Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Laki edunvalvontavaltuutuksesta (648/2007) - Coggle Diagram
Laki edunvalvontavaltuutuksesta (648/2007)
1 Yleiset säännökset
1 § Soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan valtuutukseen, jonka valtuuttaja on määrännyt tulemaan voimaan siinä tapauksessa, että hän tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi
kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan
(edunvalvontavaltuutus).
2 § Edunvalvontavaltuutuksen sisältö
Edunvalvontavaltuutuksella valtuutettu voidaan oikeuttaa edustamaan valtuuttajaa tämän
omaisuutta koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissa.
Valtuutettu voidaan oikeuttaa edustamaan valtuuttajaa myös sellaisissa tämän
henkilöä koskevissa asioissa
, joiden merkitystä valtuuttaja ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta olisi käytettävä.
Valtuutetulla ei ole kelpoisuutta valtuuttajan puolesta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen, tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista, tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa valtuuttajaa muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen.
3 § Valtuutetun henkilö
Oikeushenkilöä ei voida määrätä tässä laissa tarkoitetuksi valtuutetuksi.
4 § Varavaltuutettu ja toissijainen valtuutettu
Valtuuttaja voi nimetä toisen valtuutetuksi
sen varalta, että valtuutettu tulee sairauden tai esteellisyyden vuoksi taikka muusta syystä tilapäisesti estyneeksi hoitamaan tehtäväänsä
(varavaltuutettu)
TAI sen varalta, että valtuutettu ei ota tehtävää vastaan, luopuu siitä tai tulee pysyvästi estyneeksi hoitamaan sitä (toissijainen valtuutettu).
2 Valtakirjan tekeminen ja edunvalvontavaltuutuksen antaminen
5 § Kelpoisuus valtakirjan tekemiseen
Valtakirjan edunvalvontavaltuutusta varten voi tehdä
kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö, joka kykenee ymmärtämään valtakirjan merkityksen.
6 § Valtakirjan mutoto
Valtakirja edunvalvontavaltuutusta varten on tehtävä
kirjallisesti.
Valtuuttajan on
kahden todistajan
ollessa samanaikaisesti läsnä
allekirjoitettava
valtakirja tai tunnustettava siinä oleva allekirjoituksensa.
Valtakirjasta on lisäksi käytävä ilmi:
1) valtuuttamistarkoitus
2) asiat, joissa valtuutettu oikeutetaan edustamaan valtuuttajaa
3) valtuuttaja ja valtuutettu
4) määräys, jonka mukaan valtuutus tulee voimaan siinä tapauksessa, että valtuuttaja tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan.
8 § Todistajan kelpoisuus
Valtakirjan todistajana ei saa olla:
1)
henkilö, joka on kahdeksaatoista vuotta nuorempi
tai joka ei henkisen toiminnan häiriintymisen tai muun vastaavan syyn vuoksi kykene ymmärtämään todistamisen merkitystä
2)
valtuuttajan puoliso
3) valtuuttajan tai hänen puolisonsa lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi tai isovanhempi taikka tällaisen henkilön puoliso
4)
valtuutettu tai hänen puolisonsa
5) valtuutettuun tai hänen puolisoonsa 3 kohdassa mainitussa suhteessa oleva henkilö
9 § Edunvalvontavaltuutuksen antaminen
Edunvalvontavaltuutus annetaan
luovuttamalla valtakirja valtuutetun haltuun tai muutoin ilmoittamalla siitä valtuutetulle
.
3 Edunvalvontavaltuutuksen voimaantulo, peruuttaminen ja lakkaaminen
5 Edunvalvontavaltuutuksen ja sen peruuttamisen vahvistaminen ja rekisteröinti
24 § Edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen
Holhousviranomaisen
on valtuutetun hakemuksesta vahvistettava edunvalvontavaltuutus, jos:
1) valtuuttaja oli valtakirjan tehdessään täyttänyt kahdeksantoista vuotta
2) valtakirja on tehty 6 §:ssä säädetyllä tavalla
3) valtuuttaja on sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi tullut pääasiallisesti kykenemättömäksi huolehtimaan niistä asioista, joita valtuutus koskee.
25 § Toimivaltainen viranomainen
Edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista haetaan holhoustoimesta annetun lain 84 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetulta holhousviranomaiselta.
26 § Kuuleminen ja asian selvittäminen
Holhousviranomaisen on
varattava valtuuttajalle tilaisuus tulla kuulluksi
edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista koskevan hakemuksen johdosta.
Tilaisuutta tulla kuulluksi ei kuitenkaan tarvitse varata, jos valtuuttaja ei 24 §:n 3 momentissa tarkoitetun selvityksen mukaan kykene ymmärtämään asian merkitystä.
Holhousviranomaisen on varattava valtuuttajan aviopuolisolle tilaisuus tulla kuulluksi hakemuksen johdosta, jollei se olosuhteet huomioon ottaen ole ilmeisen tarpeetonta.
