Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Keskushermosto, Selkäydin on myös refleksikeskus. Selkäytimestä lähtee…
Selkäydin, tiedonsiirron valtaväylä
Melkein puoli metriä pitkä, lapsen sormen paksuinen keskushermoston osa. Se sijaitsee selkärangan selkäydinkanavassa.
Selkäytimestä lähtee ääreishermostoon kuuluvia hermoja. Niitä pitkin impulssit pääsevät niiden kohteeseensa.
-
-
-
Muisti
Ihmisen älyllinen toiminta perustuu muistiin. Ilman muistia maailma olisi vain jäsentymätöntä aistimusten virtaa, eikä kukaan edes tunnistaisi lähimmäisiään.
-
Tieto säilyy aluksi lyhytaikaisessa muistissa, josta se siirtyy väliaikaiseen muistiin ja hermosolujen yhteyksien vahvistuttua riittävästi, se siirtyy pitkäaikaiseen muistiin.
-
- Kuluttaa noin 20% elimistön kokonaise energiasta
- Käsittelee aisteja ja tietoa
- Isoaivojen harmaassa aineessa tapahtuu varsinainen aivotyö.
- Isoaivojen välissä sijaitsee väliaivot ja aivorunko.
- Pikkuaivot ovat aivojen poimuttunein osa.
- Aivojen tehtäviin kuuluu ajattelu, oppiminen ja tietoisuus.
- Kehon tarpeet kuten nälkä ja jano sekä tunteet ovat myös aivoista lähtöisin.
- Muokkaa aisteja ja tietoa ja niiden perusteella antaa elimistölle ohjeita
- Aivot ohjaavat sisäelinten toimintaa.
- Hermosto ja umpirauhaset säätelevät kaikkia elintoimintoja
-
Selkäydin on myös refleksikeskus. Selkäytimestä lähtee myös automaattisesti toimintakäsky ilman aivojen apua.
-
-
-
-
-