Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Juutalainen elämäntapa ja etiikka - Coggle Diagram
Juutalainen elämäntapa ja etiikka
Uskonnon harjoittaminen
Juutalaisuus on kulttuuri ja elämäntapa
Käytännön ohjeita annetaan Halakhassa. Halakha tarkoittaa oikeaa polkua ja menettelytapaa, sitä kutsutaan myös juutalaiseksi laiksi
Halakhassa annetaan ohjeita esim. pukeutumiseen, syömiseen, rituaalien oikeaan suoritustapaan sekä yhteiskunnallisiin kysymyksiin
Sapatti on juutalaisuudessa tärkeä pyhäpäivä, jonka vietto perustuu kymmeneen käskyyn. Sapattia vietetään lauantaina
Sapattian perinteen mukaan ei pitäisi tehdä mitään työtä, vaan silloin keskitytään rukoiluun. lepoon ja Tooran lukemiseen
Synagogaan eli juutalaisten yhteisölliseen rakennukseen kokoonnutaan erityisesti sapattina. Jumalanpalveluksessa luetaan Tooraa sekä muita Heprealaisen raamatun tekstejä
Tärkein esine synagogassa on Toora-käärö
Kotona ja synagogajumalanpalveluksissa luetaan Sidduria eli rukouskirjaa. Se sisältää erilaisiin tilanteisiin sopivia rukouksia niin arkeen kuin sapatin viettoonkin
Elämänkaarirituaalit
Juutalaiset poikalapset kuuluu Tooran mukaan ympärileikata kahdeksan päivän iässä
Syntymäriitit rytmittävät juutalaista elämänkaarta ja jakavat sen eri vaiheisiin
Kun tyttö täyttää 12 vuotta ja poika 13 vuotta, on aika viettää uskonnollisen täysi-ikäisyyden juhlaa
Tyttöjen juhla on nimeltään bat mitzva ja poikien bar mitzva ja juhlaa vietetään yleensä syntymäpäivää seuraavana sapattina synagogassa ja kotona
Juutalaiset häät ovat yhteisön juhla. Juutalaisessa kalenterissa on jaksoja, jolloin häitä ei ole soveliasta viettää esim. pääsiäinen ja viikkojuhlan välinen seitsemän viikon jakso
Perinteisesti hääpari valmistautuu vihkimiseen paastoamalla
Kun juutalainen kuolee, seurakunnan hautausapuyhdistys huolehtii vainajan pesemisestä ja valkoiseen kuolinvaatteeseen pukemisesta.
Se järjestää myös hautajaiset, jotka juutalaisen perinteen mukaan on pidettävä kahden vuorokauden sisällä kuolemasta. Ruumis haudataan mieluiten ruumispussissa
Juutalainen vuodenkierto
Juutalaisen kalenterin perustana on sekä kuun että auringon kierto. Vuosi kestää 352-355 päivää
Juutalainen uusi vuosi ajoittuu syys- tai lokakuulle ja kestää kaksi päivää. Synagogassa uutta vuotta edeltävän kuukauden jumalanpalveluksissa puhalletaan pässinsarvesta valmistettuun torveen, šofariin.
Uuden vuoden juhlaa seuraa kymmenen päivän ajanjakso, jonka aikana ihmisen pitäisi muistella edellisenä vuonna tekemiään syntejä ja katua niitä.
Ajanjakso päättyy suureen sovintopäivään eli jom kippur -juhlaan, joka on juutalaisista juhlista tärkein. Suuren sovintopäivän aikana paastotaan ja rukoillaan.
Lehtimajajuhla eli šukkot sijoittuu myös syksyyn, suuren sovintopäivän jälkeen. Tuolloin juutalaiset rakentavat mahdollisuuksien mukaan pihoillensa majoja lehtevistä oksista.
Keskellä talvea vietetään valon juhlaa, hanukkaa, joka kestää kahdeksan päivää.
Juhlan taustalla on vuonna 165 eKr. tapahtunut Jerusalemin temppelin häpäisy, kun hellenistijuutalaiset ja ei-juutalaiset seleukidit tunkeutuivat temppeliin niin kutsutun makkabilaiskapinan aikana ja tekivät siitä Zeuksen palvontapaikan.
Keväällä, viikkoa ennen pesahia eli pääsiäistä, vietetään purim-juhlaa.
Pääsiäinen eli pesah ajoittuu kevääseen ja on yksi tärkeimmistä juutalaisten vuotuisista juhlista.
Juhlaa vietetään juutalaisten Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi ja se kestää yleensä seitsemän päivää.
Viikkojuhla eli šavuot ajoittuu seitsemän viikon ja yhden päivän päähän pääsiäisestä.
Lehtimajajuhla, pääsiäinen ja viikkojuhla ovat perinteisesti olleet myös pyhiinvaellusjuhlia.
Juutalaisuus ja ruoka
Puhtauteen liittyvät säädökset ovat juutalaisuudessa tärkeitä.
Košer- eli puhtaussäännökset perustuvat Tooraan ja sen myöhempään tulkintaan ja määrittävät, mitä saa syödä ja mitä ei.
Eläimet on jaoteltu sallittuihin ja kiellettyihin. Esimerkiksi sianlihan syönti ei ole säännösten mukaan sallittua, kun taas naudanlihaa voi syödä. Kiellettyihin ruokiin kuuluvat myös esimerkiksi äyriäiset ja riistalinnut.
Juutalainen etiikka
Moraalisesti tärkeä asema on kymmenellä käskyllä, joissa on esimerkiksi määritelty, että toisen ihmisen henkeä ja omaisuutta tulee kunnioittaa.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on juutalaisen ajattelun mukaan erittäin tärkeää. Köyhistä ja kärsivistä on huolehdittava mahdollisimman hyvin.
Kultainen sääntö, jonka mukaan ihmisen tulee kohdella toista niin kuin haluaa itseään kohdeltavan, on juutalaisuudessa tärkeä elämänohje.
Ihminen ja luonto ovat juutalaisuuden mukaan Jumalan luomina lähtökohtaisesti hyviä.
Juutalaisuus myöntää kuitenkin pahan olemassaolon sekä sen, että hyväksi luotu ihminen toimii joskus väärin eli tekee syntiä.