Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Kirjapainotaidon vaikutus Euroopan kulttuuriin - Coggle Diagram
Kirjapainotaidon vaikutus Euroopan kulttuuriin
Tiedon välittyminen
Kirjapainon ansiosta tieto välittyi nopeampaa kuin ennnen.
Kirjapainotaito loi edellytykset kokonaan uudenlaiselle tiedonvälitykselle.
Kirjojen kuljetuksiin liittyi tiettyjä ongelmia.
Kirkon suhtautuminen
Katolinen kirkko suhtautui kirjojen painamiseen myönteisesti.
Kirjapainotaidon avulla katolisella kirkolla oli parempi mahdollisuus levittää kristinuskoa tehokkaammin.
Uutta keksintöä pidettiin Jumalan lahjana kansalle.
Ajan kuluessa kirjapainotaidosta muodostui haitta kirkolle.
Kirkko sai epämieluisia aatteita huolekseen, minkä vuoksi kirkon asema tiedonvälittäjänä heikkeni.
Katolinen kirkko alkoi valvomaan kirjanpainajia sekä kirjoittajia.
Kirjoittaminen
Kirjapainotaidon keksimisen jälkeen 50 vuotta eteenpäin kirjojen painattaminen oli edennyt hurjasti.
Edeltäviltä vuosituhannilta oli kopioitu tekstejä.
Vuoteen 1500 mennessä Euroopassa oli painettu noin 30 000 eri teosta, joiden arvioitu painosmäärä oli noin 15-20 miljoonaa kappaletta.
Kansakielisten teosten määrä kasvoi.
Lukutaidon leviäminen lähti nousuun.
Kirjojen hinnat laskivat.
Kirjamessut sekö antikvariaatit loivat edellytyksiä kirjojen leviämiselle.
Kuvitusten väistyminen
Kuvien merkitykset tiedonvälittäjinä vähenivät, ja kirjallinen viestinät vahvistui.
Kirjapainotaidon ansiosta syntyivät muun muassa ensimmäiset sanomalehdet 1600-luvun alussa.
Loi edellytykset yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle ja toiminnalle vallitsevaa järjestystä vastaan.