Please enable JavaScript.

Coggle requires JavaScript to display documents.

HTM3316 Kansainvälinen oikeus - Coggle Diagram

- - - - Suvereniteetti
        
        Kansainvälinen julkisoikeus perustuu osittain ajatukseen, että valtiot ovat suvereenit, mikä tarkoittaa, että yksi valtio ei voi käyttää valtaa toiseen valtioon.
        
        Huomioi, että valtiot eivät ole tasa-arvoisia toistensa kanssa, kuten myöskään yksilöt eivät aina ole keskenään tasa-arvoisia tosiasiallisesti.
        
        Sen sijaan suvereeni tasa-arvo tarkoittaa sitä, että valtiot ovat keskenään tasa-arvoisia pikemminkin oikeudellisessa kuin tosiasiallisessa mielessä, aivan kuten yksilöt ovat tasa-arvoisia keskenään lain edessä.
        
        Jokaisella valtiolla on periaatteessa luontainen valta tehdä omat päätöksensä asioidensa järjestämisestä, jolloin yksi valtio ei voi pakottaa tahtoaan toiselle.
        
        Suvereniteetti rajoittuu valtion alueelle, mikä tarkoittaa, että jokaisella valtiolla on ylin valta omien rajojensa sisällä.
        
        Suvereniteetin luontaisen alueellisen luonteen seurauksena yksi valtio ei saa lähettää poliisivoimia toisen valtion alueelle epäillyn pidättämiseksi tai todisteiden keräämiseksi, ainakaan rikkomatta kyseisen valtion suvereniteettia.
        
        Kaikkien YK:n jäsenten on ollen pidättäydyttävä uhkaamasta tai käyttämästä voimaa toisen valtion alueellista riippumattomuutta tai poliittista koskemattomuutta vastaan. Tämä sääntö on kansainvälisen julkisoikeuden kulmakivi, ja valtiot yrittävät tyypillisesti puolustella tämän säännön rikkomuksia viittaamalla muutamaan poikkeukseen, mukaan lukien voimankäyttö itsepuolustukseen.
        
        Suvereenin tasa-arvon periaatteella on muitakin tärkeitä käytännön seurauksia, sillä valtioiden tulee kunnioittaa paitsi toistensa alueellista koskemattomuutta ja poliittista riippumattomuutta, myös toistensa poliittista ja taloudellista järjestelmää.
        
        Kansainvälinen julkinen oikeus voidaan nähdä oikeudellisena kehyksenä, joka sallii itsenäisten valtioiden paitsi elää rinnakkain myös tehdä yhteistyötä toistensa kanssa.
        
        Tietyt rajat ylittävät globaalit ongelmat, kuten kansainvälinen rikollisuus ja ilmastonmuutos, edellyttävät valtioiden välistä yhteistyötä ratkaisujen löytämiseksi.
        
        Valtiot luovuttavat vapaaehtoisesti osan itsenäisestä päätöksentekovallastaan kansainvälisille järjestöille, koska kansainvälisten järjestöjen jäsenyys mahdollistaa rinnakkaiselon ja yhteistyön tason, joka muuten olisi saavuttamaton.
      - Suostumus
        
        Käsite "suostumus" viittaa kansainvälisen julkisoikeuden yhteydessä toimeen, jossa suostutaan noudattamaan kansainvälistä oikeussääntöä tai toisen tahon, kuten kansainvälisen järjestön, valtuutusta.
        
        Suostumalla sopimukseen valtio voi esimerkiksi sitoutua lakeihin, jotka velvoittavat sen pidättäytymään tietystä käytöksestä (esim. voimankäytöstä kansainvälisissä suhteissa), tai lakeja, jotka velvoittavat sen sitoutumaan tiettyyn käyttäytymiseen (esim. ympäristönsuojelu).
        
        Valtioita ei voida pakottaa noudattamaan sellaisia kansainvälisiä oikeudellisia sääntöjä, joihin ne eivät ole suostuneet, koska suostumus on välttämätön edellytys kansainvälisen oikeusnormin syntymiselle
        
        Suvereenin asemansa vuoksi valtioiden on suostuttava alistumaan kansainvälisen oikeuden tai kansainvälisten järjestöjen auktoriteettiin.
      - Valtiot ja ei-valtiolliset toimijat
        
        Kansainvälinen oikeus on väistämättä valtiokeskeistä, koska valtiot ovat ainoita toimijoita, jotka voivat suostua niitä sitovien kansainvälisten oikeussääntöjen luomiseen.
        
        Valtiosta riippumattomilla toimijoilla, kuten yksilöillä ja monikansallisilla yrityksillä, ei ole suvereniteettia, eivätkä ne suostu kansainvälisen oikeuden sitoumukseen tai muuten osallistu suoraan valtioita sitovien lakien luomiseen.
        
        Kansainvälisestä oikeudellisesta näkökulmasta katsottuna maailman voidaan siis nähdä koostuvan kahdesta toimijaryhmästä: valtioista ja ei-valtiollisista toimijoista.
        
        Valtiosta riippumattomien toimijoiden luokka kattaa kaikki entiteetit, jotka eivät ole valtioita, mukaan lukien yksityishenkilöt, yritykset, kansalaisjärjestöt, kansainväliset järjestöt sekä yhteisöt, jotka haluavat olla valtioita, mutta eivät ole (vielä) saavuttaneet tätä asemaa.
        
        Kansainvälinen julkinen oikeus ei kuitenkaan ole luonteeltaan täysin horisontaalista.
        
        Kansainvälinen oikeus luo rajallisessa määrin oikeuksia ja velvollisuuksia tietyille valtioista riippumattomille toimijoille, erityisesti henkilöille (sekä luonnollisille henkilöille että oikeushenkilöille), joten sillä voidaan nähdä myös "vertikaalinen" ulottuvuus.
        
        Yksilöiden ja valtion välistä suhdetta säätelee esimerkiksi ihmisoikeuslaki, jonka mukaan valtioilla on velvollisuuksia ja yksilöillä on oikeuksia.
    - - Kansallisten oikeusjärjestelmien vertaaminen kansainväliseen julkiseen oikeuteen tuo jossain määrin helpotusta kansainvälisen oikeuden ainutlaatuisiin ja perustavanlaatuisiin piirteisiin, mukaan lukien valtioiden suvereenin tasa-arvon keskeinen asema
      - Viime kädessä on kuitenkin parasta pyrkiä arvostamaan kansainvälistä julkisoikeutta sen omin ehdoin oikeusjärjestelmänä, joka eroaa pohjimmiltaan kansallisista oikeusjärjestelmistä.
      - Useat perustavanlaatuiset rakenteelliset erot erottavat kansallisen ja kansainvälisen oikeuden. Vaikka kansalliset oikeusjärjestelmät koostuvat yleensä erillisistä haaroista, kuten lainsäätäjästä, toimeenpanovallasta ja oikeuslaitoksesta, samaa ei voida sanoa kansainvälisestä julkisoikeudesta
      - Ei ole olemassa kansainvälistä lainsäädäntöelintä, joka julkaisee sääntöjä, joita valtioiden on noudatettava
      - Sen sijaan lainsäädäntö kansainvälisessä oikeusjärjestelmässä on pitkälti hajautettua. Valtiot tekevät kansainvälisiä sopimuksia niin kuin parhaaksi näkevät ja missä pystyvät pääsemään tyydyttävään sopimukseen, ja valtioiden käytäntö voi myös synnyttää kirjoittamattomia tapasääntöjä.
      - Koska valtiot ovat sekä kansainvälisen oikeuden luojia että luomansa oikeuden subjekteja, kansainvälinen lainsäädäntö muistuttaa jossain määrin yksityisten osapuolten välisiä oikeussuhteita kotimaisissa oikeusjärjestelmissä, esimerkiksi silloin, kun yksilöt tekevät yksityisiä sopimuksia.
      - Kansainvälinen oikeusjärjestelmä ei kuitenkaan ole luonnostaan demokraattinen, koska kansainvälinen lainsäädäntö ei ole edustava prosessi.
      - Kansainvälisestä oikeusjärjestelmästä puuttuu myös oikeuslaitos tai muu elin, joka kykenee panemaan täytäntöön kaikki kansainvälisen julkisoikeuden säännöt ja kaikkia valtioita kunnioittaen.
      - Kansainvälinen tuomioistuin voi antaa sitovia tuomioita valtioiden välisissä tapauksissa vain, jos molemmat valtiot ovat nimenomaisesti hyväksyneet tuomioistuimen toimivallan niitä kohtaan.
  - - - Lainsäädäntö kansainvälisellä oikeuskentällä on kasvanut toisen maailmansodan jälkeen.
      - Kansainvälisen julkisoikeuden säännöt kattavat nykyään hyvin laajan kirjon aiheita ja hallitsevat monia globaaleja ongelmia, jotka aiemmin jätettiin kokonaan valtiolle ihmisoikeuksista ympäristönsuojeluun ja rahanpesuun.
      - Kansainvälisen julkisoikeuden lähde on prosessi, jossa kansainvälisiä oikeusnormeja luodaan, muutetaan tai mitätöidään, ja se on myös paikka, josta tällaisia normeja voidaan löytää.
      - Toisin kuin kotimaiset oikeusjärjestelmät, kansainvälisen julkisoikeuden ala on pohjimmiltaan hajautettu, koska siltä puuttuu perustuslaki ja lainsäätäjä.
      - Valtiot luovat pääasiassa kansainvälistä julkisoikeutta sopimusten ja tapaoikeuden kautta.
    - - 38 artiklassa luetellaan yhteensä viisi erilaista kansainvälisen julkisoikeuden lähdettä: yleissopimukset, kansainvälinen tapaoikeus, yleiset oikeuden periaatteet, oikeuden päätökset ja eri kansojen pätevimpien publicistien opetukset.
      - 38 artikla on tyypillisesti lähtökohta keskustelulle kansainvälisen oikeuden lähteistä, koska se on alan arvovaltaisin ja kattavin lähdeluettelo.
      - Koska ICJ on YK:n tärkein oikeuselin ja vanhin pysyvä kansainvälinen oikeuselin, 38 artiklan lähdeluettelolla on erityinen painoarvo ja se toimii vertailukohtana muille kansainvälisille tuomioistuimille.
      - Artiklan 38 mukaan ICJ on toimivaltainen käsittämään "riidat".
    - - Perussopimuslaki on tärkein tapa luoda, muuttaa ja mitätöidä kansainvälistä julkista lainsäädäntöä.
      - Sopimukset voivat olla kahdenvälisiä (kahden valtion välillä) tai monenvälisiä (kolmen tai useamman valtion välillä.
      - Valtioilla on lähes täydellinen vapaus sopimusten tekoprosessissa, sillä ne voivat tehdä sopimuksia mistä tahansa, kunhan sopimus ei ole ristiriidassa kansainvälisen julkisoikeuden pakottavien normien kanssa.
    - - Kansainvälinen tapaoikeus on prosessi, jolla kirjoittamattomia kansainvälisiä lakeja luodaan, muutetaan ja mitätöidään.
      - Kansainvälisen tapaoikeuden merkitys kansainvälisellä oikeuskentällä on ristiriidassa monien nykyisten kotimaisten oikeusjärjestelmien kanssa, joissa tavalla on vähemmän merkitystä kuin ennen.
      - Kansainvälinen tapaoikeus koostuu kahdesta osasta, jotka molemmat ovat välttämättömiä tapasäännön muodostumiselle. Ensimmäinen elementti on "yleinen käytäntö" valtioiden (ja joissakin tapauksissa kansainvälisten järjestöjen) keskuudessa. Toinen tekijä on se, että valtiot (tai kansainväliset järjestöt) hyväksyvät tai vakuuttavat, että tämä käytäntö on lain edellyttämä.
      - Yleinen käytäntö
        
        Yleinen käytäntö on kansainvälisen tapaoikeuden objektiivinen elementti, joka löytyy valtioiden sanoista ja teoista.
        
