Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
VAIKUTTAMISEN MUODOT - Coggle Diagram
VAIKUTTAMISEN MUODOT
POLIITTINEN VAIKUTTAMINEN
politiikkaan osallistuminen
omaan vaikuttamiseen politiikassa esimerkiksi ehdokkaana tai aktiivisena jäsenenä puolueessa.
lobbaus
vaikuttaminen päätöksentekoon lobbaamalla poliitikkoja tai päättäjiä
äänestäminen
osallistuminen vaaleihin ja äänestäminen ehdokkaiden tai asioiden puolesta.
TALOUDELLINEN VAIKUTTAMINEN
Sijoittajavaikuttaminen
:
vaikuttaminen sijoitusten ja talouden kautta esimerkiksi valitsemalla sijoituksia vastuullisesti
Kuluttajavaikuttaminen
vaikuttaminen kulutustottumuksien kautta esimerkiksi valitsemalla eettisesti tuotettuja tuotteita tai boikotoimalla tiettyjä brändejä.
OIKUEDELLINEN VAIKUTTAMINEN
vaikuttaminen oikeusjärjestelmän kautta esimerkiksi lakialoitteiden tai oikeusprosessien avulla.
SOSIAALINEN VAIKUTTAMINEN
yhteisöaktivismi
toiminta ja vaikuttaminen omassa yhteisössä esimerkiksi järjestöjen tai ryhmien kautta.
some-aktivismi
aktiivinen osallistuminen ja vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa erilaisten kampanjoiden ja näkemysten kautta.
kansalaisliikkeet
osallistuminen ja vaikuttaminen laajempien kansalaisliikkeiden kautta, jotka ajavat tiettyjä näkemyksiä tai muutoksia.