Liikehoito: Jaetaan aktiviisiin ja passiivisiin harjoituksiin. Tarkoitus estää verisuonitukokset, edistää verenkiertoa ja yllä pitää nivelliikkuvuutta ja lihasvoimatasoja. Tetraplegiassa passiivinen liikehoito taehdään ylä- ja alaraajan nivelille, paraplegiassa vain ala-raajoille, koska asiakas tekee yläraajoille aktiiviset liikkeet. Passiivisessa liikehoidossa käydään läpi kaikki anatomiset liikesuunnat, mutta vältetään voimakkaita kudosvenytyksiä ääriasennoissa. Yläraajoissa keskitytään kyynärnivelen ojennukseen ja sormien liikeratojen auki pysymiseen.
Jatkuva pystyasennon harjoittelu eli vertikalisointi on keskeistä, koska asentoon liittyvä ortostaattinen hypotonia voi aiheuttaa pyörtyilyä ylösnousun yhteydessä. Oireita voidaan välttää verenpainetta nostavalla lääkityksellä, painesukilla, asteittaisella pystyasennon lisäämisellä(kippilauta).
Intensiivinen kuntoutusjakso kestää yllensä 60-90 vrk. Selkäydinvaurion saaneiden kuntoutuksesta vastaa moniammatillinen työryhmä jota johtaa erikoistunut lääkäri. Työryhmään kuuluu lisäksi fysio-, toiminta-, uro-, ja puheterapeutti, sairaanhoitaja, psykologi, sosiaalityöntekijä, vapaa-ajanohjaaja ja vertaistukihenkilö. Kuntoutuksen tavoitteena on vauriotason ja tyypin rajoissa mahdollisimman hyvä ja itsenäinen toiminta- ja liikuntakyky.
Liikuntavamman hoito: Vammautumisen jälkeinen vuodelepo kestää muutamista päivistä pariin kuukauteen. Vuodelevon jälkeen aloitetaan mobilisointi pystyasentoon totuttelemisella.
Täydellisessä selkäydinvauriossa jäljelle jäänyt suorituskyky selviää muutamassa kuukaudessa, eikä tilassa tämän jälkeen tapahdu suuria muutoksia. Osittaisessa vauriossa tila voi edistyä muutaman vuoden ajan. Näiden henkilöiden kohdalla voidaan liikuntakykyä edistää kuntoutuksella huomattavasti.
Kaikista selkäydinvamman saaneista 10% kuntoutuu kävelemään ilman apuvälineitä, 20% kävelee apuvälineillä, 60% käyttää pyörätuolia ja 10% sähköpyörätuolia.
Liikuntavamman fysioterapia käsittää apuvälinetarpeen arvioinnin, siirtymiseen käytetyn apuvälineen käytön opettelun, siirtymiset vuoteesta apuvälineeseen, apuvälineestä wc-istuimelle ja suihkutuoliin, apuvälineestä tuoliin ja apuvälineestä autoon. Apuvälineen kanssa liikkumista harjoitellaan tasaisella, kaltevalla ja mahdollisesti portaissa. Seisoma-asennosta on hyötyä siirtymisissä, joten sitä on syytä harjoitella mahdollisuuksien mukaan. Apuvälineillä liikkuminen ja siirtymiset vaatii erityisesti ylävartalon ja ojentajien lihasvoimaa, joten lihaskuntoharjoittelu kannattaa kohdistaa hartian ja käsivarren lihaksiin. Intensiivisiä liikkumisharjoituksia jatketaan niin kauan kuin hermoston regeneraatiota ja motorista oppimista tapahtuu.
Hengitysongelmat: T8 nikaman yläpuolisissa vaurioissa hengityslihaksen on halvautunut. Mitä ylempänä vaurio on sitä enemmän hengitystoiminnot vähenevät. C3-tason yläpuolisissa vaurioissa tarvitaan hengityskonetta, mutta opettelemalla sammakko(glosso faryngeaalinen) ja apuhengityslihastekniikkaa asiakas voi hengittää hetkellisesti iman konetta. C3-C6 tason vammoissa voidaan saavuttaa taso, että voidaan hengittää itsenäisesti joitakin minuutteja.
Hengitysongelmien ennaltaehkäisy on palleahengityksen opettelu, hengityslihasten vahvistaminen, rintakehän liikkuvuuden ylläpito, vastustetut sisään- ja uloshengitysharjoitukset, mahdollisesti rinta- ja vatsalihaksiin kohdistetut sähköstimulaatiokäsittelyt ja yskimisen avustaminen manuaalisesti tai koneellisesti. Hengitysharjoitukset kannattaa yhdistää toiminnalliseen lihasvoimaharjoitteluun. Usealle korkeamman vaurion saaneille hengitysharjoitukset ovat välttämättömiä loppuelämän.
Spastisuus: Ylemman motoneuronin (aivo ja selkäydintason neuronit) vaurioon liittyy vartalon ja raajojen spastisuutta. 70%lla ilmenee spastisuutta ja 40%lla spastisuus on niin voimakasta että se vaikeuttaa päivittäisiä toimia. Selkäydinvaurion yhteydessä esiintyy erityissesti klonusta(rytminen ei-tahdonalainen lihassupistelua) sekä koukistus- ja ojennussuuntaista spastisuutta.
Fysioterapiassa vältetään spastisuutta aiheuttavia asentoja ja ärsykkeitä liike- ja asentohoidon yhteydessä. Asentohoidon, tukien, lastojen ja sähköstimulaation avulla vähennetään spastisuutta. Myös allas- ja ratsastusterapialla on todettu spastisuutta vähentävä vaikutus. Liikehoidossa spastisuutta neutralisoi rauhallinen liikkeiden suoritustahti ja passiivisten kiertojen käyttö, lihasten rauhallinen ja pitkäkestoinen venyttäminen, antagonilihasten aktivaatio, raajaan tukeutuminen ja rentoutusharjoitukset. Voidaan hoitaa myös lääkkeillä. Joidenkin siirtymisten yhteydessä ja istuma-asennon hallinnassa tietyn asteisesta spastisuudesta voi olla hyötyä.
- 1 more item...