        Termi "yleinen käytäntö" tarkoittaa, että asiaankuuluva käytäntö ei riipu vain muutaman suurvallan sanoista tai toimista, vaan siihen sisältyy riittävän laajalle levinnyt ja edustava sekä johdonmukainen käytäntö.
        
        Käytännön tulee lisäksi olla paitsi laajalle levinnyt, myös edustava, mikä tarkoittaa, että eri maantieteellisiltä alueilta tulevien valtioiden, joilla on erilaisia etuja, on osallistuttava käytäntöön.
        
        Yleisen käytännön tulee kehittyä ajan kuluessa, vaikka tämän ajanjakson ei tarvitse olla pitkä.
      - Opinio juris
        
        Termi opinio juris tarkoittaa, että valtiot (tai kansainväliset järjestöt) harjoittavat tiettyä käytäntöä oikeudellisen velvoitteen tunteesta.
        
        Valtion subjektiivisen uskomuksen selvittäminen on luonnostaan haastavaa, koska valtiot ovat pikemminkin oikeushenkilöitä kuin luonnollisia henkilöitä ja ne toimivat useiden toimijoiden kautta.
        
        Useimmiten opinio juris on kuitenkin pääteltävä asianomaisesta valtion käytännöstä, koska siinä ei ole nimenomaista lausuntoa siitä, miksi valtio on ryhtynyt tiettyyn käytäntöön.
      - Erityinen kansainvälinen tapaoikeus
        
        Kansainvälinen tapaoikeus voi myös olla "erityistä" toisin kuin "yleinen", mikä tarkoittaa, että se sitoo vain tiettyjä valtioita eikä kaikkia valtioita.
        
