Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Kirjallisuudentutkimuksen teoriat ja historia - Coggle Diagram
Kirjallisuudentutkimuksen teoriat ja historia
Venäläinen formalismi
Syntyi Venäjällä bolševikkivallankumousta (1917) edeltäneinä vuosina Moskovan lingvistipiirin sekä runokielen tutkimusyhdistyksen OPOJAZ:in ympärille.
Stalinistit alkoivat vaientaa 1920-luvulla.
Monet ajatukset elävät yhä strukturalismissa.
Keskeisiä henkilöitä: Viktor Školvski, Osip Brik, Boris Eichenbaum, Roman Jakobson, Vladimir Propp, Boris Tomaševski ja Juri Tynjanov
Vastusti positivistis-biografista kirjallisuudentutkimusta. Siirtyi kirjailijoiden elämän tarkastelusta takaisin tutkimaan kirjallisuutta itseään.
Tärkeää se, millaista kirjallisuuden kieli on, ja mikä tekee kirjallisuudesta kirjallisuutta sekä ajatus vieraannuttamisesta.
Vain teosten muoto tuottaa kirjallisuudellisuutta.
Uuskritiikki
Syntyi Englannissa 1920-luvulla
Sai jalansijaa Yhdysvalloissa 1930-luvulta lähtien.
Suuntaus sain nimensä John Crowe Ransomin teoksesta
The New Critisism
(1941).
Kekseisiä henkilöitä (myös): I. A. Richards, Cleanth Brooks ja Robert Penn Warren, W. K. Wimsatt sekä Monroe C. Bearsley
Uuskriitikot tahtoivat kirjallisuudentutkimuksesta oman tieteenalansa.
Vahva keskittyminen runouden tutkimiseen. Runoja luettiin itsenäisinä ja riippumattomina teoksina. Tulkinnassa ei ole sallittua vedota historiallisiin tai kulttuurisiin olosuhteisiin, kirjailijan aikeisiin tai elämäkerrallisiin vaiheisiin.
Lähiluvun avulla keskityttävä teoksen eri tasoihin.
Teosautonomisuus: teoksen merkitys löytyy sanoista paperilla.
Richards: Kirjallisuuden emotiivinen kieli herättää lukijassa tunteita ja asenteita ja luo lukijalle tunteiden tasapainoa.
Eliot: Objektiivinen korrelaatti: Runossa kuuluu runoilijan omien kokemusten sijaan edeltävistä runoilijoista koostuvan perinteen ääni.
Yhteys formalismiin: Halu valaa kirjallisuudentutkimukselle vahva teoreettinen perusta ja kääntää huomio kirjailijasta kirjallisuuteen.
Ero formalismiin: Tehdään tarkkoja tulkintoja ja pohditaan arvottamisen perusteita.
Fenomenologinen kirjallisuudentutkimus
Syntyi saksalaisen filosofin Edmund Husslerin ajatusten pohjalta 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Perustajana pidetään saksalaista Roman Ingardenia.
Keskeisiä henkilöitä (myös): Wolfgang Iser
Emme voi saada suoraa tietoa ulkoisesta todellisuudesta, vaan todellisuus ilmenee tietoisuudessamme.
Kirjallisen teoksen merkitykset konkretisoituvat vasta luettaessa ja lukija täydentää teoksesta löytyviä epämääräisyyskohtia muodostaakseen teoksesta harmonisen kokonaisuuden.
Teos sisältää silti implisiittisen lukijan eli sisälukijan, joka on oletus siitä, millainen lukija teosta lukee ja miten tämä lukija täydentää teoksen epämääräisyyskohtia.
Reader-reponse -teoriat
Teorioiden edelläkävijänä pidetään fenomenologisen kirjallisuudentutkimuksen perustajana pidetyn Roman Ingardenin ajattelusta vaikutteita saanutta Wolfgang Iseriä.
Ei yhteinäistä koulukuntaa
Keskeistä lukijat ja tekstin vastaan ottaminen
Reseptioestetiikka
Korostaa teoksien ja tulkitsijoiden historiallisuutta.
Kirjallisuudelle ominaista on merkitysten häilyvyys, jolloin vuoropuhelu menneisyyden kanssa kirjoja lukiessa on mahdollista.
Odotushorisontti: kunkin tulkitsijasukupolven tulkintoihin vaikuttavien oletusten joukko, joka edustaa myös kunkin aikakauden kirjallisuuskäsitystä. Kirjallisuudenhistoria on tulkintojen historiaa.
