Evoluutiota tutkitaan monella tavalla

Fossiilien avulla tutkitaan muinaisia eliöitä

Fossiilit vähintään 10 000 vuotta sitten eläneiden eliöiden jäänteitä

Syntyneet kivettyminä, valelmina, painaumina

Paleontologia tutkii fossiileja

Kaikista eläneistä eliöistä ei fossiileja

Fossiilien ikä voidaan määrittää tarkasti

Johtofossiilit = eliöitä, joiden tiedetään olleen runsaslukuisia suhteellisen lyhyenä aikana, suhteellinen iänmääritys

Radioaktiivinen ikänmääritys perustuu hiilen isotoopin vakionopeudella tapahtuvaan hajoamiseen, tarkka iänmääritys

Elävät fossiilit

Lajeja, jotka säilyneet pitkään samanlaisina

Eloonjäämisen kannalta tärkeitä ominaisuuksia

Esim siili ja neidonhiuspuu

Fossiilisarja kertoo jonkin lajin kehityshistorian

Eliölajin tai ryhmän kehitystä selvitettäessä pyritään löytämään mahdollisen kattava fossiilisarja

esim hevosen runsaan ja kattavan fossiilisarjan perusteella selvitetty kehitys hyvin tarkasti

Myös ihmisestä löydetty eri ikäisiä fossiileja, joista päätelty kehitystä

Välimuotofossiileissa kahden eri eliöryhmän piirteitä

välimuotofossiileissa näkyy samanaikaisesti sekä uusia, että vanhoja piirteitä

Esim liskolintu ja nisäkäslisko

Evoluutiota tutkitaan myös vertailemalla rakenteita ja käyttäytymistä

Anatomisten rakenteiden vertailu selventää eliökunnan sukupuuta

Surkastumat = tehtävänsä menettäneet elimet ja osat

Alkionkehityksen aikainen rakenteiden kehitys

eliöryhmien eliöillä samanlaista kehitystä

Käyttäytymisen samankaltaisuus

kertoo eliöryhmien yhteisestä evoluutiosta

Osa käyttäytymisestä synnynnäistä ja geenien säätelemää

esim soidinmenot ja kommunikointi

Eliöiden evoluutiosta voi tehdä havaintoja

DNA evoluutiotutkimuksessa

Rakenteen ja toiminnan tutkiminen auttaa sukupuun rakentamisessa

Sukulaisuussuhteita selvitetään yhä enemmän tutkimalla perimää

Kromosomiluku ja sen vertailu

Yksittäisten kromosomien vertailu

Hyödynnetään kromosomivärjäystä

Emäsjärjestys kertoo sukulaisuussuhteista

Kehittynyt teknologia --> lajin koko DNA mahdollista selvittää

Mahdollisuus selvittää monipuolisesti nykyisin elävien lajien sukulaisuutta

myös fossiileista saadaan eristettyä DNA:ta

Molekyylikello paljastaa, milloin laji erkani omille teilleen

Tietyissä DNA:n osissa tapahtuu mutaatioita vakionopeudella

näiden perusteella voidaan rakentaa ns molekyylikello

kertoo missä vaiheessa ryhmä tai laji on lähtenyt kehittymään omaan suuntaansa

Mitä enemmän lajien DNA:t eroavat, sitä aikaisemmin ne ovat eronneet toisistaan

DNA:n viivakoodi valaisee eliölajien kehityshistoriaa ja helpottaa lajintunnistusta

Kullekin lajille oma viivakoodi

Voidaan käyttää kehityshistorian selvittämiseen ja lajintunnistamiseen

Monia lajeja kyetty erottamaan omiksi lajeikseen

Yleensä niin hidasta että ei voi havaita

Joskus kuitenkin lajien sopeuduttava nopeasti uusiin oloihin

Bakteerien antibioottikestävyys seurausta evoluutiosta

Runsas antibioottien käyttö kehittänyt niille resistenttejä bakteereja

Ihmisen elimistössä bakteerit muuntelevat ja osa kestää antibiootteja toisia enemmän

Luonnonvalinta suosinut resistenttejä

Jalostusta voi pitää ihmisen ohjaamana evoluutiona

Suositaan haluttuja ominaisuuksia

Darwinin evoluutioteoria

Darwinin mukaan evoluutio perustuu luonnonvalintaan

Nykyään tiedetään evoluution perustuvan lisääntymiseen, periytymiseen, muunteluun, kilpailuun, luonnonvalintaan, isolaatioon ja sattumaan

"olemassaolon taistelu"