Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Vuoden 1990 lama - Coggle Diagram
Vuoden 1990 lama
-
Pankit kriisissä
-
-
Suuret liikepankit KOP ja SYP selvisivät suunnilleen itsekseen. KOP järjesti esimerkiksi osakeannin, jossa se keräsi rahaa sijoittajilta. Niiden oli kuitenkin pakko yhdistyä vuonna 1995 Merita Pankiksi.
Lopulta veronmaksajat joutuivat rahoittamaan pankkien pelastusoperaation. Sen arvo oli noin 50 miljardia markkaa eli 10 000 markkaa jokaista suomalaista kohtaan.
-
Taustaa
-
Perheiden ongelmat
Epäonnisimmat perheet joutuivat pahoihin ongelmiin ottamiensa lainojen kanssa tai jäivät ns. kahden asunnon loukkuun.
He olivat ostaneet uuden, isomman asunnon ennen kuin olivat saaneet vanhan myydyksi.
eskimäärin asuntojen arvo putosi puoleen. Kun asuntojen hinnat romahtivat ja korot nousivat, asuntokauppa loppui tyystin. Pahimmillaan samalla perheellä oli velkaa kahdesta asunnosta, joista toinen oli tyhjillään.
-
-