Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Antiikin yhteiskuntien talous - Coggle Diagram
Antiikin yhteiskuntien talous
aloitus
mikä ja milloin oli antiikki
noin 1000 eaa.-500 jaa.
muinaisaika, erityisesti Välimeren alueen kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin aika
antiikki verrattuna nykyaikaan
Rooma
Rooman imperiumi
suurvalta
maantieteellisesti laajalle ulottuva valtakunta
koko Välimeren alue
alunperin Rooman kaupunkivaltio
varhaisissa korkeakulttuureissa ja antiikissa: asutun kaupunkikeskuksen ja sitä ympäröivien viljelysten muodostama yhteisö
keskiajalla; jonkin kaupungin hallitsemia tasavaltoja tai ruhtinaskuntia, tyypillisiä erityisesti nykyisen Italian ja Saksan alueella, esim. Venetsia
provinssi
maakunta, alusmaa
antiikin Roomassa Italian ulkopuolisia valloitettuja alueita, jotka maksoivat veroa Roomalle
Pax Romana
Rooman valtakunnassa vallinnut pitkä rauhanaika, joka alkoi keisari Augustuksen valtaannoususta 27 eaa. ja päättyi Marcus Aureliuksen kuolemaan v. 180 jaa.
Rooma oli laajimmillaan v. 117 jaa.
Kreikka
polis
kaupunkivaltio, erityisesti antiikin Kreikassa
kreikan vaikutusvalta aluksi suurempi, sitten Rooma alkaa valloittaa alueita
metoikit
antiikin Ateenassa muualta muuttaneet vapaat asukkaat, joilla ei ollut Ateenan kansalaisoikeuksia
näkökulmat
kehityksen vaikutukset
merkitys yhteiskunnille
vaikuttaneet tekijät
luonnonolosuhteiden vaikutus
TALOUSKEHITYS
lopetus
käsitteitä
korkeakulttuuri
kulttuuri, joka on tuottanut kirjoitusta, järjestyneen yhteiskunnan ja hallinnon sekä kaupunkimaista asutusta
demokratia
kansanvalta
siirtokunta
emämaan maantiteellisen alueensa ulkopuolelle perustama kauppapaikka tai muu yhdyskunta
silkkitie
joukko kauppareittejä, jotka kulkivat Aasian halki kiinasta Lähi-idän ja Euroopan kohteisiin
kauppareiteillä kuljetettiin ylellisyystarvikkeita, kuten silkkiä ja jalometalleja
pandemia
maanosien yli ulottuva epidemia
inflaatio
rahan arvon aleneminen
kansainvaellukset
myöhäisantiikin (300-500-luvut) ajanjakso, jolloin useita väestöryhmiä (mm germaaneja ja slaaveja) lähti liikkeelle alkuperäisiltä asuinsijoiltaan ja muutti Euroopan väestöllisiä ja poliittisia olosuhteita
kolonialismi
imperialistinen siirtomaapolitiikka, jossa pyritään saamaan siirtomaista mahdollisimman suuri hyöty
sisältyy usein uudisasukkaiden siirtyminen siirtomaihin (siirtokunnat eli koloniat)
maatalous
ruuan ja rehun tuotanto kasvattamalla kasveja ja karjaa
navigointi
navigointimenetelmät, aluksen tai ajoneuvon paikan ja kulkusuunnan määrittäminen eri menetelmillä erityisesti merenkulussa
omavaraisuus
omavaraistalous
ravinto kasvatetaan ja valmistetaan itse ja myös tarvittavat tuotteet valmistetaan pääosin itse
orja
toisen ihmisen vallan alle alistettu henkilö, jolta puuttuu henkilökohtainen vapaus ja oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja joka ei saa palkkaa tekemästään työstä
rahatalous
talousjärjestelmä, jossa vaihdantaan käytetään pääasiassa rahaa
talonpojat
maatilaa hallitseva maanviljelijä
talollinen
yksi säädyistä esim. uuden ajan Ruotsissa
tasavalta
hallintomuoto, jossa ylin valta ei ole yhdellä hallitsijalla, vaan kansalaisilla tai kansalaisten valitsemalla elimellä
yksinvalta
hallitsijan valtaa ei rajiteta
itsevaltius