Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Kunta - Coggle Diagram
Kunta
-
Kunnan hallinto
Lautakunnat
Lautakunta on Suomessa, mutta myös muualla maailmassa toimiva kunnallinen valmistelu- ja asiantuntijaelin. Lautakuntia on yleensä useita, esimerkkeinä sivistyslautakunta, keskusvaalilautakunta, tekninen lautakunta ja sosiaali- ja terveyslautakunta. Suomen kunnissa lautakunnat ovat kunnanhallituksen valvonnan alaisia.
Kunnan valtuusto
on Suomen kunnissa kuntalain mukainen ylintä päätösvaltaa käyttävä elin, jonka jäsenet eli valtuutetut valitaan neljän vuoden välein kuntavaaleilla.
Kunnan hallitus
on kunnanvaltuuston itselleen valitsema hallitus. Se on yksi kunnanvaltuuston neljästä pakollisesta toimielimestä, joka valmistelee valtuuston käsittelemät asiat ja vastaa kunnan hallinnosta ja taloudesta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.
Kunnan johtaja
virkamies, joka johtaa kuntaa, sen hallintoa ja taloutta sekä käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta.
Kunnan talous
Kunnan menot
rahat puolestaan kuluvat suurelta osin peruspalveluihin (esim. koulutus), hallintoon, infrastruktuurin (esim. tiet) ylläpitoon ja palvelujen tarjoamiseen.
Kunnan tulot
koostuvat pääosin kunnallisverosta, kiinteistöverosta, käyttömaksuista ja valtionosuuksista.
Kunnan tehtävät
Lakisääteiset
päivähoito, perusopetus, terveydenhuolto, sosiaalihuolto ja vanhustenhuolto. Lisäksi muun muassa kirjasto- ja tietopalvelut, lastensuojelu, vammaisten- ja päihdehuolto sekä toimeentulotuki
-