27 § Edunvalvontavaltuutuksen rekisteröinti
Jos edunvalvontavaltuutus koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa, holhousviranomaisen on vahvistaessaan valtuutuksen merkittävä se holhousasioiden rekisteriin
28 § Peruuttamisen vahvistaminen ja rekisteröinti
Holhousviranomaisen on valtuuttajan hakemuksesta vahvistettava edunvalvontavaltuutuksen peruuttaminen, jos valtuuttaja kykenee ymmärtämään peruuttamisen merkityksen.
Jos asia on kiireellinen, holhousviranomainen voi valtuutettua kuulematta väliaikaisesti vahvistaa valtuutuksen peruuttamisen. Väliaikainen päätös on voimassa, kunnes asia lopullisesti ratkaistaan, jollei päätöstä sitä ennen peruuteta tai muuteta.
10 § Valtuutuksen voimaantulo
Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan, kun se on
24 §:ssä säädetyllä tavalla vahvistettu.
11 § Valtuutuksen lakkaaminen
Edunvalvontavaltuutus lakkaa olemasta voimassa:
1)
kun valtuutus peruutetaan
tai, jos peruuttaminen toimitetaan valtuutuksen voimaantulon jälkeen, kun peruuttaminen tulee 12 §:n 3 momentin mukaisesti voimaan
2)
kun valtuuttaja kuolee
3) kun valtuutettu ilmoittaa holhousviranomaiselle
luopuvansa tehtävästään
12 § Peruuttaminen
Valtuuttaja voi peruuttaa edunvalvontavaltuutuksen, jos hän kykenee ymmärtämään peruuttamisen merkityksen.
Peruuttaminen toimitetaan siten, että valtuuttaja ottaa valtakirjan takaisin tai hävityttää sen.
4 Valtuuttajan ja valtuutetun asema
Edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen
ei vaikuta valtuuttajan oikeustoimikelpoisuuteen.
Periaatteessa valtuuttaja voi tehdä oikeustoimia, jos hän on siihen kykenevä.
Kuitenkin päämiehen oikeus pankkitilien käyttöön voi estyä tai rajoittua.
14 § Valtuuttajan sidonnaisuus oikeustoimeen
Valtuuttaja tulee
suhteessaan kolmanteen henkilöön välittömästi oikeutetuksi ja velvoitetuksi
sellaisen oikeustoimen perusteella, jonka valtuutettu edunvalvontavaltuutuksen rajoissa tekee valtuuttajan nimissä.
15 § Kelpoisuuden ja toimivallan ylittäminen
Oikeustoimi, jonka tekemiseen valtuutetulla ei ollut kelpoisuutta,
ei sido valtuuttajaa.
Jos valtuutettu tehdessään oikeustoimen on toiminut vastoin valtuuttajan hänelle antamia ohjeita, oikeustoimi ei sido valtuuttajaa, jos kolmas henkilö tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että valtuutettu ylitti toimivaltansa.
16 § Valtuutetun yleiset velvollisuudet
Valtuutetun tulee valtuuttajan puolesta toimiessaan tunnollisesti
pitää huolta valtuuttajan oikeuksista ja edistää hänen parastaan.
Ennen kuin valtuutettu tekee päätöksen tehtäviinsä kuuluvassa asiassa,
hänen on tiedusteltava valtuuttajan mielipidettä
, jos asiaa on tämän kannalta pidettävä tärkeänä ja kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa hankaluutta.
Kuuleminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos valtuuttaja ei kykene ymmärtämään asian merkitystä.
17 § Valtuutetun esteellisyys
Valtuutettu ei saa edustaa valtuuttajaa, jos vastapuolena on:
1) valtuutettu itse, valtuutetun puoliso tai joku, jota valtuutettu edustaa
2) valtuutetun tai hänen puolisonsa lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi tai isovanhempi taikka tällaisen henkilön puoliso
3) valtuutetun sisaruksen lapsi tai vanhemman sisarus.
Valtuutettu ei saa edustaa valtuuttajaa myöskään silloin, kun valtuutetun ja valtuuttajan edut saattavat muusta kuin 1 momentissa mainitusta syystä joutua asiassa ristiriitaan keskenään.
18 § Omaisuuden lahjoittaminen
Valtuutettu
ei saa lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta
, jollei 2 momentista muuta johdu.
Valtuutettu saa antaa valtuuttajan puolesta lahjan, jonka antamisen perusteet on yksilöity valtakirjassa.
19 § Oikeustoimen luvanvaraisuus
Valtakirjassa voidaan määrätä, että valtuutetun tekemiin oikeustoimiin sovelletaan holhoustoimesta annetun lain (442/1999)
34 §:n 1 momentin säännöksiä edunvalvojan tekemien oikeustoimien luvanvaraisuudesta
21 § Edunvalvojan määrääminen valtuutetun tehtäviin
Jos valtuutettu on sairauden tai esteellisyyden vuoksi taikka muusta syystä tilapäisesti estynyt hoitamasta tehtäväänsä eikä valtuuttaja ole nimennyt varavaltuutettua, käräjäoikeus tai valtuutetun pyynnöstä holhousviranomainen voi määrätä edunvalvojan valtuutetun tehtäviin soveltaen, mitä holhoustoimesta annetussa laissa säädetään sijaisen määräämisestä edunvalvojalle.