        Tällaisissa tapauksissa kansainvälisen tapaoikeuden sääntö koskee vain rajoitettua määrää valtioita, jotka liittyvät toisiinsa kuulumalla samaan alueeseen, osa-alueeseen tai jollain muulla ei-maantieteellisellä siteellä.
    - - Oikeuden yleiset periaatteet ovat luonteeltaan laaja-alaisia kirjoittamattomia oikeusnormeja, joilla on aukkoja täyttävä rooli kansainvälisellä oikeuskentällä.
      - Yleiset oikeuden periaatteet voidaan ymmärtää oikeuslähteenä, joka perustuu periaatteisiin, jotka ovat yhteisiä kaikissa kansallisissa (tai "kunnallisissa") oikeusjärjestelmissä ja jotka voidaan siirtää kansainväliselle tasolle.
      - Vaikka ICJ:n perussäännön artikla 38 ei sisällä minkäänlaista viittausta kansainvälisten järjestöjen päätöksiin kansainvälisen julkisoikeuden lähteenä, niiden katsotaan laajalti muodostavan toisen oikeuslähteen kansainvälisen oikeuden alalla.
      - Kansainvälisillä järjestöillä on vaihteluistaan huolimatta määrittäviä piirteitä, erityisesti ne on perustettu sopimuksella (tai muulla kansainvälisen julkisoikeuden välineellä), ja niillä on oma, jäsenvaltioistaan erillään oleva oikeushenkilöllisyys.
      - Valtioiden yksipuoliset julistukset ovat toinen kansainvälisen julkisoikeuden lähde, jota ei mainita ICJ:n perussäännön 38 artiklassa.
      - Se, muodostaako valtion yksipuolinen julistus poliittisen sitoumuksen vai oikeudellisesti sitovan velvoitteen, riippuu julistuksen sisällöstä, siihen liittyvistä olosuhteista ja muiden asianomaisten valtioiden reaktioista julistukseen.
    - - ICJ:n perussäännön 38 artiklan 1 kohdan d alakohdassa oleva termi "toissijainen keino kansainvälisen oikeuden määrittämiseksi" viittaa paikkoihin, joissa kansainvälisen julkisoikeuden sääntöjä voidaan löytää, toisin kuin kehittämisprosesseja.
    - - Tässä luvussa on tähän mennessä käsitelty kansainvälisen julkisoikeuden lähteitä eli kansainvälisiä normeja, jotka luovat sitovia oikeudellisia velvoitteita.
      - Mutta kansainväliset normit voivat olla myös ei-sitovia, ja itse asiassa ei-sitovilla välineillä on tärkeä rooli kansainvälisen oikeuskentän kehityksessä, vaikka niitä ei pidetä kansainvälisen oikeuden lähteinä.
      - Kansainväliset lakimiehet kutsuvat usein tällaisia ei-sitovia välineitä "soft law".
      - Tässä luvussa kuitenkin vältetään tämä termi, ja sen sijaan käytetään termiä "ei-sitova väline", osittain siksi, että ei-sitovat kansainväliset asiakirjat eivät muodosta lakia tai oikeudellisia normeja, joten niitä ei pitäisi luonnehtia "pehmeiksi välineiksi".
      - Esimerkiksi ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (UDHR) on ei-sitova asiakirja, jonka YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 1948 vastauksena toisen maailmansodan aikana tapahtuneisiin julmuuksiin.
      - Vaikka ihmisoikeusjulistus edustaa arvovaltaista ihmisoikeuksien julistusta, se on edelleen ei-sitova väline. Mutta ihmisoikeusjulistuksesta syntyi kaksi sitovaa sopimusta, vuoden 1966 kansainvälinen yleissopimus kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista ja kansainvälinen yleissopimus sosiaalisista, taloudellisista ja sivistyksellisistä oikeuksista, jotka molemmat täsmentävät julistuksessa esitettyjä normeja.
      - Ei-sitovat välineet, joita joskus harhaanjohtavasti kutsutaan "pehmeäksi oikeudeksi", eivät ole kansainvälisen julkisoikeuden lähteitä ollenkaan. Sen sijaan ei-sitovat välineet ovat poliittisten sitoumusten lähteitä, joilla voi kuitenkin olla tärkeä rooli kansainvälisen julkisoikeuden ja koko alan kehityksessä.
  - - - Kansainvälisellä oikeusjärjestelmällä on omat kokonaisuutensa, joihin sitä sovelletaan. Näitä yhteisöjä kutsutaan yleisesti "kansainvälisen oikeuden subjekteiksi".
      - Suvereenit valtiot ovat kansainvälisen oikeuden pääsubjekteja ja perinteisesti niitä on pidetty tässä suhteessa ainoina subjekteina.
    - - Kansainvälisen oikeuden subjekti on kokonaisuus, jolla on kansainvälisen oikeuden mukaisia oikeuksia, velvollisuuksia ja/tai toimivaltaa.
      - Valtioiden merkittävä ja pitkäaikainen asema kansainvälisessä oikeusjärjestelmässä näkyy siinä, että valtiot ovat edelleen ainoat kansainvälisen oikeuden subjektit, joilla on täysi oikeuskelpoisuus.
      - Valtioiden lisäksi kansainvälisessä oikeudessa on merkittävä rooli myös kansainvälisillä järjestöillä. Esimerkkejä tällaisista yksiköistä ovat YK, Euroopan unioni (EU), Afrikan unioni, Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö, Maailman kauppajärjestö.
      - On tärkeää erottaa nämä kansainväliset järjestöt kansalaisjärjestöistä, kuten Amnesty International, Greenpeace ja Kansainvälinen olympiakomitea, jotka ovat yksityisten toimijoiden perustamia eivätkä sopimuksen perusteella ja joita hallitsevat kansalliset pikemminkin kuin kansainvälinen laki
      - Kansalaisjärjestöille voidaan myöntää tarkkailijan asema useissa kansainvälisissä järjestöissä. Tämä tarkkailijan asema tarkoittaa, että he saavat osallistua järjestön kokouksiin ja joissain tapauksissa myös puheenvuoroja, mutta heillä ei ole äänioikeutta.
      - Yleisesti ottaen kansainvälisillä järjestöillä on vain ne valtuudet, jotka niiden jäsenet ovat niille myöntäneet ja jotka ovat tarpeen niiden tehtävien hoitamiseksi.
      - Perinteisesti yksilöiden oikeudellisen aseman katsottiin olevan suvereenin valtion sisäinen asia, ja valtio sai vapaasti kohdella kansalaisiaan mielensä mukaan.
      - Valtioiden edellytettiin kunnioittavan vain joitain perusperiaatteita muiden valtioiden kansalaisten (ulkomaalaisten) suhteen. Nämä velvollisuudet eivät kuitenkaan kuulu henkilöille itselleen, vaan heidän kansalaisuutensa vuoksi.
      - Kansainvälinen oikeus myöntää oikeuksia myös tietyille yksilöryhmille. Esimerkiksi kansat ovat saavuttaneet tärkeän paikan kansainvälisessä oikeusjärjestelmässä.
      - Valtio voi koostua myös useista kansoista.
      - Perinteisesti yritykset vain nauttivat oikeushenkilöllisyydestä kotipaikka- tai rekisterivaltion kansallisessa oikeusjärjestelmässä. Viime vuosikymmeninä monikansalliset yritykset ovat kuitenkin saavuttaneet asemansa myös kansainvälisessä oikeusjärjestelmässä.
      - Oikeuksien lisäksi väitetään yhä useammin, että monikansallisilla yhtiöillä on myös kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteita, erityisesti ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun suhteen.
    - - Valtion suvereniteetilla on kaksi ulottuvuutta.
      - Ensimmäinen ulottuvuus on sisäinen, ja se tarkoittaa, että valtio on alueellaan ylin auktoriteetti ja sillä on yksinoikeus käyttää julkista valtaa tällä alueella ja siellä asuvassa väestössä.
      - Valtio voi antaa lakeja ja määräyksiä, se voi tuomita näiden lakien ja määräysten rikkomisesta epäillyt ja se voi pidättää ja pidättää rikoksen tehneet. Oikeudellisesti valtioilla on lainkäyttövalta alueellaan.
      - Valtion suvereniteetin toinen ulottuvuus on luonteeltaan ulkoinen ja viittaa valtion asemaan kansainvälisessä yhteisössä.
      - Se tarkoittaa, että valtiota ei voida alistaa toisen valtion vallan alle ilman sen suostumusta, koska kaikkia valtioita pidetään oikeudellisesti tasa-arvoisina.
      - Valtiolla kansainvälisen oikeuden henkilönä tulee olla seuraavat vaatimukset: a) pysyvä väestö: b) määritelty alue; c) hallitus ja d) kyky solmia suhteita muihin valtioihin.
      - Väestö voi koostua eri etnisistä ryhmistä, vähemmistöistä ja kansoista. Väestön kriteeri ei myöskään liity väestön kansallisuuteen, mikä tarkoittaa, että valtion asukkaat voivat olla eri kansallisuuksia. Väestön kansallisuus riippuu valtiollisuudesta, mutta valtiollisuus ei riipu sen asukkaiden kansallisuudesta
      - Oikeudellisesti osavaltion alue kattaa maa-alueen, sisäiset vedet (esim. kanavat, joet, järvet ja satamat), aluemeren (vain rannikkovaltioille) ja ilmatilan maan ja aluemeren yläpuolella.
      - Montevideon yleissopimus määrää, että valtiolla tulee olla hallitus. On oltava yksikkö, joka on vastuussa alueesta ja sen väestöstä ja jonka puoleen muut valtiot voivat kääntyä.
      - Jotkut hallitukset ovat kuitenkin osoittautuneet kykenemättömiksi hallitsemaan osia valtion alueesta, ylläpitämään lakia ja järjestystä ja huolehtimaan väestönsä perustarpeista. Tämä voi johtua esimerkiksi kapinasta, sisällissodasta tai ulkomaisesta miehityksestä. Tässä yhteydessä käytetään usein termiä hauras tai epäonnistuva tila.
      - Konstitutiivinen teoria väittää, että valtion olemassaolo riippuu muiden valtioiden muodollisesta tunnustamisesta. Tämän teorian mukaan valtiota ei ole olemassa niin kauan kuin muut valtiot ovat pidättäytyneet tunnustamasta sitä.
      - Nykyään konstitutiivisesta teoriasta on yleensä luovuttu, ja useimmat tutkijat pitävät tunnustamista luonteeltaan deklaratiivisena.
      - Deklaratiivisen teorian mukaan valtion tunnustaminen merkitsee vain sen tunnustamista, että kokonaisuus täyttää valtiollisuuden kriteerit, ja tämän valtion hyväksymistä kahdenvälisissä suhteissa.
      - Valtioista, joilla ei ole tehokasta hallitusta, tulee usein heikkoja valtioita.
      - Olemassa olevien valtioiden hajoaminen ja uusien valtioiden luominen irtautumisen, (uudelleen)yhdistämisen tai sulautumisen kautta herättävät monimutkaisia kysymyksiä valtioiden oikeuksista, velvollisuuksista ja toimivaltuuksista. Sitovatko esimerkiksi emovaltion tekemät nykyiset sopimukset automaattisesti uutta valtiota eron sattuessa?
    - - Valtion luomisprosessissa itsemääräämisoikeus on merkittävässä roolissa Kuten aiemmin todettiin, monet nykyiset itsenäiset valtiot ovat syntyneet dekolonisaatioprosessin aikana valtioiden hajoamisen seurauksena.
      - Itsemääräämisoikeus toimi tärkeänä välineenä dekolonisaatioprosessin aikana 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin yli kahdeksankymmentä entistä siirtokuntaa itsenäistyi.
      - Oikeus ulkoiseen itsemääräämisoikeuteen syntyy kuitenkin vain äärimmäisissä tapauksissa ja silloinkin tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Se koskee kansoja, jotka ovat alttiina muukalaisten alistamiselle, herruudelle tai hyväksikäytölle.
  - - - Sopimukset ovat kansainvälisiä sopimuksia, jotka luovat oikeudellisia velvoitteita valtioille sekä muille toimijoille, kuten kansainvälisille järjestöille.
      - Sopimusten kasvu kansainvälisen julkisoikeuden alalla on ollut erityisen laajaa toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, jolloin kansainvälistä oikeutta ja kansainvälisiä instituutioita nähtiin osin keinona estää tulevia sotia.
      - Sopimukset voivat koskea myös loputtomasti erilaisia aiheita, kuten ilmastonmuutosta, merirajoja, ihmisoikeuksia, järjestäytynyttä rikollisuutta ja diplomaattista koskemattomuutta.
