Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Suomen maaseutu keskiajalla - Coggle Diagram
Suomen maaseutu keskiajalla
Asutus leviää
Asutuksen leviämistä on tarkasteltu eri alueiden ryhmien ryhmien liikkumisen avulla: Varsinais-Suomi, Häme, Karjala ja myöhäiskeskiajalla Savo
Talonpoikien maaseutuastutus asettui ensin vesireittien varrelle, sen jälkeen sisämaahan ja pikkuhiljaa myös Pohjois-Suomeen
Väestö oli jatkuvassa liikkeessä, mutta esimerkiksi Varsinais-Suomen kylissä saatettiin elää vakiintuneesti.
Asutuksen ollessa harvaa, maan omistusoikeus perustui siihen kuka maan oli ensin vallannut, ja ottanut sen käyttöönsä.
Keskiajan lopulla esim. Hämäläisten erämaat olivat muuttuneet isompien talojen yksityisomaisuudeksi.
Talolliset eivät katsoneet hyvällä uudisraivaajia, mutta Ruotsin hallinto kannusti siihen, koska uudistilat tarkoittivat lisää verotuloja.
1300-1400 luvuilla talollisia pakotettiin luovuttamaan metsäaitaan uudisraivaajille.
Laatokan Karjalan alueella väkirunsaus, verotuksen kiristyminen, levottomuudet ja taito kaskiviljelyyn aiheuttivat muuttoliikettä Pohjois-Karjalan erämaille
Saamelaiset olivat elämäntavaltaan liikkuvia, mutta vain tarkasti määritellyn alueen puutteissa.
Jo keskiajalla muodostui siidat eli lapinkylät. Ne olivat kyläyhteisöjä joka huolehti käytännön asioista alueella, johon yhteisöllä oli oikeus.
Maanviljely ja eränkäynti
Talonpoikien elämää tahditti viljan viljely. Toukokuusta syyskuuhun oli kiireistä aikaa viljelyn parissa ja syksyllä sekä talvella metsästettiin. Talvella myös matkustettiin poiketen Eurooppalaisestä tyylistä matkustaa keväällä. Talvella se oli helpompaa jääteitse ja hankia pitkin.
Kaksi eri viljelytekniikkaa, jotka vaikuttivat jokseenkin talonpoikien elämäntyyliin:
Itäinen kaskiviljely
Kaskiviljelyn takia perheet liikkuivat paljon. Perheet olivat usein suuria, ja maatilat sijaitsivat erillään.
Uudet kaskimaat saattoivat löytyä keskeltä erämaata, mutta yhteisöllisyyttä löytyi silti. Kaskenpolttoon nimittäin tarvittiin useita ihmisiä apuun.
Läntinen sarkajako
Pienehköt perheet, ryhmäkylät joissa rakennukset olivat lähekkäin
Peltoviljelylle parasta aluetta oli etelärannikon savimaat. Sarkajaossa pellot oli jaettu kapeisiin sarkoihin ja lohkoihin, ja kullekkin talolle jaettiin tasapuolisesti sarkoja kylän eri pelloilta ja niityiltä.
Pohjoisessa erikoistuttiin karjanhoitoon
Keskiajalla viljeltiin pääasiassa ohraa ja sen lisäksi myös ruista, papuja, herneitä, naurista ja hamppua
Karjaa oli maidon, lihan ja lannan vuoksi.
Tuore maito oli kesäherkku, koska lehmät lypsivät vain kesäisin niukan ravinnon takia. Maito oli tärkeä kauppatavara jo 1200-luvulla.
Lehmien lisäksi pidettiin sikoja, lampaita, vuohia ja kanoja
Peltotöissä apuna käytettiin hevosia sekä viljelyalueilla härkiä
Eränkäyynin tarkoituksena oli kauppatavaroiden ja ravinnon hankkiminen
Pyydettiin turkiseläimiä ja niiden ohella keskeinen pyyntieläin oli villipeura
Kala oli hyvä kauppatavara koska sitä pystyttiin säilömään hyvin.
Rannikkoseutujen ja saaristojen asukkaat tekivät talonpoikaispurjehduksia isompiin kaupunkeihin, etenkin Tukholmaan ja Baltian satamiin.
He myivät tuotteitaan, ja saamillaan rahoilla ostvat erityisesti viljaa ja suolaa
Suku ja avioliitto
Ihmiset elivät lähellä luontoa ja arkielämää maalla olivat vanhat tavat
Perhe oli tärkein, mutta perhekäsitys vaihteli. Tiedetään että oli ydinperheitä, uusperheitä ja monen sukupolven perheitä
Syntyvyys ja lapikuolleisuus oli suurta, joten väestö ei kasvanut suuresti.
Kuolleita lapsia surtiin, ja lapsille saatettiin antaa sukulaisten nimiä, ja lapsen kuoleman jälkeen syntyneelle lapselle sama nimi kuin menehtyneelle
Lapsia pidettiin vanhuuden turvana. Lapsettomat vanhukset elivät joko sukulaisten kanssa tai sukulaisten puuttuessa kirkon ylläpitämissä laitoksissa
Kuningas Kristofferin manlain (1442) mukaan avioliitosta tili oikeudellisesti sitova, vasta kun naittaja yhdisti vihkiparin kädet ja vihittävät saatettiin samaan aviovuoteeseen.
Kanonisen lain mukaan naiset saattoivat avioitua 12 vuoden iässä ja miehet 14 vuoden iässä. Yleensä naimisiinmenoikä oli korkeampi, koska köyhät perheet tarvitsivat lapsien työvoimaa.
Suvun ja perheen toivomukset olivat ensisijaisia avioliittoa solmittaessa, mutta kummankin vihittävän suostumus tarvittiin. Avioliittojen avulla pystyttiin säilyttämään suvun maaomaisuutta ja muuta varallisuutta.
Hääjuhla oli yhteisölle tärkeä tapahtuma, jonka jälkeen alkoi lapsien odottaminen
Naimisiin mentyä naisen omaisuus siirtyi aviomiehen valvontaan ja ennen sitä se on isän valvonnassa
Uskonto
Kristinuskolla oli tärkeä merkitys arjessa
Kirkon määräämät paastonajat määrittivät ruokailuajat. Paaston aikana ei syöty lihaa tai maitotuotteita.
Uskonnon harjoittamista ja messuihin pääsyä vaikeutti pitkät matkat. Lounais- ja Etelä-Suomessa kirkkoja oli tiheämmin verrattuna Itä- ja Pohjois-Suomeen.
Lapsien kastamista ja kuolleiden siunaamista jouduttiin lykkäämään pitkien matkojen takia.
Monilla kylillä oli omat hautausmaat, vaikka ruumit olisi pitäneet haudata kirkkomaahan
Pyhimysusko oli keskeinen osa sekä katolista että ortodoksista uskoa
Pyhimyskertomukset olivat kansainvälisiä, mutta paikallisiakin pyhimyksiä oli. Suomen ainoa pyhimys legendan mukaan on Pyhä Henrik.
Suosittuja pyhämyksiä olivat mm. Pyhä Olavi, Maria, Eerik ja myöhemmin Birigitta
Kristillisen kulttuurin vakiintuminen vaihteli alueittain ja usein rinnalla kulkivat paikalliset uskomukset ja tavat, joilla oli kytköksiä muinaisuskoon.