Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Populaatio - Coggle Diagram
Populaatio
-
Populaation kasvu
-
Laboratoriossa bakteerisolu voi jakautua 20 minuutissa. Tällainen populaation kasvu on kiihtyvää eli eksponentiaalista kasvua.
kasvu pysähtyy jossain vaiheessa, koska mikään ympäristö ei sisällä loputtomasti resursseja.
Luonnossa elävillä populaatioilla ei ole käytettävissä paljoa resursseja. Eksponentiaalinen kasvu on tämän vuoksi luonnossa erittäin harvinaista ja jakautuu hyvin hetkellisiin tai poikkeuksellisiin tilanteisiin, varsinkin kun populaatio levittäytyy uudelle alueelle.
Erilaisia populaatioita
Populaation yksilöt voi sijoittua ympäristöön, tasaisesti, ryhmittäin tai satunnaisesti/harvakseltaan.
-
-
Usein luullaan että lajien sijoittuminen on todella satunnaista, mutta oikeasti niillä on selvät paikkansa ja jakautuvat selvästi.
Populaation tutkiminen
-
Populaatiossa monen vuoden mittaan tapahtuneita muutoksia pystytään seuraamaan seurantatutkimusten avulla.
Luonnon populaatioissa tapahtuvia muutoksia voidaan ennustaa matemaattisten mallien ja tilastotieteen avulla. Tutkimisessa tarvitaan myös populaatiogeneettistä tutkimusta, koska populaatioiden kyky selviytyä ja menestyä riippuu niiden perinnöllisestä monimuotoisuudesta.