa, mutta oppimisen kautta lapsi oppii yhä paremman itse ohjaamaan temperamenttiaan.
Temperamentti on persoonallisuuden kasvualusta
Temperamentin tärkein seuraus on aikuisen ihmisen persoonallisuus.
Monet persoonallisuudentutkijat pitävät temperamenttia persoonallisuuden synnynnäisenä ytimenä, pohjana, josta kokemus, kypsyminen ja ympäristö muokkaavat aikuisen persoonallisuuden. Pienillä lapsilla on temperamentti, mutta ei vielä persoonallisuutta.
Varhaisten temperamenttipiirteiden nähdään luovan perustan persoonallisuuden piirteille aikuisuudessa.
Temperamentti ja persoonallisuuden piirteet molemmat lukeutuvat McAdamsin teoriassa yksilön taipumuksellisiin piirteisiin, jotka luovat teoriassa pohjan ihmisen persoonallisuudelle.
Jotta voidaan sanoa, että temperamentti vaikuttaa persoonallisuuden piirteiden muodostumiseen, on niiden välillä oltava vuorovaikutukseen perustuva jatkuvuus.
Tällä tarkoitetaan sitä, että tietyt temperamenttipiirteet saavat aikaan jatkuvasti samalla tavoin toistuvia kokemuksia, joista vähitellen kehittyy ihmisen persoonallisuus.
Näin käy esimerkiksi silloin, kun lähestymistaipuinen ja aktiivinen lapsi saa yhä uudelleen ja uudelleen positiivista palautetta ympäristöltä esimerkiksi erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
Nämä positiiviset palautteet vahvistavat lapsen kokemuksia itsestään sekä omista sosiaalisista taidoistaan. Nämä synnynnäisen temperamentin alunperin aiheuttamat kokemukset luovat vähitellen esimerkiksi ulospäinsuuntautuneen persoonallisuuden.
Temperamenttia on tutkittu jo pitkään
Erilaisia ihmistyyppejä on pyritty etsimään ja kuvaamaan jo useita satoja vuosia.
Ensimmäisenä "temperamenttitutkijana" voidaan pitää antiikin ajoilta Rooman keisarien henkilääkäri Galenosta
esitti että ihmiset voidaan luokitella heidän ruumiinnesteidensä (keltainen ja musta sappi, lima ja veri) suhteen neljään eri tyyppiin: koleerinen, melankolinen, flegmaattinen ja sangviininen.
Vaikka kuvaus ei vastaa nykyajan käsitystä temperamentista, on siinä kuitenkin hyvin osoitettu temperamentin perusajatus: ihmisillä on erilaisia tyylejä reagoida asioihin ja näillä tyyleillä on biologinen perusta.
Psykologiatieteen parissa alettiin tutkia temperamenttia 1950-luvulla
Siitä lähtien tutkijat ovat kehittäneet monia erilaisia temperamenttiteorioita.
Keskeisiä temperamenttiteorioita ovat esimerkiksi Alexander Thomasin ja Stella Chessin, Arnold Bussin ja Robert Plominin, Jerome Kaganin sekä Robert Cloningerin kehittämät temperamenttiteoriat.
Yhteistä kaikille teorioille on ollut yritys löytää erilaisia luokituksia, temperamenttipiirteitä, joiden avulla voitaisiin mahdollisimman hyvin kuvata kaikkia yksilöitä. Eri teoriat lähestyvät kuitenkin samaa asiaa, temperamenttia, hieman eri näkökulmista.