Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Temperamenttipiirteet - Coggle Diagram
Temperamenttipiirteet
Temperamentti
Tarkoitetaan ihmiselle tyypillistä taipumusta reagoida sekä ympäristön tapahtumiin että omiin sisäisiin tiloihin
Kertoo sen, miten ihminen tekee asioita, ei sitä miksi ihminen tekee niin kuin tekee
Temperamentti kertoo siis toimintatyylistä, yksilöllisestä tavasta reagoida sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin, kuten väsymykseen
-
-
Temperamentti, persoonallisuuden kasvualusta
-
Pienillä lapsilla on temperamentti, mutta ei vielä persoonallisuutta
Varhaisten temperamenttipiirteiden nähdään luovan perustan persoonallisuuden piirteille aikuisuudessa
Temperamenttipiirteet saavat aikaan jatkuvasti samalla tavoin toistuvia kokemuksia, joista vähitellen kehittyy ihmisen persoonallisuus
Esim. lähestymistaipuisen ja aktiivisen lapsen saadessa yhä uudelleen ja uudelleen positiivista palautetta ympäristöltä esimerkiksi vuorovaikutustilanteissa, vahvistavat nämä kokemukset lapsen kokemuksia ja ominaisuuksia omista sosiaalisista taidoistaan
Nämä synnynnäisen temperamentin luomat kokemukset luovat pohjan esimerkiksi ulospäinsuuntautuneelle persoonallisuudelle