Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Puhdasoppisuuden aika - Coggle Diagram
Puhdasoppisuuden aika
-
Puhdasoppisuuden aika tarkoittaa 1500-luvun jälkipuoliskolla, 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella, jolloin pyrittiin tarkemmin yhdenmukaistamaan kansalaiten uskonnollisia oppeja
Valtio ja kirkko liitettiin tiukasti toisiinsa, kuninkaasta tuli kirkon ylin johtaja. Valtiotasolla valvottiin "puhdasoppista" luterilaisuuden harjoittamista
Papeilta alettiin vaatia laajaa sivistystä ja tiukkaa luterilaisten oppien osaamista ja noudattamista
-
Papit myös huolehtivat seurakuntalaisten oppimisesta ja sivistyksestä. Heidän tehtävänsä oli yhdessä lukkareiden kanssa opettaa tavallinen kansa lukemaan ja kirjoittamaan sekä ymmärtämään kristinuskon perusopit
-
Papit alkoivat hoitaa muitakin tehtäviä, kuten veronmaksun valvontaa tai väestönkirjanpito kirkonkirjojen avulla
Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun akatemia, perustettiin vuonna 1640. Yliopistolle meni erityisen paljon pappisperheistä tulevia opiskelijoita, jotka myös halusivat kouluttautua papeiksi. Luterilaisten oppien perusteella papit saivat perustaa omia perheitä
Ympäri Suomea perustettiin myös muita kouluja, kuten lastenkouluja eli pedagogioita, josta voitiin jatkaa triviaalikouluun, sieltä lukioon eli kymnaasiin ja lopulta yliopistoon.
Lainsäädännöllä, kuten ns. "Mooseksen laeilla" pyrittiin varmistamaan kansalaisten oikeaoppinen uskonnon noudatus. Se antoi kuolemanrangaistuksen esimerkiksi jumalanpilkalle, noituudelle, väärälle valalle, vanhempia vastaan rikkomiselle tai seksuaalirikoksille, kuten pettämiselle
Pappien tehtävä oli pitää kirjaa seurakuntiensa jäsenten uskonnon harjoittamisesta.Esimerkiksi jos seurakuntalainen oli liian usein poissa jumalanpalveluksista ilman hyvää syytä, voitiin heitä rangaista esimerkiksi jalkapuulla tai sakolla.
-
-