Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Esikuvana Englanti HI1 KPL15, Väestö kasvaa, Teollisen tuotannon…
Esikuvana Englanti
HI1 KPL15
Väestö kasvaa
Euroopan väestönkasvu kiihtyi nopeasti 1700-luvulla
Kasvoi n. 50 miljoonaa 50 vuoden aikana
Keskeisenä syynä kuolleisuuden väheneminen
Erityisesti lapsikuolleisuuden väheneminen
Ruttoepidemiat katosivat
Hygienia parani
Parantunut ravinto
1800-luvulla rokotteet levisivät Eurooppaan ja edesauttoivat väkimäärän kasvun kiihtymistä
Teollistumisen päästessä vauhtiin uudet koneet tehostivat maataloutta
Sadot suurenivat ilmaston lämmetessä
Valtio reagoi katovuosiin kuljettamalla ruokatarvikkeita hädänalaisille seuduille
Teollisen tuotannon edellytykset
Englanti sai siirtomaistaan riittävästi ja edullisesti raaka-aineita teollisuudelle
Aikaisemmin porvariston pääomat oltiin käytetty hovien ylläpitoon tai sotien rahoittamiseen
1700-luvulla porvaristo alkoi sijoittaa pääomaansa kaupankäynnin ja tuotannon tehostamiseen
Maaseudun koneistuminen ja väestön kasvu synnyttivät maaseudulle liikaväestöä>maaseudun työttömät muuttavat kaupunkeihin
Yrittäjät laittoivat rahansa koneisiin, jotka korvasivat kallista ihmistyövoimaa; tuotteiden valmistaminen halvempaa ja helpompaa
Liberalismin synty: vapaa yrittäminen
Varallisuus perustuu pääoman tai jalometallien sijasta työhön; varallisuutta lisätään tekemällä enemmän töitä
Adam Smith, liberalismin isän mielestä yritysten rajoittamaton kilpailu hyödyttäisi yhteiskuntaa, sillä elinkelvottomat yritykset kuolisivat pois ja vahvat vahvistuivat entisestään
Lopulta tuotanto keskittyisi pätevimpien käsiin
Adam Smith myös antoi idean siihen, että työ kannattaisi eritellä pienempiin välivaiheisiin ja jakaa vaiheet eri ihmisten välillä, niin tuotteiden tuottaminen olisi nopeampaa
Vapaakauppa sai kannatusta ja vakiintui 1900-luvulla maailmakaupan johtavaksi periaatteeksi
Tulleja ja kaupan esteitä vähennettiin