      - Vaikka kansainvälinen julkinen oikeus koostuu valtavasta määrästä sopimuksia, jotka vaihtelevat valtavasti, kaikkia sopimuksia säätelevät tietyt perussäännöt, joita kutsutaan sopimusoikeudeksi.
    - - Sopimukset ovat kansainvälisen julkisoikeuden lähde.
    - - Sopimuksen luominen alkaa tyypillisesti neuvotteluilla, jotka voivat olla pieniä, epävirallisia keskusteluja; suuret, viralliset kansainväliset konferenssit; ja kaikkea näiden ääripäiden väliltä.
      - Kun sopimusneuvottelut ovat tuottaneet lopullisen tekstin, josta kaikki osapuolet ovat yhtä mieltä, jokaisen valtion on ilmaistava suostumuksensa sitoutua sopimukseen.
      - Joissakin tapauksissa valtion edustajan allekirjoitus on riittävä osoitus valtion suostumuksesta sitoutua sopimukseen.
      - Ilmaisemalla suostumuksensa sitoutua sopimukseen valtiot antavat sopimukselleen sitovan voiman.
      - Siinä vaiheessa, kun valtio ilmaisee suostumuksensa olla sidottu sopimukseen, varaumat antavat valtiolle mahdollisuuden rajoittaa sitä, missä määrin se sitoutuu noudattamaan sopimuksen määräyksiä.
      - Tilanteissa, joissa toiset valtiot hyväksyvät varauman ja toiset vastustavat sitä, varaus voi luoda eriytettyjä tai "kahdenvälisiä" velvoitteita varauman tehneen valtion ja muiden sopimusvaltioiden välille sen mukaan, ovatko ne hyväksyneet vai hylänneet varauman.
    - - Sopimuksen tullessa voimaan valtiot, jotka ovat suostuneet noudattamaan sopimusta, ovat oikeudellisesti velvoitettuja panemaan täytäntöön sen määräykset.
      - Jos valtion sisäinen lainsäädäntö on ristiriidassa sopimusvelvoitteen kanssa, valtio on velvollinen kumoamaan, muuttamaan tai korvaamaan kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön.
      - Sopimuksen soveltamista on rajoitettu myös siinä mielessä, että se ei koske kolmansia osapuolia, jotka eivät ole suostuneet olemaan riidanalaisen sopimuksen sitovia.
    - - Sopimukset ovat oletettavasti päteviä, mikä tarkoittaa, että niiden pätevyys on "syytettävä" tai riitautettava viittaamalla tiettyihin sopimusoikeuden sääntöihin.
      - Sopimus voidaan mitätöidä, jos suostumuksen puute, virhe, petos tai korruptio on tehty.
      - Vaikka sopimusoikeus suosii sopimussuhteiden vakautta, valtioiden sopimuspuoliksi tulleet velvoitteet eivät välttämättä säily loputtomiin tai keskeytyksettä. Osapuolet voivat tietyissä olosuhteissa irtisanoa tai keskeyttää sopimusvelvoitteensa.
      - Kaikki sopimukset eivät voi vetäytyä, mikä tarkoittaa, että se ei välttämättä ole mahdollista sopimusvaltiot irtisanomaan sopimusvelvoitteensa tai lopettamaan sopimuksen.
  - - - Jokaista valtiota sitoo laaja joukko kansainvälisiä oikeudellisia velvoitteita, jotka perustuvat sopimuksiin ja kansainväliseen tapaoikeuteen.
      - Näitä valtioiden käyttäytymistä koskevia aineellisia kansainvälisiä oikeudellisia sääntöjä, jotka säätelevät kaikkea ympäristönsuojelusta diplomaattiseen koskemattomuuteen, kutsutaan kansainvälisen julkisoikeuden "ensisijaisiksi säännöiksi".
    - - Valtio kantaa kansainvälisen vastuun "kansainvälisesti laittomista teoistaan", termi, joka viittaa valtion kansainvälisen oikeudellisen velvoitteen rikkomiseen.
      - Termi kattaa myös sekä teot että laiminlyönnit, vaikka termi itsessään viittaa vain tekoihin.
      - Yleissääntönä on, että valtioiden, ei valtiosta riippumattomien toimijoiden, teot tai laiminlyönnit johtavat kansainvälisesti lainvastaiseen tekoon.
    - - Kun toiminta on sekä valtion syyksi luettavaa että kansainvälisen velvoitteen vastaista, valtio on kansainvälisesti oikeudellisesti vastuussa kansainvälisesti laittomasta teosta,
        ellei jokin kuudesta väärinkäytöksen estävästä seikasta ole sovellettavissa.
      - Kun yksi valtio antaa "pätevän suostumuksen" toisen valtion tekemälle teolle, tämän teon lainvastaisuus suljetaan pois suostumuksen antaneeseen valtioon nähden, mutta vain "siltä osin kuin teko pysyy tuon suostumuksen rajoissa.
      - Valtiot voivat vedota itsepuolustukseen seikkana, joka estää lainvastaisuuden, "jos teko on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukainen laillinen itsepuolustustoimenpide.
    - - Kun toiminta on valtion syyksi ja kansainvälistä velvoitetta rikkova, eikä mikään lainvastaisuuden estävä seikka ole sovellettavissa, valtio on kansainvälisen vastuun käytöksestään.
      - Kansainvälinen vastuu laittomasta teosta sisältää joukon yleisiä oikeudellisia seurauksia, nimittäin velvollisuuden lopettaa laiton toiminta ja korvata täysimääräisesti lainvastaisesta toiminnasta aiheutunut vahinko.
    - - Vastatoimet ovat omaa apua valtioille, jotka toimivat erittäin hajautetussa kansainvälisessä oikeusjärjestelmässä, joka tarjoaa vain vähän riitojenratkaisumekanismeja.
      - Pakolliset vastatoimet edustavat menetelmää, jolla valtiot voivat kuitenkin puolustaa oikeuksiaan ja korjata laittomalla teolla katkenneita suhteita.
      - Sen sijaan, että riita siirrettäisiin kolmannen osapuolen, kuten ICJ:n, ratkaistavaksi, vastatoimet antavat loukkaantuneiden valtioiden ottaa asiat omiin käsiinsä tavalla, joka on mahdollisesti tehokkaampi, mutta myös avoin.
      - Vastatoimet merkitsevät sitä, että vahinkoa kärsinyt valtio jättää tilapäisesti noudattamatta omia kansainvälisiä velvoitteitaan vastuussa olevaa valtiota kohtaan.
      - Vastatoimiin sovelletaan myös useita menettelyllisiä vaatimuksia, joiden tarkoituksena on osittain varmistaa, että muut riitojenratkaisumuodot, kuten neuvottelut ja riita-asiat, voivat käydä läpi ennen kuin vahinkoa kärsinyt valtio turvautuu vastatoimiin.
  - - - Ju-risdiktio on johdettu latinan sanasta "ius", joka tarkoittaa "lakia" tai "viranomaista", ja latinalaisesta sanasta "dicere", joka tarkoittaa "puhua" tai "määrittää".
      - Toimivallan käyttö ilmenee myös valtioiden valtuuksina määrätä sääntöjä (lainsäädäntö tai määräysvalta) ja valtioiden valta panna sääntöjä täytäntöön (täytäntöönpanovalta). Toisin sanoen lainkäyttövalta kattaa kaikki hallituksen vallankäytöt.
    - - Täytäntöönpanolla tarkoitetaan valtion hallituksen, nimittäin toimeenpanovallan, harjoittamaa lainkäyttövaltaa.
      - Ilmeisimpiä täytäntöönpanovaltaa käyttäviä valtion virkamiehiä ovat siis ne virkamiehet, joilla on oikeus käyttää voimaa, kuten poliisit ja sotilaat.
      - "Ensimmäinen ja tärkein kansainvälisen oikeuden valtiolle asettama rajoitus on se, että ellei ole olemassa päinvastaista sallivaa sääntöä, se ei saa käyttää valtaansa missään muodossa toisen valtion alueella.
      - Käytännössä tämä tarkoittaa, että valtion virkamiehet eivät saa käyttää minkäänlaista täytäntöönpanovaltaa toisen valtion alueella.
      - Täytäntöönpanovallan käyttö toisen valtion alueella on sallittua vain, jos toinen valtio on antanut suostumuksensa lainkäyttövallan käyttämiseen.
      - Tuomioistuimen tuomioita ei myöskään voida panna täytäntöön toisen valtion alueella ilman kyseisen valtion lupaa.
    - - Määräävän lainkäyttövallan käyttö rajoittuu, kuten täytäntöönpanotoimivallankin, yleensä vain määräävän valtion alueelle.
      - Alueperiaate oikeuttaa kansallisen lainsäädännön ekstraterritoriaalisen soveltamisen, jos lain soveltamisalaan kuuluvan henkilön, omaisuuden tai teon ja määräävän valtion alueen välillä on todellinen yhteys.
      - Ottaen huomioon valtioiden vapauden ulottaa lainsäädäntönsä koskemaan henkilöitä, omaisuutta ja toimia alueidensa ulkopuolella, on kohtuullinen mahdollisuus, että henkilö, omaisuus tai teko on useiden valtioiden lainkäyttövallan alainen.
      - Jos esimerkiksi rikoslainsäädäntö on yhteneväinen, asianomaiset valtiot päättävät usein keskenään, mikä valtio ottaa vastuun syytetyn syytteeseenpanosta. Todisteiden saatavuus voi tällaisissa olosuhteissa olla olennainen tekijä.
      - Jos asianomaisten valtioiden kesken ei päästä sopimukseen, syytetyn on turvauduttava yleisiin rikosoikeuden periaatteisiin, jotka estävät hänet asettamasta syytteeseen kahdesti samasta rikoksesta.
    - - Tuomio on osavaltion tuomioistuimen, erityisesti valtion oikeuslaitoksen, harjoittamaa toimivaltaa.
      - Tuomitsevan lainkäyttövallan käyttö on osoitus hallituksen vallasta ja perustuu suvereniteetin periaatteeseen. Käytännössä termi toimivalta liittyy usein tuomioistuimen toimivaltaan käsitellä asia.
      - Samoin kuin täytäntöönpano ja vanhentuminen, tuomiovallan käyttö rajoittuu periaatteessa valtion alueelle.
      - Toimivallan käyttäminen edellyttää valtioiden valtuutta määrätä sääntöjä (lainsäädäntö tai määräysvalta), valtioiden valtaa panna sääntöjä täytäntöön (täytäntöönpanovalta) ja valtioiden päätösvaltaa (tuomioistuin).
      - Vaikka valtioiden valta käyttää lainkäyttövaltaa seuraa suvereniteetin periaatteesta, tämä valta ei ole rajoittamaton. Jokaisen valtion on kunnioitettava toisten valtioiden persoonallisuutta ja suvereenia tasa-arvoa, ja tämän rajan ylittäminen merkitsee kansainvälisen julkisoikeuden rikkomista.
  - - - Valtiot pitivät yksilöiden oikeudellista asemaa suvereenin valtion sisäasiana, joka saattoi tehokkaasti kohdella kansalaisiaan haluamallaan tavalla.
      - Vasta toisen maailmansodan jälkeen tämä muuttui perusteellisesti ja kansainvälinen laki alkoi antaa yksilöille oikeuksia suojella heitä valtiolta.
      - Sellaisenaan ihmisoikeuslainsäädännön syntyä on tarkasteltava sellaisen kehityksen taustaa vasten, jota usein kutsutaan "kansainvälisen oikeuden humanisoitumiseksi ja joka viittaa kansainvälisen oikeuden evoluutioon ensisijaisesti valtiokeskeisestä järjestelmästä kohti ihmiskeskeisempää järjestelmää, jossa valtiot eivät enää ole ainoita toimijoita ja joka tähtää yhä enemmän ihmisten etujen kunnioittamiseen ja edistämiseen.
    - - Useat osavaltiot olivat sisällyttäneet kansallisiin lakeihinsa joitain yksilön oikeuksia, kuten Englannin Magna Carta vuodelta 1215, Yhdysvaltain Bill of Rights vuodelta 1776, Ranskan De'claration des Droits de l'Homme et du Citoyen vuodelta 1789 ja Alankomaiden perustuslaki vuodelta 1814.
      - Se, miten valtio kohtelee kansalaisiaan, alettiin vähitellen nähdä kansainvälisenä asiana eikä pelkkänä sisäasiana.
    - - Ihmisoikeudet jaetaan yleensä kolmeen luokkaan tai sukupolveen: a) kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet; b) taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset oikeudet; ja c) kollektiiviset oikeudet.
      - Suojeluvelvollisuus tarkoittaa, että valtioiden on estettävä muita puuttumasta ihmisoikeuksien nauttimiseen. Täyttämisvelvollisuus edellyttää, että valtiot ryhtyvät toimiin ihmisoikeuksien nauttimisen helpottamiseksi.
