Maapallon tulevaisuus riippuu meistä kaikista

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan

Ympäristöongelmat aiheutuvat talouden kasvun tavoittelusta

Kohtuutalous = taloudellinen toiminta sopeutetaan maapallon kantaokyvyn rajoihin

Tuotannon ja kulutuksen vähentämistä kestävälle tasolle

Innovaatioita, teknologiaa, ihmsten asennemuutoksia

Kestävän kehityksen päämäärä on säilyttää maapallo elinkelpoisena myös tuleville sukupolville

Kestävä kehitys = pyrkimys taata tuleville sukuplville vähintään yhtäläiset elämisen mahdollsuudet ja hyvinvointi kuin mitä meillä on

Kestävässä kehityksessä neljä ulottuvuutta

Ekologinen

Taloudellinen

Sosiaalinen

Kulttuurinen

ekosysteemien turvaaminen, bniodiversittetin säilyttäminen, uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö

varmistetaan luonnonvarojen riittävyys

kaikkien ihmisten ja kansojen tasavertaiset mahdollisuudet

Kulttuurien erilaisuus ja tarpeet tulee hyväksyä

Ekologinen jalanjälki kertoo kulutuksen määrästä

Kertoo, kuinka suuri maa- tai vesialue tarvitaan yhden maapallon asukkaan asumiseen, liikkumiseen sekä kaikkien hänen käyttämien tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen

Ekologisen jalanjälken suuruus saisi olla noin kaksi hehtaaria

Maapallon ekologinen kapasiteetti noin 2 ha

Maapallon yhteenlaskettu kulutustaso ylittää kolmanneksella maapallon ekologisen kapasiteetin

Kulutustaso jatkaa kasvuaan

Ylikulutuspäivä kertoo sen, milloin alamme elää velaksi

Päivä, jolloin ihmiskunta on käyttänyt loppuun maapallon kyseisenä vuonna tuottamat luonnonvarat

Vuonna 2015 13.8.

Ekotehokkuus – vähemmästä enemmän

Ekologinen selkäreppu = tuotteen valmistamiseen, kuljettamiseen, käyttöön, käytöstä poistamiseen kuluvien luonnonvarojen paino

esim farkuilla tuhansia kiloja

Tuotteen käyttökertojen määrä lisää tuotteen ekotehokkuutta

Tuotteen käytön ekotehokkuutta kuvaa tunnusluku MIPS

Tuotteeseen ja sen valmistukseen kuluva materiaalipanos jaettuna käyttökertojen määrälle

Ekotehokkuus pitäisi ainakin nelinkertaistaa

Kulutustaso samana --> ekotehokkuus tulisi ainakin nelinkertaista

factor-4-tavoite

Nykyinen kulutustaso pyritään ylläpitämään neljäsosalla raaka-aineista ja energiasta

Tuotteiden ekotehokkuutta on mahdollista lisätä

Tuotteiden korjaaminen

kierrättäminen

materiaalien ja energian kulutuksen vähentäminen

Ympäristömerkki kertoo tuotteen ympäristöystävällisyydestä

Myönnetään tuotteelle, joka on merkittävästi vastaavia tuotteita ympäristöystävällisempi

Kiertotalouden tavoitteena on jätteiden eliminointi

Pyritään siihen, että raaka-aineiden hävikki ja jätteiden synty minimoidaan

Valmistetaan tuotteita, joista voidaan erotella kaikki materiaalit uutta käyttöä varten

Omaa ekologista jalanjälkeään voi pienentää monin tavoin

Omaa kuluttamistaan voi vähentää

Kuluta harkiten

Käytä uudelleen

Kierrätä

Kasvisravinnon syönti pienentää ekologista jalanjälkeä

Ruoka muodostaa 20% ihmisen tuottamista CO2 päästöistä

Kasvit ja kala ekologisia vaihtoehtoja

Lihan tuottaminen kuormittaa ympäristöä

Energiankulutukseen voi itse vaikuttaa

Suomessa kuluu paljon energiaa asumiseen ja liikkumiseen

Pienillä valinnoilla merkitystä

Ekososiaalinen sivistus on ymmärrystä luonnon merkityksestä ihmiskunnalle

Ihminen tiedostaa vaikutuksensa luontoon ja muihin ihmisiin ja ottaa siitä vastyun

Pyrkii aktiivisesti omilla toimillaan edesauttamaan kestävää elämäntapaa