Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Imperialismi - Coggle Diagram
Imperialismi
Tausta
-
-
-
-
Siirtomaapolitiikkaa oli harjoitettu jo 1400-luvulta lähtien. Esim. Espanja, Portugali ja Iso-Britannia olivat hallinneet siirtomaita (kolonialismi).
-
Poliittiset syyt
-
-
Imperiumia hallittiin eurooppalaisen valtion keskuksesta käsin. Sille pyrittiin luomaan emämaata palveleva hallinto- ja talousjärjestelmä. Se oli myös hyvä sotilastukikohta.
Suurvallat eivät halunneet muiden valtioiden valloittavan siirtomaita ja paisumaan liian mahtaviksi.
Afrikka oli "uusi" maanosa vailla isäntää. Afrikka katsottiin olevan kheitykseltään reilusti Euroopan alapuolella. Afrikka päätyikin lopulta lähes kokonaan eurooppalaisten vallan alle.
Seuraukset
-
-
Nykyäänkin vanhat siirtomaat ovat usein taloudellisesti riippuvaisia ja ulkosuhteissaan lähellä vanhoja siirtomaaisäntiään.
-
Entiset siirtomaat ovat syyttäneet ongelmistaan siirtomaakauden perintöä ja vaatineet korvauksia tai anteeksipyyntöä
Taloudelliset syyt
Vallattujen alueiden resursseja ja raaka-aineita pystyttiin hyödyntämään tehokkaammin, koska vallatut alueet liitettiin suoraan eurooppalaisten valtioiden hallintaan
Siirtomaavaltioita käytettiin taloudellisesti hyväksi, kun niiden raaka-aineista tehdyt tavarat päätyivät markkinoille edullisesti
Siirtomaat toimivat ratkaisuna suurvaltojen väliselle resurssikamppailulle, sillä niistä saatiin todella halvalla monia erilaisia raaka-aineita, sekä paikallista työvoimaa
-