Kumpuaa Edmund Husserlin oppilaan Martin Heideggerin hermeneuttisesta filosofiasta.
Saksalainen Hans-Georg Gadamer sovelsi Heideggerin ajatuksia kirjallisuudentutkimuksessa.
Saksalainen Hans Robert Jauss kehitti edelleen.
Strukturalismi
Keskiössä ihmismielen tavat järjestää maailmaa, luoda merkityksiä ja luokitella ilmiöitä.
Päämääränä kirjallisuuden yleisen teorian luominen (poetiikka).
Tärkeää merkkien yhdistyminen teoksessa merkitykseeksi, ei teoksen ilmimerkitykset.
Perustajana pidetään Ferdinand de Saussurea.
Yhteys formalismiin: keskiössä kirjallisuuden kieli ja muoto
Ero formalismiin: kaikki systeemit järjestäytyvät kielisysteemin tavoin
Strukturalistinen narratologia eli kertomustiede
Yhteys uuskritiikkiin: kiinnostus kirjallisuuden rakenteisiin
Ero uuskritiikkiin: keskiössä yksittäisen runon merkityksen sijaan kirjallisten teosten suhde kirjallisuuden ylieisiin ominaisuuksiin sekä koko kirjallisuuden kieliopin kehittäminen
Jälkistrukturalismi
Syntyi vuonna 1986 kuohuneen opiskelijaliikkeen jälkeisissä tunnelmissa.
Keskeisiä henkilöitä: Rolan Barthes, Jacques Derrida, Jacques Lacan, Michel Foucault, Gilles Deleuze ja Felix Guattar
Keskeistä kielen ja ajattelun rakenteiden kumoaminen sekä vakaan merkityksen ja varman tiedon ja totuuden ihanteiden kyseenalaistaminen
Pyrkimys paljastaa ja purkaa länsimaisen filosofianhistorian pystyttämiä hierarkkisia vastakohtapareja
Yhteys strukturalismiin: keskeistä pohdinta siitä, miten ja missä määrin kieli muovaa kokemustamme maailmasta
Ero strukturalismiin; kieli ei ole vakaa järjestelmä, vaan vain eroja, joiden synnyttämistä voi jatkaa loputtomiin, eikä merkitys ole välittämästi läsnä merkissä, vaan häilyy hajallaan pitkin merkitsijöiden ketjua
Siirtymä strukturalismista jälkistrukturalismiin kuvastaa kirjallisuustieteessä siirtymää teoksesta tekstiin
Dekonstruktio
Syntyi Jacques Derridan ajattelun pohjalta.
Keskeistä ajatus siitä, että totuuksien ja tulkintojen määrä on rajaton eli logosentrismin kritiikki
Lukutekniikka, jonka avulla teosten ilmimerkitysten alta paljastuu kätkettyjä merkityksiä tekstin rikkojen ja ristiriitojen kautta
Dekonstruktio: tekstin sisältämät hierarkkiset kaksinapaisuuden käännettään ympäri ja asetetaan uudelleen ilman, että kumpaakaan enää ylennetään tai alennetaan suhteessa toiseen
Keskeisiä henkilöitä: Harold Bloom, Paul de Man, Geoffrey Hartman ja J. Hillis Miller
Psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus
Syntyi Sigmund Freudin 1900-luvun taitteessa tekemien tutkimusten pohjalta.
Felmanin mukaan psykoanalyysia ei voi yksisuuntaisesti soveltaa kirjallisuuteen, vaan kirjallisuuden ja psykoanalyysin tulisi en sijaan olla vastavuoroisessa suhteessa.
Keskeistä ihmisen kehitys ja käyttäytyminen. Ihmisen tiedostamattomat halut koettavat jatkuvasti ilmaista olemassaolonsa, mikä tulee esiin myös taiteessa.
Oidipaaliset vaiheet johtavat tiedostamattoman, yliminän ja minän syntyyn.
Taiteessa henkilön tiedostamattomassa piilevät seksuaaliset halut jalostuvat kulttuurisesti arvostetumpaan muotoon.
Kirjallisuudentutkimuksessa keskiöön nousevat muun muassa kirjailijan, teoksen henkilöhahmojen tai lukijan torjuttujen toiveiden paljastaminen.
