Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Imperialismi ja kolonialismi - Coggle Diagram
Imperialismi ja kolonialismi
Aattelliset perustelut
Oikeutettua ottaa siirtomaa-alueiden luononvarat, sillä väestö alueella ei ollut tehnyt niin
Väestö "tyhmää" tai saamatonta
"Jos me emme valloita aluetta, joku muu tekee sen"
Eurooppalaiset paljon ylempiä kuin väestö siirtomaa-alueilla
Tavoitteena siirtomaiden "edistys"
Taloudelliset syyt
Resursseja ja raaka-aineita alueilta
Kulutusyhteiskunnan synty ja sen vaatimat hyödykkeet
Halpaa työvoimaa ja markkina-alueita teollistumisen myötä
Poliittiset syyt
Suurvallan ajatus
Sotilastukikohtia
Teki valtiosta merkittävämmän poliittisesti
Liikaväestö voitiin "työntää" siirtomaihin
Perintö nykyaikana
Valtiot, jotka olivat aikakauden aikana kehittyneitä, on sitä nykypäivänä
Siirtomaiden omistuksen positiivisia puolia on haluttu saada kitkettyä pois
Siirtomaat ovat suurimmaksi osaksi jäänyt kehtiysmaaksi eli alkutuotannon tekijäksi
Valloitukset
Afrikka lähes kokonaan Euroopan vallan alla
Amerikkaa hallitsi Eurooppa
Japani hallitsi Koreaa
Aasian loput maat olivat jaettu Euroopan kesken