Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Ihmisen toiminnan eri puolet, psykacoggle , student-5752322_960_720 , …
Ihmisen toiminnan eri puolet
ihminen psyykkisenä kokonaisuutena
Erityisesti Psyykkiset tekijät eli kaikki mielen sisäisäinen toiminta vaikuttaa ihmisen toimintaan.
Psyykkisiä toimintoja
tiedonkäsittely
tarkkaavaisuus, ajattelu, kieli, havaitseminen, oppiminen ja muisti
voi tapahtua tietoisesti tai ei-tietoisesti
tunteet
riippuvat ihmisen tilanteen tulkinnasta
ihminen pystyy säätelemään
motivaatio
Motivaatio syntyy eri syistä, joiden mukaan ihminen pyrkii tiettyyn tavoitteeseen.
Ihminen fyysisenä kokonaisuutena
Ihmisen fyysiseen toimintaan vaikuttavaa kaikki biologiset tekijät, eli aivoissa ja kehossa tapahtuva toiminta sekä ihmisen evoluutio, lajinkehitys ja geeniperimä.
Aivot
säätelevät ihmisen ajatuksia, tekoja, tunteita sekä liikkeitä
Biologisia tekijöitä voivat olla myös aivoihin vaikuttavat erilaiset aineet, kuten kofeiini, lääkeaineet ja päihteet sekä liikunta.
Aivojen kehityksen vaiheet sekä erilaiset häiriöt vaikuttavat ihmiseen biologisesti.
Ihminen sosiaalisena kokonaisuutena
Lähes kaikkeen ihmisen toimintaan vaikuttavat ympäröivät ihmiset, yhteiskunta sekä kulttuuri.
Sosiaalisia tekijöitä
kasvu- ja elinympäristö, kuten asuinolot, koulutus, kulttuuri, vuorovaikutus ja media
Kulttuuriin omaksutaan myös esim. mediasta ja ihmissuhteista erilaisia normeja ja asenteita.
Hetkellisesti toimintaan vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä voivat olla esim. ryhmäpaine.
Toiminnan tarkastelu
Ihmisen toiminnan tarkasteluun on otettava huomioon kaikki kolme tekijää, sillä vain yhden tekijän näkökulmasta tarkasteltuna voidaan päätyä virheelliseen käsitykseen.
Jos esim. mielenterveydenhäiriöitä tai riippuvuuksia tarkastellaan vain yhden tekijän pohjalta, yhteiskunta ei pysty täyttämään kaikkia yksilön tarpeita.
Jos alkoholismia tarkastellessa otetaan huomioon vain psyykkiset tekijät, voidaan päätyä siihen, ettei alkoholismia tunnisteta biologisena sairautena ja ihminen voi syyttää itseään puutteellisesta itsehillinnästä.
Jos taas masennusta tarkastellaan vain fyysisten tekijöiden pohjalta kuten aivojen välittäjäaineiden muutoksena, hänelle annetaan apua lääkkeillä ja jättää huomiotta psykoterapian tai muun psyykkisen ja sosiaalisen avun tarve.
Suuntaukset
Kaikken ihmisen toimintaa ei olla pystytty selittämään näillä kolmella tekijällä, joten on luotu suuntauksia, joita tarvitaan muodostamaan kokonainen ihmiskuva.