      - Vanhin ihmisoikeusluokka koostuu kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista, joita kutsutaan siksi ensimmäisen sukupolven ihmisoikeuksiksi.
      - Toinen ihmisoikeuksien luokka tai sukupolvi koskee taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia. Näillä oikeuksilla pyritään turvaamaan yksilön sosioekonominen hyvinvointi sekä hänen kulttuuri-identiteettinsä ja vapautensa.
      - Kansalais- ja poliittisten oikeuksien sekä taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien lisäksi on noussut kollektiiviset oikeudet.
      - Tätä kategoriaa kutsutaan usein ihmisoikeuksien kolmanneksi sukupolveksi. Kollektiiviset oikeudet kuuluvat yleensä tietyille ryhmille, joiden katsotaan olevan haavoittuvia ja jotka tarvitsevat erityistä suojelua.
    - - Koska ihmisoikeusnormit syntyivät alun perin yksilön suojelemiseksi valtion (mielivaltaiselta) julkisen vallankäytöltä, ihmisoikeudet on perinteisesti osoitettu suvereeneille valtioille.
      - Ihmisoikeussopimukset säätelevät valtion käyttäytymistä suhteessa yksilöihin sen alueella ja myös sen lainkäyttövaltaan, joka voi poikkeuksellisissa olosuhteissa ulottua valtion alueen ulkopuolelle.
      - Toimivaltalausekkeet tarkoittavat, että nämä sopimukset koskevat jokaista henkilöä sopimusvaltion alueella heidän kansalaisuudestaan ja asemastaan riippumatta.
      - Eksterritoriaalista toimivallan käyttöä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun valtio harjoittaa "todellista valvontaa" vieraan alueen (osan) suhteen.
      - Valtiot voivat kuitenkin silti olla sidottu ihmisoikeussopimusvelvoitteisiinsa, kun ne osallistuvat (sotilaallisiin) operaatioihin ulkomailla, jotka eivät täytä alueen (osan) "todellisen valvonnan" kynnystä.
      - Joitakin ihmisoikeuksia pidetään niin perustavanlaatuisina, että niitä on aina kunnioitettava, kuten kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kielto.
      - Ihmisoikeussopimukset voivat antaa valtioille mahdollisuuden keskeyttää väliaikaisesti osan ihmisoikeusvelvoitteistaan yleisessä hätätilanteessa.
      - Jotta valtiot voisivat laillisesti poiketa ihmisoikeusvelvoitteistaan, niiden on täytettävä erilaisia menettelyllisiä ja aineellisia vaatimuksia. Nämä vaatimukset on määrätty kyseessä olevan sopimuksen poikkeuslausekkeissa, ja ne voivat vaihdella sopimuksittain.
      - Monet ihmisoikeussäännökset sisältävät myös niin sanottuja rajoituslausekkeita, jotka antavat valtioille mahdollisuuden rajoittaa näitä oikeuksia tietyin ehdoin, jotka eivät liity yleiseen hätätilanteeseen.
      - Rajoitusten on palveltava jotakin laillisista tavoitteista, jotka on lueteltu kyseisessä rajoituslausekkeessa. Oikeutettuja tavoitteita voivat olla esimerkiksi kansallinen turvallisuus, yleinen turvallisuus, yleinen järjestys, epäjärjestyksen tai rikollisuuden ehkäiseminen, terveyden tai moraalin suojelu sekä muiden oikeuksien ja vapauksien suojelu.
    - - Ihmisoikeusvaltuutetun toimistolla on ensisijainen vastuu ihmisoikeuksien edistämisestä ja suojelusta.
      - Ihmisoikeusvaltuutetun tehtäviin kuuluvat valtioiden teknisen avun antaminen ihmisoikeusalalla, kansainvälisen yhteistyön vahvistaminen sekä ihmisoikeussopimusten ratifioinnin ja täytäntöönpanon parantaminen.
      - Ihmisoikeusloukkaukset tietyssä valtiossa voivat vaikuttaa kansainväliseen rauhaan ja turvallisuuteen, koska ne voivat aiheuttaa suuria pakolaisvirtoja, lietsoa häiriöitä naapurivaltioissa ja mahdollisesti johtaa kokonaisen alueen epävakauteen.
      - Euroopan tasolla Euroopan neuvostolla on merkittävä rooli ihmisoikeuksien suojelussa. Tämä järjestö perustettiin vuonna 1949 Sir Winston Churchillin alkuperäisestä aloitteesta oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseksi ja suojelemiseksi.
  - - - Kansainvälinen rikosoikeus on kansainvälisen julkisoikeuden osa, jonka mukaan henkilöt voidaan saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen kansanmurhasta, rikoksista ihmisyyttä vastaan, sotarikoksista ja aggressiorikoksista.
      - Kansainvälisiin rikoksiin kuuluu monenlaisia käyttäytymismalleja, mukaan lukien terrorismi, huumekauppa, ihmiskauppa, merirosvous, korruptio ja järjestäytynyt rikollisuus.
    - - Kansainvälisen rikosoikeuden moderni historia alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Voittajaliittolaiset perustivat komission, jonka tehtävänä oli tutkia mahdollisuutta pitää liittoutuneita valtioita vastuullisina sodan aikana tekemistään rikoksista.
      - Termejä "hybridi" tai "kansainvälistynyt" käytetään löyhästi viittaamaan rikosoikeudellisiin elimiin, joiden piirteet eivät ole täysin kotimaisia tai kansainvälisiä, vaan sisältävät jonkinlaisen yhdistelmän kotimaisia ja kansainvälisiä piirteitä.
      - Penkki voi esimerkiksi edustaa kansallisia ja kansainvälisiä tuomareita.
      - Pysyvä kansainvälinen rikostuomioistuin syntyi lopulta vuonna 2002, noin viisikymmentä vuotta sen jälkeen, kun mahdollisuutta tutkittiin vakavasti toisen maailmansodan jälkeen.
      - Toisin kuin ad hoc -tuomioistuimet, Kansainvälinen rikostuomioistuin ei ole YK-järjestelmän yksikkö, vaan se on erillinen oikeuselin, jonka suhdetta YK:n kanssa säännellään sopimuksella.
      - Kansainvälinen rikostuomioistuin koostuu kolmesta elimestä: jaostoista, syyttäjänvirastosta ja kirjaamosta.
      - Tuomareiden on tarkoitus olla erityisiä ominaisuuksia, joihin ei kuulu ainoastaan asiantuntemus, vaan myös "korkea moraalinen luonne, puolueettomuus ja rehellisyys".
      - Tuomareiden on myös oltava monipuolinen ryhmä, joka edustaa eri oikeusjärjestelmiä, maantieteellisiä alueita ja sukupuolia.
    - - Kansainvälinen aineellinen rikosoikeus koostuu ns. ydinrikoksista, jotka viittaavat kansanmurhaan, rikoksiin ihmisyyttä vastaan, sotarikoksiin ja aggressiorikoksiin. Nämä ovat neljä rikosta, joissa ICC voi käyttää toimivaltaa.
      - "Kansanmurhalla" tarkoitetaan tiettyjä tekoja, jotka on "tehty tarkoituksena tuhota kokonaan tai osittain jokin kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä sellaisenaan".
      - Mentaalinen elementti erottaa kansanmurhan joukkomurhasta, johon liittyy aikomus tappaa, mutta ilman erityistä aikomusta kohdistaa kohteena tietyn ryhmän jäseniä tämän ryhmän tuhoamiseksi.
      - "Rikokset ihmisyyttä vastaan" on kattotermi, joka kattaa joukon vakavia rikoksia, jotka kohdistuvat siviileihin taistelijoiden sijaan.
      - Termi "sotarikokset" viittaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksiin, jotka johtavat henkilökohtaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen.
    - - Kansainvälisen rikosoikeuden prosessuaaliset näkökohdat säätelevät niitä olosuhteita, joissa henkilö voidaan saattaa vastuuseen luvussa 3 kuvatuista kansainvälisistä rikoksista.
      - Valtiot suosivat, että Kansainvälinen rikostuomioistuin käyttäisi lainkäyttövaltaa olosuhteissa, joissa sisäinen politiikka tai rajoitettu oikeuskelpoisuus voisi haitata oikeudenkäyntiä.
      - Toisin kuin ad hoc -tuomioistuimet, ICC:llä ei ole etusijaa kansallisiin tutkimuksiin ja syytteisiin nähden. Sen sijaan ICC oli suunniteltu täydentämään eikä syrjäyttämään kotimaisia rikosoikeusjärjestelmiä.
  - - - Voimankäyttöä koskevat kansainvälisen oikeusjärjestyksen säännöt eivät poikkea kansallisen oikeusjärjestyksen säännöistä.
      - Valtioiden voimankäyttö, jopa voimankäytöllä uhkaus, on kielletty, ellei Yhdistyneet Kansakunnat (YK) ole siihen antanut lupaa.
    - - YK:n järjestelmää kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi "on usein kutsuttu kollektiiviseksi turvallisuusjärjestelmäksi, koska vääryyden kohteeksi joutunutta valtiota oli suojeltava kaikkien ja väärintekijää rangaistaan".
    - - YK perustettiin ensisijaisena tavoitteena pelastaa seuraavat sukupolvet sodan vitsaukselta.
      - Ensimmäisen pilarin mukaan valtiot ovat velvollisia ratkaisemaan kiistansa rauhanomaisesti konfliktien ehkäisemiseksi.
      - YK:n peruskirjan 51 artiklassa määrätään valtioiden oikeudesta toimia itsepuolustukseksi, kun ne joutuvat aseellisen hyökkäyksen uhriksi.
      - YK:n peruskirjan 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti YK:n jäsenvaltiot ovat antaneet ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä turvallisuusneuvostolle ja ovat sopineet, että neuvosto hoitaa tämän vastuun mukaisia velvollisuuksiaan niiden puolesta.
      - Vaikka turvallisuusneuvostolle on annettu laajat valtuudet toteuttaa pakkokeinoja, mukaan lukien voimankäyttö, kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi, YK:n peruskirjassa tehdään selväksi, että voimankäyttöön liittyvien toimenpiteiden tulee pysyä poikkeuksellisina.
      - Sen vuoksi turvallisuusneuvoston tulisi ensin määrätä, ainakin harkitsemaan ei-sotilaallisten toimenpiteiden määräämistä tilanteen lieventämiseksi, ennen kuin se ryhtyy toimenpiteisiin, joihin liittyy voimankäyttöä.
      - Pakotteiden ensisijainen tarkoitus on pakottaa tietyt toimijat, olivatpa ne valtioita, aseellisia ryhmiä tai yksilöitä, muuttamaan käyttäytymistään. Tämän toiminnan ei välttämättä tarvitse olla kansainvälisen oikeuden vastaista. Turvallisuusneuvoston toiminnan vertailukohtana ei ole se, onko toiminta laitonta, vaan pikemminkin se, edistääkö kohdistettu käyttäytyminen rauhan uhkaa, rauhan rikkomista tai aggressiota.
    - - YK:n kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän keskeinen pilari on peruskirjan 2 artiklan 4 kohdassa määrätty voimankäytön tai uhkailun kielto: "Kaikki jäsenmaat pidättyvät kansainvälisissä suhteissaan voiman uhkaamisesta tai käytöstä valtion alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan tai millään tavalla, joka on ristiriidassa YK:n tavoitteiden kanssa."
      - Voimalla uhkaamisen tai käytön kielto, sellaisena kuin se on säädetty 2 artiklan 4 kohdassa, on myös kansainvälisen tapaoikeuden sääntö, joka siis sitoo myös niitä harvoja valtioita, jotka eivät ole YK:n peruskirjan osapuolia.
    - - Alun perin YK:n perustajat sopivat, että turvallisuusneuvostolla tulee olla omat sotilasjoukot. Peruskirjassa vahvistettuja tällaisten joukkojen perustamista ja toimintaa koskevia sääntöjä ei kuitenkaan ole koskaan pantu täytäntöön.
      - Viime kädessä turvallisuusneuvoston, ei yksittäisten jäsenvaltioiden tehtävänä on määrittää, onko olemassa tilanne, joka vaatii toimia kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.
      - Turvallisuusneuvosto ei ainoastaan päätä, onko rauhaa uhkaava, rauhan rikkominen tai hyökkäysteko olemassa, vaan se myös antaa suosituksia tai ryhtyy toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.
