Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
YHTEISKUNTAOPPI - Coggle Diagram
YHTEISKUNTAOPPI
KPL 2 VÄESTÖ
-
-
Suomen väestö
-
Suomalaisten identiteettiin = käsitykseen meistä kuuluu lähtökohtamme, perheemme, koulutus ja ympäristö
-
Suomen väestö kasvaa eniten maahanmuutolla, koska suomen syntyvyys on laskenut
-
Monikulttuurinen Suomi
-
Suomessa vähemmistöjä on suomenruotsalaiset, saamelaiset, tataarit, viittomakieliset ja romaanit
KPL 3 OIKEUDET
-
-
-
Ihmisten perusoikeudet on turvattu myös EU:n perusoikeuskirjaan ja niiden toteutumista valvotaan Euroopan ihmisoikeusistuimessa.
-
Suomalaisilla on oikeusturva, eli mahdollisuus saada mm. epäoikeuden mukaiset asiat tuomioistuimelle:käräjäoikeudelle.
-
Rikoksen selvittäminen. 1.Rikosilmoitus, 2. Esitutkinta, 3. Syyteharkinta, 4. Mahdollinen käräjäoikeus tai syyttömättäjättämättäpäätös
Rikoksen osapuolet ovat syyttäjä, asianomistaja ja vastaaja.
Suomen sisäistä turvallisuutta ylläpitää poliisi, pelastustoimi, hätäkeskus ja rajavartiolaitos. Ulkoista turvallisuutta vastaa puolustusvoimat.
Poliisi on sisäministeriön alainen ja on usein vain alueellinen, mutta KRP toimii valtakunnallisesti. Supo vastaa kansallisesta turvallisuudesta ja heillä on mahdollisuus siviilitiedosteluun.
-
-
KPL 4 HYVINVOINTIVALTIO
-
-
-
On olemassa erilaisia valtiomalleja, suomessa pohjoismainen.
Sosiaalipolitiikalla pyritään takaamaan kaikille perusturva ja toimeentulo ja vähentämään taloudellista epätasa-arvoa.
-
-
-
KPL 5 DEMOKRATIA
-
Valitsijayhdistyksen kautta pitää kerätä ääniä tai puolue, jotta pääsee ehdolle
-
Suomen vaalit
Kuntavaalit luo kunnanvaltuuston, suhteellinen, vaalit 4 vuoden välein.
Presidentinvaalit, eniten ääniä voittaa, 6 vuoden välein
-
Euroopanparlamenttivaalit, suomi yhtenä vaalipiirinä, suhteellinen, 5 vuoden välein.
Aluevaalit, suhteellinen, hyvinvointialueet
-
-
-
Kansalaisyhteiskunta tarkoittaa ihmisten mahdollisuuksia kehittää omia tavoitteitaan vapaasti = edustaa kolmas sektrori (kunnat)
Suomen perustuslaki takaa yhdistyksien rekisteröitymisen ja luvan tehdä töitä yhteisen aatteen hyväksi.
Osa yhdistyksistä on etujärjestöjä, he työstävät tietyn ryhmän eteen.
-
Voi vaikuttaa adresseilla, kansalaisaloitteella tai boikotoida kansalaistottelettamuutena.
-
KPL 6 POLITIIKKA
Vallan kolmijaolla tarkoitetaan, että lainsäädäntövalta (eduskunta), toimeenpanovalta (hallitus) sekä tuomio valta (oikeuslaitos) erotetaan toisistaan.
-
-