Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Lama - Coggle Diagram
Lama
Syyt
-
-
Neuvostoliitto romahti vuonna 1991, joka romautti myös Suomen kaupan
Ongelmia pahensi vahva markka, joka oli yliarvostettu, eli sen arvo oli keinotekoisen korkea suhteessa muiden maiden valuuttoihin.
Nokia
-
-
Suomea alettiin pitää korkean teknologian ja koulutuksen mallimaana, jossa talouskasvu yhdistyi avokätiseen sosiaaliturvaan.
-
-
Pankkien kriisi
Monet pankit olivat antaneet lainaa löyhin perustein ja hyväksyneet isonkin lainan vakuudeksi pelkän asunnon. Kun asuntojen arvo romahti ja asiakkaiden maksukyky huononi, ongelmat siirtyivät pankeille
Niiden vakavaraisuus heikkeni ja luottotappiot lisääntyivät räjähdysmäisesti. Pankkikriisi iski etenkin säästöpankkeihin.
Jotta koko pankkijärjestelmä ei olisi sortunut, Suomen Pankki otti SKOPin haltuunsa. Sen roskaluotot siirrettiin omaisuudenhoitoyhtiö Arsenaliin, joka toimi siis roskapankkina.
Lopulta veronmaksajat joutuivat rahoittamaan pankkien pelastusoperaation. Sen arvo oli noin 50 miljardia markkaa eli 10 000 markkaa jokaista suomalaista kohtaan.
Samaan aikaan lukemattomat yritykset menivät konkurssiin, koska kysyntä väheni.
Valtion menot kasvoivat hallitsemattomasti, kun työttömyys paisui ennätyslukemiin ja monet joutuivat sosiaalitukien varaan.
Budjettia oli pakko paikata velalla, vaikka samalla tehtiin valtavia leikkauksia sosiaaliturvaan.
Seuraukset
Vuonna 1992 markka devalvoitiin kahdesti. Lopulta se päästettiin kellumaan, jolloin sen arvo määräytyi markkinoilla.
-
Moni jäi myös pitkäkestoiseen velkakierteeseen. Itse lamasta noustiin kuitenkin yllättävän nopeasti 1990-luvun puolivälissä.
Rakenteelliset ongelmat
Teknologisesta menestyksestä oli myös haittaa. Se esti suomalaisia näkemästä tarvetta tehdä muutoksia hyvinvointivaltioon ja työmarkkinakäytäntöihin
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen ongelmat taas jatkuivat esimerkiksi Yhdysvalloista alkanut luottolama oli levinnyt myös Suomeen ja Nokia oli menettänyt asemansa matkapuhelinmarkkinoilla eivätkä Suomalaisten tuotteet enään käyneet maailmalla kaupaksi niinkuin ennen
-
Pohjatietoa
Suomi suistui lamaan 1990-luvulla kun rahamarkkinoiden vapauttaminen ja keinottelu olivat saaneet aikaan hintakuplan.
-