    - - Voimankäytön kielto ei estä valtioita puolustamasta itseään aseellisia hyökkäyksiä vastaan.
      - Artiklan 51 mukaan valtiot voivat käyttää voimaa itsepuolustukseen "jos tapahtuu aseellinen hyökkäys".
      - YK:n peruskirjan 51 artikla korostaa, että oikeus itsepuolustukseen on alisteinen turvallisuusneuvoston toimenpiteille. Ensinnäkin jäsenvaltioiden on raportoitava toimenpiteistään turvallisuusneuvostolle. Tämän velvollisuuden laiminlyönti ei tee itsepuolustuksen harjoittamista laittomaksi, mutta se horjuttaa valtion väitettä, että se itse asiassa toimi itsepuolustuksena.
      - Toiseksi itsepuolustusoikeus lakkaa, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.
    - - YK:n peruskirjaan sisältyvän kollektiivisen turvallisuuden järjestelmän lähtökohtana on turvallisuusneuvoston aktiivinen rooli kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä tai palauttamisessa.
      - Neuvosto on kuitenkin poliittinen elin, jonka jäsenet eivät aina pääse sopimukseen toimintatavasta. Turvallisuusneuvoston erimielisyyttä pahentaa pysyvien jäsenten veto-oikeus, jonka ansiosta yksittäinen jäsen voi estää sellaisen päätöslauselman hyväksymisen, josta neuvoston enemmistö on samaa mieltä.
  - - - Kansainvälinen humanitaarinen oikeus on kansainvälisen julkisoikeuden ala, joka säätelee voimankäyttöä aseellisen selkkauksen tilanteissa ja jota kutsutaan siksi usein myös nimellä jus in bello, aseellisen selkkauksen laki tai sotalaki.
      - Käsite "humanitaarinen oikeus" juontaa juurensa siitä tosiasiasta, että aseellisten selkkausten laki koskee osittain ihmisten suojelua. Tämä oikeusala keskittyy yksilöön ja asettaa rajoituksia sille, kuinka henkilöitä, jotka eivät osallistu vihollisuuksiin, tulee suojella sodan vaikutuksilta.
    - - Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden pääasiallinen syy on se, että tiettyjä ihmisyyden standardeja on noudatettava, jopa silloin, kun viholliset yrittävät eliminoida toisiaan.
      - Ilman nykyistä varsin kehittynyttä sääntöjärjestelmää, joka suojelee sodan uhreja ja rajoittaa sodankäynnin keinoja ja menetelmiä, aseellisen konfliktin vaikutukset olisivat vielä tuhoisempia.
      - Lopuksi, jotkin tilanteet, joita kutsutaan sisäisiksi levottomuuksiksi, voivat joutua oikeudelliseen aukkoon, joka ei kuulu kansainvälisen humanitaarisen oikeuden eikä koko ihmisoikeuslain piiriin.
    - - Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden soveltaminen riippuu aseellisen konfliktin olemassaolosta, joka voi olla luonteeltaan "kansainvälinen" tai "ei-kansainvälinen".
      - Geneven yleissopimuksia sovelletaan kansainvälisiin aseellisiin selkkauksiin, kun taas ei-kansainvälisiin aseellisiin selkkauksiin sovelletaan vain Geneven yleissopimusten yhteistä 3 artiklaa. Lisäpöytäkirjat I ja II koskevat myös kansainvälisiä ja ei-kansainvälisiä aseellisia selkkauksia, mutta vain niiden konfliktien osapuolien osalta, joita sitovat nämä pöytäkirjat, jotka ovat vähemmän ratifioituja kuin Geneven yleissopimukset.
    - - Tuhansia taistelijoita ja taistelijoita on traumatisoitunut, loukkaantunut tai kuollut. Siviilit ovat menettäneet omaisuutensa, rakkaansa ja henkensä. IHL on siksi yli sadan vuoden ajan säännellyt vihollisuuksien suorittamista minimoidakseen sodan aiheuttamia kärsimyksiä.
      - Tämän seurauksena IHL sisältää laajan joukon sääntöjä sodankäynnin keinoista ja menetelmistä.
      - kuten erotteluperiaatteesta seuraa, taistelijat ovat laillisia sotilaallisia tavoitteita tai kohteita, mikä tarkoittaa, että heidän kimppuunsa voidaan hyökätä laillisesti milloin tahansa aseellisen selkkauksen aikana. Toiseksi taistelijat nauttivat "taistelijan etuoikeudesta", mikä tarkoittaa, että heillä on oikeus käyttää laillisia sodankäyntikeinoja ja -menetelmiä.
      - Hyökkäyksen varotoimien periaatteen mukaan "sotilaallisia operaatioita suoritettaessa on jatkuvasti huolehdittava siviiliväestön, siviilien ja siviiliesineiden säästämisestä". Tämä tarkoittaa, että "hyökkäystä suunnittelevien tai siitä päättävien on... ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin varotoimiin hyökkäyskeinojen ja -menetelmien valinnassa välttääkseen ja joka tapauksessa minimoidakseen satunnaiset siviilien menetykset, siviilien loukkaantumiset ja siviiliobjektien vahingot".
    - - Nykyinen IHL suojelee haavoittuneita ja sairaita aseellisissa selkkauksissa vuoden 1949 ensimmäisen Geneven yleissopimuksen "haavoittuneiden ja sairaiden tilan parantamisesta asevoimissa", toisen Geneven yleissopimuksen "haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden asevoimien jäsenten tilanteen parantamisesta Geneven yleissopimuksella asevoimien suojelusta merellä" kautta.
- - - - Henkinen historian kannalta kansainvälinen oikeus oli alkuperältään eurooppalaista, vaikka kyseinen Eurooppa oli laaja, ulottuen koko Välimerelle, Venäjälle ja Lähi-itään; sieltä kansainvälinen oikeus matkusti kolonisaattoreiden kanssa Amerikkaan, Aasiaan, Afrikkaan ja lopulta Oseaniaan.
      - 1800-luvulla valtiot siirtyivät kahdenvälisestä sopimuksesta ja diplomaattisista yhteyksistä muihin yhteistyömuotoihin.
      - 1900-luvun aikana kansainvälinen oikeus laajeni perusteellisesti. Kehitys sisälsi muun muassa kansainvälisten yleismaailmallisten järjestöjen perustamisen.
    - - Perustasolla kansainvälisen oikeuden järjestelmä on johdettu neljästä lähteestä, jotka on lueteltu Kansainvälisen tuomioistuimen perussäännön 38 artiklan 1 kohdassa: (1) sopimukset; (2) kansainvälinen tapaoikeus; (3) yleiset oikeuden periaatteet; ja (4) "tuomioistuinten päätökset ja alan pätevimpien publicistien opetukset.
      - Kansainvälisen oikeuden varhaisessa kehityksessä se erottui asteittain luonnonoikeudesta, prosessi, jota vauhdittivat uskonpuhdistus ja uskonnolliset sodat.
      - Valtiot syntyivät aineellisina, itsenäisinä kokonaisuuksina ja kansainvälinen oikeus oli minulle tapa, jolla ne kehittivät kansakuntansa hallintaa.
      - Itse asiassa laki alkaa kertoa, mitä valtioksi tuleminen vaatii ja mitä lain mukaan tarkoittaa olla valtio.
      - Itse asiassa on monia esimerkkejä yleisen järjestyksen järjestelmistä, joilta puuttuu tunnistettavissa oleva suvereeni, mutta jotka onnistuvat toimimaan – alkuperäiskansojen tavanomaisista laeista Euroopan unionin lainsäädäntöön.
    - - Koska ihmiset ovat luonnostaan tasa-arvoisia ja heidän oikeuksissaan ja velvollisuuksissaan vallitsee täydellinen tasa-arvo, miehistä koostuvat kansakunnat, joita pidetään niin monena luonnontilassa yhdessä elävänä vapaana henkilönä, ovat luonnostaan tasa-arvoisia ja perivät luonnolta samat velvollisuudet ja oikeudet.
      - Mutta on myös tärkeää korostaa suvereniteetin käsitteen joustavuutta ja sen kykyä tarjota yhteinen nimittäjä maailman monimuotoisille kulttuureille ja perinteille siten, että kansainvälinen yhteiskunta on mahdollinen.
      - Yksi kuluneen vuosisadan suurimmista tapahtumista on ollut kansainvälisten järjestöjen syntyminen, joilla on universaaleja jäseniä ja jotka pyrkivät säätelemään voimankäyttöä valtioiden välillä.
      - Kansainvälinen oikeus on lakijärjestelmä (vaikkakin sellainen, jota ei voida kritiikittömästi analogoida kotimaisiin oikeusjärjestelmiin).
      - Yhteenvetona voidaan todeta, että kansainvälinen oikeus tarjoaa joukon tekniikoita, joilla voidaan ratkaista lähes 200 itsenäisen valtion rinnakkaiselon aiheuttamia kollektiivisia toimintaongelmia.
  - - - Kansainvälinen oikeus tarjoaa normatiivisen kehyksen valtioiden välisten suhteiden hoitamiselle.
      - Muodolliset lähteet ovat menetelmiä sellaisten yleisesti sovellettavien sääntöjen luomiseksi, jotka sitovat oikeudellisesti niiden vastaanottajia.
      - Aineelliset lähteet osoittavat, että on olemassa sääntöjä, jotka laadittaessa ovat sitovia ja yleisesti sovellettavia.
    - - Historiallisesti tärkein yritys täsmentää kansainvälisen oikeuden lähteitä oli pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen perussäännön 38 artikla, joka on otettu lähes sanatarkasti Kansainvälisen tuomioistuimen perussäännön 38 artiklaksi.
      - Vuodelta 1920 peräisin oleva 38 artikla saatetaan ajatella vanhentuneena, kapeana ja huonosti sopeutuneena nykyaikaisiin kansainvälisiin suhteisiin.
      - Mutta käytännössä se on tarpeeksi muokattava, ja sen painotus yleiseen hyväksyntään on oikea: tapaoikeutta ei pidä sekoittaa yleiskokouksen viimeiseen tahdonemanaatioon.
    - - 38 artiklassa viitataan "kansainväliseen tapaan todisteena laiksi hyväksytystä yleisestä käytännöstä".
      - Tietyt kohteliaisuussäännöt, joita noudatetaan johdonmukaisesti varauksetta, voivat kuitenkin kehittyä tapaoikeuden säännöiksi.
      - Tavan pelkistämistä erityissuhteiden kysymykseksi havainnollistaa sääntö, jonka mukaan valtio voi vapautua uuden tavanomaisen säännön soveltamisesta jatkuvalla vastustuksella normin muodostumisen aikana.
      - Vastalauseen todisteiden on oltava selkeitä, ja hyväksymisestä on olemassa kumottavissa oleva olettama.
    - - Sopimukset ovat kansainvälisen oikeuden tärkein velvoitteiden lähde.
      - Vaikka sopimukset sitovat sellaisenaan vain osapuolia, osapuolten lukumäärä, näiden sääntöjen nimenomainen hyväksyntä valtioissa yleensä ja joissain tapauksissa kyseisten määräysten julistava luonne yhdessä muodostavat voimakkaan lakia luovan vaikutuksen.
      - Käytännön keston, johdonmukaisuuden ja yleisyyden sekä opinio jurisin vaatimukset johtavat pääsääntöisesti siihen, että tapaoikeus ohitetaan usein tietyillä sopimuksilla.
    - - Otsikko ”kansainvälisen oikeuden yleiset periaatteet” voi vuorotellen viitata kansainvälisen tapaoikeuden sääntöihin, yleisiin oikeuden periaatteisiin, kuten 38 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, tai tiettyihin loogisiin ehdotuksiin, jotka ovat oikeudellisen päättelyn ja olemassa olevan kansainvälisen oikeuden perustana.
      - Tämä osoittaa, että lähteiden jäykkä luokittelu ei ole asianmukaista.
      - Esimerkkejä tämän tyyppisistä kansainvälisen oikeuden yleisistä periaatteista ovat suostumuksen, vastavuoroisuuden, valtioiden tasa-arvon, tuomioiden ja sovintojen lopullisuuden, sopimusten oikeudellisen pätevyyden, vilpittömän mielen, kansallisen lainkäyttövallan ja merivapauden periaatteet.
    - - Oikeuden päätökset eivät ole varsinaisesti muodollinen lain lähde, mutta usein niitä pidetään todisteina laista.
      - Kansainvälinen tuomioistuin on useaan otteeseen viitannut välimiesoikeuden päätöksiin, ja se viittaa myös kattavasti kansainvälisen välimiesmenettelyn oikeuskäytäntöön.