Lacan laajensi Freudin teoriaa strukturalismin ja jälkistrukturalismin kautta nostaen keskiöön subjektin ja kielen välisen suhteen. Hänen ymmärryksensä mukaan oidipaalivaihe merkitsee lapsen astumista kielijärjestelmään.
Tiedostamaton rakentuu kielen tavoin. Metaforaa ja korvaamista käyttävä teksti näyttäytyykin haluna tai puutteena.
Keskeisiä henkilöitä (myös): Norman N. Holland, Jacques Lacan, Julia Kristeva, Shoshana Felman, Peter Brooks
Kritiikkiä osoittaneet muun muassa Hélène Cixous ja Luce Irigaray.
Feministinen kirjallisuudentutkimus
Keskeistä patriarkaalisen vallan rakenteiden hajottaminen sekä sukupuolten tasa-arvo.
Vanhoja käsitteitä määritellään uudelleen ja uusia mudoostetaan.
Naispuhe: perustuu vastavuoroisuudelle ja läheisyydelle, tapailee monia merkityksiä, antaa ääneen muun muassa naisen nautinnolle
Keskeistä myös rotu-, kulttuuri- ja luokkaerot
Syntyi Virginia Woolfin ja Simone de Beauvoirin ajatusten pohjalta.
Feministisen kirjallisuudentutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tutkijat pääosin kyseenalaistivat mieskirjailijoiden teoksista koostuvaa kirjallisuushistorian kaanonia.
Keskeisiä henkilöitä: Mary Ellmann ja Kate Millett
Toisessa vaiheessa keskiössä oli naisten kirjoittaman kirjallisuuden tulkitseminen sekä naiskirjallisuuden perinteen luominen.
Keskeisiä henkilöitä: Ellen Moers, Elaine Showalter sekä Sandra Gilbert ja Susan Gubar
Kolmannessa vaiheessa keskeistä on kirjoittamisen ja sukupuolieron välinen suhde.
Kulttuurintutkimus
Saanut vaikutteita marxilaisuudesta, feminismistä, psykoanalyysista ja jälkistrukturalismista.
Syntyi Englannissa 1950-luvulla.
Määrittelee uudelleen kulttuurin käsitettä ja tutkii yksilöiden toiminnan mahdollisuuksia kulttuurissa.
Keskeistä kiinnostus lukijoiden tietyissä historiallisissa tilanteissa teksteille antamiin merkityksiin, lukijan, tekstin ja kontekstin kohtaaminen sekä tekstin saamien merkitysten väliaikaisuus
Keskeisiä henkilöitä: Richard Hoggart, Raymond Williams
Uushistorismi
Syntyi Yhdysvalloissa 1980-luvulla.
Taustalla Michel Foucault'n ja Louis Althusserin ajatukset kulttuurin ja vallan kietoutumisesta toisiinsa
Sai alkunsa renessanssin tutkimuksesta.
Kytekytyy kulttuurintutkimukseen.
Tutkii kirjallisuutta osana laajempaa kulttuurihistoriaa. Tähän sisältyvät tapahtumien lisäksi myös tapahtumista tehdyt kertomukset.
Keskeistä vallan vaikutuksen tarkastelu tekstien syntyyn ja vastaanottoon liittyen sekä kaikki marginaalinen, joka kapinoi vallan mekanismeja vastaan.
Kulttuurimaterialismi eli kulttuurin tutkiminen materiaalisena tuotantona
Keskeisiä henkilöitä (myös): Stephen Greenbalt
Jälkikolonialistinen kirjallisuudentutkimus
Syntyi 1980-luvun lopulla.
Lähestyy kolonialismin syitä ja seurauksia kirjallisissa teoksissa. Esiin nostetaan myös etnosentrismi.
Kyseenalaistaa länsimaisten, valkoisten, keskiluokkaisten ja heteroseksuaalisten tutkijoiden rakentaman kirjallisen kaanonin sekä koko kaanonin käsitteen.
Keskeisiä henkilöitä: Edward Said, Gayatri Chakravorty Spivak
Taustalla vaikuttaa aikojen myötä muuttunut käsitys siitä, mitä "kirjallisuus" on, ja miten sen tutkimusta lähestytään.
1900-luvun jälkipuolisko ja 2000-luvun alku: pluralismin aikakautta eli käytössä on ollut samanaikaisesti useita erilaisia kirjallisuudentutkimuksen paradigmoja