Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Minuuden muodostuminen - Coggle Diagram
Minuuden muodostuminen
-
Identiteetti
-
Perustuu osittain minäkäsitykseen, identiteettiä kuitenkin pidetään pysyvämpänä minän määritelmänä
Vahvasti sosiaalisesta ympäristöstä riippuva ja vaatii validaatiota eli havaituksi ja arvostetuksi tulemista
-
Minäkäsitys ja itsetunto
-
Minäkäsitys
-
-
-
Vahvasti sosiaalinen, eli merkittävä osa koostuu itselle merkityskellisten ihmisten mielipiteistä ja saadusta palautteesta
Sosiaalisaatio
Sosiaalisaatio on prosessi, jonka aikana ihminen kasvaa yhteisön tai yhteiskunnan jäseneksi
Prosessin aikana yksilö on vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja oman ympäristönsä kanssa,
-> omaksuu tyypillisiä käyttäytymis- ja toimintatapoja, arvoja sekä normeja
Normit
-
Erilaiset normit
-
-
Sukupuolinormit
Tietyn sukupuolen oletetaan pitävän tietyistä asioista, esimerkiksi pojat pitävät autoista
Systeemiteoria
-
Teorian muita systeemejä
Mesosysteemi, kodin ja koulun yhteistyö
Ekosysteemit, esimerkiksi uskonnolliset yhteisöt ja vanhemman työpaikka
Makrosysteemit, esimerkiksi yhteiskunnallinen tilanne ja kulttuurin arvot
Systeemiteorian merkittävä tekijä systeemien on aika, sillä kaikki systeemit muuttuvat ajan saatossa