    - - Valtioiden konferenssin "loppuasiakirja" tai muu johtopäätös voi olla monenvälisen sopimuksen muoto, mutta vaikka se olisikin asiakirja, jossa kirjataan päätökset, joita ei ole tehty yksimielisesti, tulos voi olla vakuuttava osoitus asiaa koskevan lainsäädännön tilasta.
      - Yleiskokouksen päätöslauselmat eivät sido jäsenvaltioita lukuun ottamatta tiettyjä YK:n organisatorisia asioita. Kuitenkin, kun ne koskevat kansainvälisen oikeuden yleisiä normeja, kaikkien tai useimpien jäsenten hyväksyntä on todiste hallitusten mielipiteistä laajimmalla foorumilla tällaisten mielipiteiden ilmaisulle.
    - - "Tasapuolisuus" viittaa oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden näkökohtiin, jotka ovat usein välttämättömiä vakiintuneiden lain sääntöjen soveltamiseksi.
  - - - Kansainvälisen ja kansallisen oikeuden välinen suhde esitetään usein korkean teoriatason törmäyksenä, yleensä "dualismin" ja "monismin" välillä. Dualismi korostaa kansainvälisten ja kansallisten oikeusjärjestelmien erillistä ja itsenäistä luonnetta.
      - Monismi olettaa, että kansallinen ja kansainvälinen oikeus muodostavat yhden ainoan oikeusjärjestyksen tai ainakin joukon toisiinsa liittyviä järjestyksiä, joiden pitäisi olettaa olevan johdonmukaisia ja johdonmukaisia.
    - - Valtio ei voi vedota oman lainsäädäntönsä säännöksiin tai sen puutteisiin vastatakseen sitä vastaan nostettuun kanteeseen kansainvälisen oikeuden mukaisten velvoitteidensa rikkomisesta. Tämä periaate näkyy ILC:n 3 artiklassa valtioiden vastuusta kansainvälisesti laittomista teoista.
      - Kansainväliset tuomioistuimet eivät ole muutoksenhakutuomioistuimia, eivätkä niillä ole valtuuksia korvata kansallisten viranomaisten tulkintaa kansallisesta lainsäädännöstä omalla tulkinnallaan, varsinkin kun tämän tulkinnan antavat korkeimmat kansalliset tuomioistuimet.
      - Kansainvälisen oikeuden sääntöjä sovellettaessa kunnalliset tuomioistuimet voivat katsoa tarpeelliseksi kehittää lakia erityisesti silloin, kun se on epäselvä tai epävarma.
    - - Englannissa sopimusten tekeminen ja ratifiointi kuuluu kruunun etuoikeuteen, ja jos muutosoppia ei sovellettaisi, kruunu saattoi antaa asiasta lainsäädäntöä ilman parlamentin suostumusta, mikä rikkoo parlamentaarisen suvereniteetin peruskäsitettä
      - Oletus, jonka mukaan Englannin lakia on tulkittava tavalla, joka ei aseta Yhdistynyttä kuningaskuntaa rikkomaan kansainvälistä velvoitetta, koskee paitsi säädöksiä myös common law -oikeutta.
      - On tullut tiedoksi, että common law -lähestymistapa kansainväliseen tapaoikeuteen on "inkorporaatio", jonka mukaan tavanomaisia sääntöjä on pidettävä "osana maan lakia", jos ne eivät ole ristiriidassa parlamentin lakien kanssa.
    - - On harhaanjohtavaa puhua siviilioikeudellisesta lähestymistavasta kansainvälisen oikeuden vastaanottoon; koska yhtenäistä lähestymistapaa ei voida tunnistaa.
      - Joitakin merkittäviä poikkeuksia, kuten Alankomaita, lukuun ottamatta eurooppalaiset lainkäyttöalueet lähestyvät kansainvälistä tapaoikeutta monistisesta näkökulmasta, ja monet todellakin antavat sille jonkinlaisen perustuslaillisen aseman.
  - - - Kansainvälisissä suhteissa, kuten muissakin yhteiskunnallisissa suhteissa, toisen lainsubjektin oikeudellisen edun loukkaaminen synnyttää vastuuta sovellettavan oikeusjärjestelmän määräämässä muodossa ja laajuudessa.
    - - Kansainvälisen oikeuden yleinen periaate on, että kansainvälisen velvoitteen rikkominen merkitsee asianomaisen valtion vastuuta.
      - Varhaisen nykyajan sopimuksissa määrättiin erityisiä velvollisuuksia ja toisinaan määrättiin vastuut ja menettelyt, joita on noudatettava rikkomusten tapauksessa.
      - Yksityisten kostotoimien haitat, väkivaltaista itseapua rajoittavien sääntöjen kehittäminen ja kansainvälisten tuomioistuinten työ ovat kuitenkin edistäneet kansallisen lainsäädännön kaltaista vastuun käsitettä.
    - - Jokaisen valtioiden suorittaman velvollisuuden rikkomisen täytyy johtua yhden tai useamman elimen tai edustajan toiminnasta tai laiminlyönnistä (vaikka vuoden 2001 artikloissa vältetään toimivallan terminologia).
      - Samat toimeenpanovallan periaatteet koskevat asevoimien jäseniä, mutta heidän kurissa ja valvonnassa vaaditaan korkeampaa varovaisuutta.
      - Lainsäätäjä on normaaleissa olosuhteissa tärkeä osa valtion organisaatiota ja ilmaisee säädöksillään virallista politiikkaa. Tälle ryhmälle ominaisena ongelmana on määrittää, milloin velvollisuuden rikkominen sisältää vastuun.
      - Kansainvälisessä oikeudessa on selvä syy jättää huomiotta kansallisen oikeuden mukainen lainvastaisuusväite: kansallisen auktoriteetin puute ei voi olla ratkaisevaa valtion kansainvälisen vastuun kannalta.
    - - Teknisesti objektiivinen vastuu perustuu vapaaehtoisen toiminnan oppiin: jos tahdonvoima ja syy-yhteys on todettu, velvollisuus on rikottu pelkästään tuloksen perusteella.
      - Oikeudellisilla kysymyksillä, erityisesti valtioiden välisissä riita-asioissa, on yksilöllisyyttä, joka vastustaa yleisten sääntöjen helppoa soveltamista. Paljon riippuu todistustaakan osoittamisesta, todisteiden lain toimivuudesta, suostumuksesta ja jopa estoppelista, kompromissin ehdoista ja asiaankuuluvien aineellisten sääntöjen tai sopimusmääräysten sisällöstä.
      - Useat oikeusjärjestelmät tunnustavat oikeuksien väärinkäytön opin.
    - - Väärinkäytöksen estävät olosuhteet, joita on eri tavoin ja joskus hämmentävästi kuvattu "perusteluiksi", "syiksi" ja "poikkeuksiksi", tarjoavat valtioille suojan vastuuta vastaan, joka muuten joutuisi, jos valtio ei noudata kansainvälistä velvoitetta.
      - Kun asiat viedään tuomioistuimeen kompromissin kautta, kumpaakaan osapuolta ei voida pitää vastaajana, ja usein molemmat esittävät myöntävästi.
      - Aseelliset kostotoimet on selvästi suljettu YK:n peruskirjan lain ulkopuolelle.
      - Ensimmäinen on se, että ylivoimaiseen esteeseen ei voida vedota, jos "ylivoimainen este johtuu joko yksinään tai yhdessä muiden tekijöiden kanssa siihen vedonneen valtion toiminnasta". Toinen on se, että ylivoimaiseen esteeseen ei voida vedota, jos "valtio on ottanut riskin tämän tilanteen toteutumisesta".
  - - - Jos valtio tai muu kansainvälisen oikeuden subjekti tekee kansainvälisesti väärin, muilla valtioilla tai subjekteilla voi olla oikeus vastata.
      - Tämä voidaan tehdä vetoamalla väärintekijän vastuuseen, hakemalla lopettamista ja/tai oikaisua tai (jos muuta korjauskeinoa ei ole saatavilla).
      - lopettaminen ja korvaus ovat velvoitteita, jotka johtuvat lain nojalla kansainvälisesti laittoman teon suorittamisesta, kun taas vastatoimet (jos niitä on saatavilla) ovat lopullinen oikeussuojakeino, johon vahinkoa kärsinyt valtio voi ryhtyä sen jälkeen, kun lopettamisen ja hyvityksen saaminen on epäonnistunut.
    - - Kansainvälisen vastuun seurauksia on käsiteltävä varoen. Ne herättävät merkittäviä kysymyksiä vastuun luonteesta eivätkä ole suinkaan pelkkä liite.
      - "Lopettaminen" viittaa kansainvälisen oikeuden noudattamisen perusvelvollisuuteen, joka on periaatteessa edelleen maksettava kaikista rikkomuksista huolimatta. Lopettamista ei vaadita korvauskeinona vaan itsenäisenä velvoitteena aina, kun kyseinen velvoite on edelleen olemassa.
      - Sanaa "korvaus" käytetään viittaamaan kaikkiin toimenpiteisiin, joita vastuuvaltiolta voidaan odottaa, lopettamisen lisäksi: se sisältää palauttamisen, korvauksen ja tyydytyksen.
      - "Korvausta" käytetään kuvaamaan hyvitystä suppeassa merkityksessä rahan maksamista tehdyn vääryyden mittakaavassa.
    - - Korvauksen tavoitteen saavuttamiseksi tuomioistuimet voivat antaa "laillisen hyvityksen" julistuksen muodossa, että toimeenpanovallan, lainsäätäjän tai tuomiovallan loukkaava toimi on laiton ja vailla kansainvälistä vaikutusta.
      - Mitä tulee vahingonkorvausten määrittämiseen, kansainväliset tuomioistuimet kohtaavat samoja ongelmia kuin muut tuomioistuimet välillisten vahinkojen osalta ja käsittelevät asioita pitkälti samalla tavalla.
      - Muutamien objektiivisen vastuun tapausten ulkopuolella voi olla, että sääntönä on yksinkertaisesti se, että jos vahinko aiheutuu laittomasta tai huolimattomasta toiminnasta, joko laillisessa toiminnassa tai ei, korvaus on maksettava.
      - Joissakin tapauksissa tuomioistuimen julistus vastaajavaltion teon laittomuudesta on tyytyväisyyden mitta (tai hyvitys laajassa merkityksessä).
      - Aina kun rikkomuksesta on maksettava korvaus, herää kysymys, pitäisikö korkoa maksaa, millä korolla ja mistä päivämäärästä alkaen. Tämä on erityisen merkityksellistä tapauksissa, joissa korvaus määrätään tuomiolla, koska paikallisten oikeussuojakeinojen käyttäminen, tuomioprosessin läpikäyminen ja korvauksen saaminen voivat viedä kauan.
    - - Säännön rikkominen edellyttää jonkinlaista vahinkoa, "suojatun edun loukkaamista" ja että vain vahingon kärsineellä valtiolla on oikeus vedota väärintekijän vastuuseen.
      - Vastatoimet ovat yksi kansainvälisen oikeuden erottuvimmista näkökohdista verrattuna kotimaisiin oikeusjärjestelmiin. Pohjimmiltaan termi viittaa valtion mahdollisuuteen turvautua "yksityiseen oikeuteen", kun väärintekijä täyttää sen vaatimuksensa laittoman toiminnan lopettamisesta ja/tai riittävästä korvauksesta.
      - Väärinkädetty valtio voi sitten vastata toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on saada väärin tehnyt valtio täyttämään lopettamis- ja hyvitysvelvoitteensa ja jotka periaatteessa rikkoisivat sen velvollisuuksia jälkimmäistä valtiota kohtaan, mutta joiden vääryys on mahdotonta niiden vastatoimien luonteen vuoksi.
      - Vastatoimien keskeinen vaatimus on, että niiden on oltava oikeassa suhteessa lainvastaiseen toimintaan.
  - - - Valtioiden itsemääräämisoikeus edustaa kansojen oikeuden perustuslaillista perusoppia, joka hallitsee yhteisöä, joka koostuu pääasiassa valtioista, joilla on periaatteessa yhtenäinen oikeushenkilöllisyys.
      - Jos valtiot (ja vain valtiot) ajatellaan suvereeneina, niin ne ovat ainakin tässä suhteessa tasa-arvoisia, ja niiden suvereniteetti on suurelta osin laissa määritelty suhde muihin valtioihin (ja valtioiden järjestöihin).
      - Tapa, jolla laki ilmaisee suvereniteetin sisällön, vaihtelee, ja suuri osa laista voitaisiin ilmaista suvereniteetin rinnakkaiselon ja ristiriidan avulla.
    - - Termiä "suvereniteetti" käytetään monin eri tavoin kuvaamaan valtioiden oikeudellista toimivaltaa yleensä, viittaamaan tämän toimivallan tiettyyn tehtävään tai antamaan perusteluja tämän toimivallan tietylle käytölle.
