Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
ihmisen toiminta - Coggle Diagram
ihmisen toiminta
ulkoista
fyysistä toimintaa
urheileeko vai eikö urheile ja sitäkautta muodostaa omasta kehosta oman laisen
omankehon tiedostaminen
millainen oma keho on ja hyväksyy sen
oman ulkonäön muodostaminen
oman tyylin löytäminen, millaisia vaatteita itse haluaa käyttää
sisäistä
ihminen voi sisäiseti aiheuttaa itselleen pahaaoloa
jättää mieltäpainavia asioita sisäisesti itselleen mietittäväksi ja ei kerro niistä jollekkin vaikka pitäisi
ihminen sisäisesti pohtii todella paljon asioita
sisäinen pohdinta ihmisellä on myöss tärkeää mm omasta itsestä
ihminen sisäisesti voi rauhoittua tilanteissa
jos on jokin tilanne jossa tulee paniikki
tavoitteellista
ihminen asettaa itselleen tavoittetita asioihin
esimerkiksi laihduttaminen
ihmisen täytyy tavoitella asioita elämässä jokasaralla
tavoitteita asetetaan myös perheen hankintaan että siihen millaista elämää haluaa elää
tiedostamatonta
ihminen voi tiedostamattaan loukata jotakin toista ihmistä
esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai vaikka lehtikirjoituksessa
ihminen voi tiedostamattaan aiheuttaa itselleen hallaa omalla toiminnallaan
kuten nostaa jotakin painavaa asiaa väärällä tavalla, ja kun tätä tekee monakertaa se aiheuttaa myöhemmin paljon selkäkipuja
tietoista
eli kongnitiivista toimintaa
havaitseminen
havaitsee ympärillä tapahtuvia asioita
ajatteleminen
tärkeää ihmiselle oman hyvinvoinnin takia
muistaminen
muistaa asioita tai ei muista
sopeutuvaa
ihminen sopeutuu henkisesti ja fyysisesti asioihin
henkisesti ihminen voi sopeutua uusiin asioihin mitä eläämässä tapahtuu hyviä tai pahoja asioita
esimerkiksi läheisen kuoleminen tai oman lapsen syntymään ihmisen täytyy sopeutua henkisesti
fyysisesti ihminen sopeutuu eri tilanteisiin eri paikoissa
esim. ihminen sopeutuu kylmään ilmaan tai kuumaan ilmaan