Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Raamatun kulttuurivaikutukset - Coggle Diagram
Raamatun kulttuurivaikutukset
elokuvat
Elokuvat ovat yksi keinoista käsitellä kristinuskon aiheita. Kuuluisia raamatullisia aiheita käsitteleviä elokuvia ovat esim. Matteuksen evankeliumi ja Kristuksen viimeinen kiusaus sekä Kielletty hedelmä.
Monissa elokuvissa kristinusko on osana ihmisen arkipäivää. Siellä saattaa olla esim kirkkoja, pappeja ja nunnia sekä ihmisen elinkaareen liittyviä toimituksia kuten häät. Myös kristrinuskon juhlia, kuten joulua kuvataan usein.
Elokuvassa voi olla myös ns. messias-hahmo, jonka tehtävänä on pelastaa maailma.
arkkitehtuuri
Krkkoarkkitehtuuri sisältää erilaisia tyylisuuntia, ja monet kirkkorakennukset ovat tärkeitä nähtänyyksiä.
Tyylisuuntiaovat esim. venäläis-bysanttinen tyyli, romaaninen tyyli, goottilainen tyyli, barokkityyli ja moderni tyyli
Kirkkorakennuksia alettiin rakentaa 300-luvulta lähtien jumalnpalveluksia varten.
kuvataide
Varhaisin Länsimainen taide oli kirkkotaidetta. Taiteilijat tekivät kirkkorakennuksiin seinä- ja kattomaalauksia, patsaita sekä alttaritauluja.
Itäisissä osissa kristikuntaa tyypillistä oli ikonitaide, eli ortodoksisen kirkon taidemuoto, joka käyttää perinteisiä malleja ja tekniikoita. Ikonit ovat ortodoksisen kirkon pyhiä kuvia, joita mm. käytetään rukouksen apuvälineenä. Lännessä taas tyypillistä oli freskotaide, eli seinämaalaukset.
Myös 1400-1600-lukujen eurooppalaisessa taiteessa raamatulliset aiheet olivat yleisiä.
Kuvataiteen yleisimpiä kristillisiä aiheita ovat enkelit, Neitsyt Maria, raamatun henkilöt ja ilmestyskirjan näynomaiset aiheet sekä Jeesuksen elämänvaiheet.
Kristillisiä kuvia on nykyään myös esim. graffiteissa ja sarjakuvissa
Myöskirkkoarkkitehtuuri sisältää erilaisia tyylisuuntia, ja monet vanhat kirkkorakennukset ovat tärkeitä nähtänyyksiä.
kalenteri
Länsimainen ajanlasku perustuu gregoriaaniseen kalenteriin, jossa vuosiluku ilmoittaa, kuinka monta vuotta on kulunut Jeesuksen syntymästä.
Seitsenpäiväinen viikkorytmi taas perustuu luomiskertomukseen, missä Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja piti lepopäivän seitsämäntenä. Seitsämäs päivä eli sunnuntai on kristinuskon pyhäinpäivä, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen muistksi
Lähes kaikki länsimaiset vuosittaiset juhlat liittyvät raamatun tapahtumiin. Esim pääsiäinen ja joulu.
kirjallisuus
Kirjallisuus levisi Euroopassa kirkon piirissä ja Raamatunkäännökset vaikuttivat monien maiden kirjakieleen.
Nykyään kaunokirjallisuudessa usein käsitellään kristillisiä teemoja, kuten lähimmäisen rakkautta, syyllisyyttä ja anteeksiantoa.
laki
Laki perustuu kymmeneen käskyyn, esim. älä tapa, älävarasta, älälausu väärää todistusta lähimmäisestäsi ja pyhitä lepopäivä eli sunnuntai.
musiikki
Useat klassiset musiikkiteokset käsittelevät raamatullisia aiheita. sekä ne voivat keskittyä johonkin kirkkovuoden suureen juhlaan, kuten jouluun tai pääsiäiseen.
Virsissä ja gospel-musiikissa ilmaistaan yksilön ja yhteisön uskoa.
Varsinaisen hengellisen musiikin lisäksi kristinuskon vaikutteita on myös kansan- ja populaarimusiikin alueilla esiintyy kristinuskon vaikutteita, mutta aina niillä ei ole kristillistä merkitystä, tai niitä voidaan käyttää kristinuskon kritisoimiseen.