      - Erilaisten alueellisten etuoikeuksien tapauksessa, jotka on luotu joko yleisen tai paikallisen tavan tai sopimuksen perusteella, muut valtiot voivat harjoittaa hallitustehtäviä, toisin sanoen suorittaa suvereeneja toimintoja, alueen sisällä.
    - - Yksi kansainvälisen sopimusoikeuden keskeisistä kanoneista on sääntö pacta sunt servanda, eli käsitys, jonka mukaan valtioiden on täytettävä velvollisuutensa vilpittömästi.
      - Tietystä näkökulmasta katsottuna sääntö on aksiomaattinen ja itsestään selvä. Toisaalta se on ristiriidassa suvereniteetin käsitteen kanssa, koska velvollisuus suorittaa (ja olla vastuussa suorittamatta jättämisestä) näyttää rajoittavan valtion kykyä käyttää suvereniteettiaan.
      - Monet kansainvälisen oikeuden alat ovat epävarmoja tai sisältävät periaatteita, joita ei ole helppo soveltaa konkreettisiin kysymyksiin.
  - - - Toimivalta on osa suvereniteettia: se viittaa valtion kansainvälisen oikeuden mukaiseen toimivaltaan säännellä luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden käyttäytymistä.
      - Sääntelyn käsite sisältää kaikkien hallinnonalojen: lainsäädäntö-, toimeenpanovallan ja oikeuslaitoksen toiminnan.
    - - Periaate, jonka mukaan rikoksen tekopaikan tuomioistuimet voivat käyttää toimivaltaa, on yleisesti tunnustettu.
      - Rikoksen tapauksessa periaatteella on useita käytännön etuja, mukaan lukien foorumin mukavuus ja sen valtion etujen oletettu osallistuminen, jossa rikos tehtiin.
      - Näkemys siitä, että alus on valtion alueen kelluva osa, on jo pitkään ollut huonomaineinen, mutta alusten "sisäisen talouden" erityisluonne tunnustetaan edelleen, sillä sääntönä on, että lipun alla sovellettava laki riippuu aluksen kansallisuudesta ja että lippuvaltiolla on lainkäyttövastuu ja lainkäyttövalta aluksesta.
      - Huomattava määrä valtioita on omaksunut, yleensä rajoituksin, periaatteen, joka sallii lainkäyttövallan muiden kuin kansalaisten teoissa silloin, kun olosuhteet, mukaan lukien rikoksen luonne, oikeuttavat sorron kansainvälisen yleisen järjestyksen vuoksi.
    - - Siviilitoimivaltaa koskevasta laista on erilaisia näkemyksiä. Yhden näkemyksen mukaan kohtuuttomat väitteet siviilioikeudesta voivat johtaa kansainväliseen vastuuseen.
      - Lisäksi, koska siviilioikeudellista toimivaltaa vahvistetaan viime kädessä rikosoikeudellisilla seuraamuksilla tuomioistuimen halveksunnan kautta, ei periaatteessa ole suurta eroa siviili- ja rikosoikeuden väittämisen aiheuttamien ongelmien välillä.
      - Jos vastaaja ei ole läsnä, haaste voidaan kuitenkin tietyissä tapauksissa antaa tiedoksi lainkäyttöalueen ulkopuolella.
      - Toimivaltaa käytetään tavallisesti esimerkiksi silloin, kun alueella oleva omaisuus on riidan kohteena tai jos vastaajalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka siellä.
      - Yleissääntönä on, että jos kanne on nostettu asianmukaisesti, tuomioistuin ei voi kieltäytyä toimivallan käyttämisestä, ellei siihen ole nimenomaista lupaa.
    - - Erilaiset periaatteet, joiden katsotaan oikeuttavan lainkäyttövallan ulkomaalaisten suhteen, luetellaan yleisesti riippumattomiksi ja kumulatiivisiksi, vaikka jotkin niistä voidaankin leimata "toissijaisiksi" muille.
      - Jos täytäntöönpanotoimiin ryhdytään kohtuuttoman suuren lainkäyttövallan tapauksessa, josta aiheutuu vahinkoa, oletettavasti on tapahtunut kansainvälinen vääryys.
      - Käytännössä valtiot voivat vastustaa kohtuuttoman määräävän lainkäyttövallan käyttöä, ellei määräävä valtio yritä panna täytäntöön vaadittua lainkäyttövaltaa, mutta on epätodennäköistä, että mihinkään toimiin ryhdytään.
    - - Kuten normatiivisen lainkäyttövallan tapauksessa, valtion täytäntöönpanotoimivallan käyttö omalla alueellaan on kiistatonta.
      - Alueperiaatetta ei loukata vain siksi, että valtio ryhtyy toimiin omien rajojensa sisällä toisessa valtiossa tehtyjen toimien suhteen.
      - Syytetyn vangitsemiseen johtavien ekstraterritoriaalisten täytäntöönpanotoimien osalta valtion suostumus voidaan antaa tapauskohtaisesti, mutta olosuhteissa, joissa liikkuminen kahden valtion välillä on suhteellisen säännöllistä ja suoraviivaista, voidaan tehdä kahden- tai monenvälisiä sopimuksia valtioiden välisten täytäntöönpanotoimien määräysten antamiseksi.
      - Yleiskuvaa laista on vaikea saada, kun otetaan huomioon käytännön laajuus ja monimuotoisuus sekä erilaisten oikeusperinteiden vetovoima.
  - - - Toisen maailmansodan tapahtumat ja huoli akselivaltojen politiikkaan liittyvien katastrofien toistumisen estämisestä johtivat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelun lisäämiseen kansainvälisellä tasolla.
      - Ihmisoikeudet ovat laaja huolenaihe. Niiden potentiaalinen aihe vaihtelee kidutusta ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevista kysymyksistä sosiaalisiin, kulttuurisiin ja taloudellisiin oikeuksiin, esimerkiksi oikeuteen asuntoon tai veteen.
      - Ne ovat ennen kaikkea valtioiden neuvottelemia ja solmimia sopimuksia, jotka velvoittavat sopimusvaltioita kohtelemaan ihmisiä, myös omia kansalaisiaan. Samalla kun ne tällä ja muilla tavoilla laajentavat kansainvälisen oikeuden soveltamisalaa, ne ovat myös ja sellaisenaan osa kansainvälisen oikeuden järjestelmää.
    - - Ihmisoikeuksien ilmaantuminen kansainvälisen oikeuden ja järjestöjen piiriin on usein jäljitetty vuoden 1919 liittokokouksen ja siihen liittyvien vähemmistösopimusten ja mandaattien aikakauteen. Erityisesti vähemmistösopimukset olivat tärkeä vaihe ihmisoikeusnormien tunnustamisessa.
      - Vuonna 1948 yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (UDHR) 10, joka on ollut erityisen tärkeä.
      - Helsingissä hyväksyttiin 1. elokuuta 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirja.
      - Samalla se merkitsi sitä, että osallistuvat valtiot hyväksyivät tietyt periaatteet, mukaan lukien ihmisoikeusstandardit.
    - - Ihmisoikeusnormien kokoelma on peräisin monenvälisten normien vahvistamista koskevien sopimusten kasautumisesta.
      - Sopimuksen 2 artiklan 1 kohta sisältää tiukan yleismääräyksen, jonka mukaan osapuolet sitoutuvat "kunnioittamaan ja takaamaan kaikille alueellaan ja sen lainkäyttövaltaan kuuluville henkilöille tässä yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet" ilman minkäänlaista eroa.
      - Monenvälisten välineiden lisäksi useissa alueellisissa sopimuksissa tunnustetaan joukko kansalaisoikeuksia, poliittisia, sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia oikeuksia ja luodaan alueelliset puitteet niiden suojelulle.
    - - YK:n peruskirja sisältää useita viittauksia "ihmisoikeuksiin ja perusvapauksiin kaikille rodun, sukupuolen, kielen tai uskonnon perusteella".
      - Kansainvälinen oikeus sisältää rotuun perustuvan syrjinnän kieltämisen oikeudellisen periaatteen, joka on ilmaistu kansainvälisessä yleissopimuksessa kaikenlaisen rotusyrjinnän poistamisesta.
      - Tarve suojella rodullisten, kielellisten ja uskonnollisten vähemmistöryhmien oikeuksia valtioissa on tunnustettu yleisesti sotien välisen ajan vähemmistösopimuksista lähtien, mutta kansainvälisessä oikeudessa ei ole vieläkään sovittu määritelmää siitä, mikä on "vähemmistö".
      - Käsitys oikeuksista, joita henkilöryhmät nauttivat kollektiivisesti, ei yksilöinä, on edelleen kiistanalainen. On tehtävä ero yksilöiden oikeuksien, jotka johtuvat heidän asemastaan ryhmän jäsenenä, ja ryhmään sellaisenaan liittyvien oikeuksien välillä, joista yksilöt voivat nauttia vain yhteisössä muiden kanssa.
    - - Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ei tyypillisesti määritellä niiden sisältämien ihmisoikeuksien suojan tarkkaa alueellista ja henkilökohtaista ulottuvuutta.
      - Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ei tyypillisesti määritellä niiden sisältämien ihmisoikeuksien suojan tarkkaa alueellista ja henkilökohtaista ulottuvuutta.
    - - YK:n poliittiset elimet ovat joskus olleet valmiita käyttämään yleistä tutkinta- ja valvontavaltaa tällä alalla, mutta niillä on vaikeuksia käsitellä yksittäisiä tapauksia. keskustelu keskittyy yleensä poliittisiin vaikutuksiin ja on usein puolueellista.
      - Kansainvälinen tuomioistuin on ilmoittanut, että kun se tarkastelee ihmisoikeussopimuksiin liittyviä kysymyksiä, se antaa "suuren painoarvon" asianomaisen tuomioistuimen tai komitean hyväksymälle sopimuksen tulkinnalle.
      - Euroopan ihmisoikeussopimuksen 35 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”tuomioistuin voi käsitellä asiaa vasta sen jälkeen, kun kaikki kansalliset muutoksenhakukeinot on käytetty kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustettujen sääntöjen mukaisesti ja kuuden kuukauden kuluessa lopullisen päätöksen tekopäivästä.
  - - - Ei ole liioiteltua sanoa, että YK:n aikakausi alkoi oikeudenkäynnillä ja lupauksella. Oikeudenkäynti koski suuria saksalaisia sotarikollisia Nürnbergissä.
      - Kansainvälisen tason kehitys on synnyttänyt muutoksia myös kotimaisissa tuomioistuimissa, mukaan lukien yhä useammin, vaikkakin vähäisessä määrin kansainvälisten rikosten kotimaiset syytteet, joista osa perustuu yleismaailmalliseen toimivaltaan.
    - - elokuuta 1945 neljä liittoutumaa solmi Lontoon sopimuksen, jolla perustettiin kansainvälinen sotilastuomioistuin (Nürnbergin tuomioistuin). Sopimuksen liitteenä olevassa peruskirjassa määrättiin henkilöiden asettamisesta syytteeseen sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja rikoksista rauhaa vastaan.
    - - Kylmän sodan päättyminen osui samaan aikaan Jugoslavian hajoamisen kanssa ja turvallisuusneuvoston lisääntyneet mahdollisuudet vastata seuranneisiin aseellisiin selkkauksiin.
    - - Yleismaailmallisen toimivallan periaate sisältää lainkäyttövallan määrätä ilman yhteyttä tai yhteyttä foorumin ja asiaankuuluvan toiminnan välillä sen toteuttamishetkellä.
      - Yleisesti yleismaailmallisen toimivallan täytäntöönpano on ollut kiistanalaista, kuten Belgiassa, jossa useat tapaukset saivat aikaan Yhdysvaltojen vastareaktion, joka johti sen lain huomattavaan tarkistamiseen
      - Kansainvälisen rikosoikeuden ala ulottuu paljon pidemmälle kuin ne rikokset, joihin kansainväliset rikostuomioistuimet kuuluvat. Alaan kuuluvat myös huumekauppa, kidutus, piratismi, orjuus, terrorismi, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ja korruptio, apartheid ja pakkokatokset (riippumatta siitä, ovatko ne rikoksia ihmisyyttä vastaan).
      - Nämä sopimukset eivät yleensä aseta rikosoikeudellista vastuuta suoraan yksilöille, vaan pikemminkin velvoittavat sopimusvaltioita estämään ja rankaisemaan tiettyjä toimia. Siten käytöksen kriminalisointi tapahtuu kotimaisella, ei kansainvälisellä tasolla.