23 § Vahingonkorvausvelvollisuus
Valtuutettu on
velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on valtuuttajan puolesta toimiessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut valtuuttajalle.
6 Valtuutetun toiminnan valvonta
29 § Valvova viranomainen
Holhousviranomaisen tulee valvoa valtuutetun toimintaa
siten kuin jäljempänä säädetään. Valvonta kuuluu sille holhousviranomaiselle, joka on vahvistanut edunvalvontavaltuutuksen.
Holhousviranomainen, jolle valvonta 1 momentin mukaan kuuluu, voi siirtää valvonnan toiselle holhousviranomaiselle, jos valtuuttajalla on kotikunta viimeksi mainitun holhousviranomaisen toimialueella tai jos siirto on muutoin tarpeen valvonnan kannalta.
30 § Omaisuusluettelo
Jos edunvalvontavaltuutus koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa,
valtuutetun on kolmen kuukauden kuluessa valtuutuksen vahvistamisesta annettava holhousviranomaiselle luettelo niistä valtuuttajan varoista ja veloista, joiden osalta hänellä valtuutuksen mukaan on kelpoisuus edustaa valtuuttajaa.
Edellä 30 §:ssä tarkoitetussa luettelossa valtuutetun on ilmoitettava, että hänen antamansa tiedot ovat oikeat ja ettei hän tahallisesti ole jättänyt mitään mainitsematta.
32 § Tilinpitovelvollisuus
Jos edunvalvontavaltuutus koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa, valtuutettu on velvollinen pitämään kirjaa valtuuttajan varoista ja veloista sekä tilikauden tapahtumista.
Jos valtuutus koskee valtuuttajan edustamista muissa kuin taloudellisissa asioissa, valtuutettu on velvollinen pitämään sellaista kirjaa, että hän voi tehdä selon niistä toimenpiteistä, joihin hän on valtuuttajan puolesta ryhtynyt.
33 § Velvollisuus antaa tietoja holhousviranomaiselle
Jos edunvalvontavaltuutus koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa, valtakirjassa voidaan määrätä, että valtuutetun tulee määräajoin, kuitenkin enintään vuosittain antaa holhousviranomaiselle tili.
Valtuutettu on velvollinen pyydettäessä antamaan holhousviranomaiselle 2 momentissa tarkoitetun tilin ja muut tehtäväänsä koskevat tarpeelliset tiedot, tositteet ja asiakirjat sekä esittämään hoidettavanaan olevat arvopaperit.
36 § Päätöstili
Jollei valtakirjassa toisin määrätä, valtuutettu on edunvalvontavaltuutuksen lakattua olemasta voimassa
velvollinen viipymättä antamaan tilin tehtävänsä hoitamisesta sille, jolla on oikeus omaisuuden vastaanottamiseen.
34 § Holhousviranomaisen pakkokeinot
Jos valtuutettu laiminlyö asianmukaisen tilin, luettelon, tositteen tai pyydetyn selvityksen antamisen,
holhousviranomaisen pakkokeinoihin sovelletaan, mitä holhoustoimesta annetun lain 57 §:ssä säädetään.
8 Erinäiset säännökset
41 § Hallintoa koskevat säännökset
Edunvalvontavaltuutuksen tai sen peruuttamisen vahvistamista ja tässä laissa tarkoitettua lupaa tai velvoittamista koskevan asia ratkaistaan holhousviranomaisessa
44 § Valtuuttajan oikeudenomistajan ja kuolinpesän hallinnon oikeus saada tietoja
Valtuuttajan kuoltua hänen oikeudenomistajallaan on oikeus saada tieto niistä holhousviranomaisen asiakirjoissa olevista valtuuttajaa koskevista tiedoista, jotka viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) nojalla olisi tullut antaa valtuuttajalle itselleen.
Sama oikeus on pesänselvittäjällä tai testamentin toimeenpanijalla, jonka hallinnossa valtuuttajan kuolinpesä on.
45 § Valtuutetun oikeus saada tietoja
Kun valtuutus on vahvistettu, valtuutetulla on niissä asioissa, joita valtuutus koskee, oikeus saada ne tiedot, joihin valtuuttajalla itsellään on oikeus, jollei erikseen toisin säädetä.
47 § Salassapitovelvollisuus
Valtuutettu ei ilman valtuuttajan suostumusta saa ilmaista edunvalvontavaltuutukseen liittyvän tehtävän perusteella tietoon saamaansa asiaa, joka valtuuttajan taloudellisen edun tai yksityisyyden suojaamiseksi on pidettävä salassa.