Juutalainen elämäntapa ja yhteiskunta

Uskonnon harjoittaminen

Sapatti

Perustuu kymmeneen käskyyn

Vietetään lauantaina

Keskitytään rukoiluun, lepoon ja Tooran lukemiseen

Ei pitäisi tehdä mitään työtä

Sapattiateria nautitaan perjantai-iltana, kun on palattu synagogasta

Koko perheen tulisi olla koolla

Siddur

Rukouskirja

Käytetään kotkona sekä synagogajumalanpalveluksissa

Kiitosrukouksia ja pyyntörukouksia

Synagoga

Kokoonnutaan erityisesti sapattina eli lauantaina

Toorakätkö

Säilytetään kaapissa synagogan itäseinustalla

Erityisesti ortodoksijuutalaisissa synagogissa naiset ja miehet istuvat erillään

Miehen pää peitetään kipalla

Naisilla on huivi päänsä peittona

Elämänkaarirituaalit

Juutalaisuus periytyy matriarkaalista linjaa pitkin

Ympärileikkaus

Tehdään poikalapsille kahdeksan päivän iässä

Eettisyyttä on kyseenalaistettu

Yhteyksessä luetaan rukouksiaja julkistetaan lapsen nimi

Uskonnollisuuden täysi-ikäisyyden juhla

Bat mitsva

Bar mitsva

Kun tyttö täyttää 12 vuotta

Kun poika täyttää 13 vuotta

Vietetään syntymäpäivää seuraavana sapattina synagogassa ja kotona

Häät

Suomessa juhlitaan yleensä yksi nuori kerrallaan

Synagogassa saatetaan viettää yhtä aikaa useamman nuoren juhlaa

Kalenterissa on jaksoja, jolloin häitä ei ole soveliasta viettää

Esimerkiksi pääsiäinen ja uuden vuoden juhla

Jotkut hääparit valmistautuvat vihkimiseen paastoamalla

Vihitään erityisen hääkatoksen alla

Seremonian lopuksi mies särkee lasin

Symboloi Jerusalemin temppelin tuhoutumista

Hautajaiset

Seurakunnan hautausapuyhdistys huolehtii vainajan pesemisestä ja valkoiseen kuolinvaatteeseen pukemisesta

Pidetään kahden vuorokauden kuluessa kuolemasta

Ruumis haudataan mieluiten yksinkertaisessa ruumispussissa

Ei tuoda kukkia

Jokainen paikallaolija sirottelee hautaan kolme lapiollista hiekkaa

Vuoden päästä hautajaisista järjestetään vainajalle muistotilaisuus

Vuodenkierto

Uusivuosi

Syys- tai lokakuussa, kestää kaksi päivää

Synagogassa uutta vuotta edeltävän kuukauden jumalanpalveluksissa puhalletaan sofariin

Kivien tai leivänmurujen heittäminen veteen symboloi syntien poisheittämistä

Aloitetaan syömällä omenaa ja hunajaa

Lehtimajajuhla eli sukkot

Syksyllä suuren sovintopäivän jälkeen

Pihoille rakennetaan majoja loksista

Symboloi majoja, joissa juutalaiset majoittuivat matkalla kohti luvattua maata

Seuraa kymmenen päivän ajanjakso, jolloin ihmiset puistelevat edellisenä vuonna tehtyjä syntejä ja katuvat niitä

Päättyy suureen sovintopäivään

Paastotaan ja rukoillaan

Erityisesti uskonnolliset täysi-ik'iset miehet ovat koko juhlaviikon näissä majoissa

Valon juhla hanukka

Kestää kahdeksan päivää

Taustalla on Jerusalemin temppelin häpäisy

Lapset saavat lahjoja

Tarjolla on herkkuja

Keskellä talvea

Purim-juhla

Keväällä viikkoa ennen pääsiäistä

Tausta on Esterin kirjasta

Persian kuninkaan puoliso juutalainen Ester pelasti juutalaiset heitä uhanneelta joukkotuholta

Pääsiäinen eli pesah

Keväällä

Egyptin orjuudesta vapautuneiden muistoksi

Kestää seitsemän päivää

Ei saa syödä eikä säilöä ruokaa joka on hapatettu

Alkaa synagogassa järjestettävällä iltajumalanpalveluksella

Illalla kodeissa nautitaan seder-ateria

Aterian aikana joku perheenjäsen selittää aterian ruoka-aineiden symbolista merkitystä

Aterian jälkeen syödään juhla-ateria viinin kanssa

Viikkojuhla eli savuot

Seitsemän viikon ja yhden päivän päästä pääsiäisestä

Mooses tuli toisen kerran alas vuorelta tuomaan erämaassa vaeltavalle kansalle Jumalan heille antamat kymmenen käskyä

Sadonkorjuu- juhla

Ruoka

Koser- ruokavalio

Ruoat jaotellaan liharuokiin, maitoruokiin ja neutraaleihin ruokiin

Sianlihaa ei saa syödä

Läheskään kaikki juutalaiset eivät noudata

Liha- ja maitoruokia ei saa valmistaa yhdessä

Etiikka

Suhde Jumalaan ja suhde toisiin ihmisiin

Tooran kymmenen käskyä

Toisen ihmisen henkeä ja omaisuutta tulee kunnioittaa

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Köyhistä ja kärsivistä tulee huolehtia mahdollisimman hyvin

Kultainen sääntö

Ihmisen tulee kohdella toista niin kuin haluaa itseään kohdeltavan

Ihmisen lisäksi myös luontoa on kunnioitettava

Syntiä pitää aidosti katua ja pyrkiä välttämään