Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Kristinusko eri kirkkokunnissa - Coggle Diagram
Kristinusko eri kirkkokunnissa
Raamattu
Roomalaiskatolinen kirkko
oppi perustuu traditioon
Raamattua saa tulkita vain kirkon opetusvirassa oleva henkilö
Paavin tulkintoja pidetään erehtymättömänä
Ortodoksinen kirkko
oppi perustuu ekumeenisten kirkolliskokousten päätöksiin ja traditiostaa syntyneisiin kaanoneihin
Raamattu on Jumalan inspiroima teos, mutta ihmisen kirjoittama
Raamattua tulee lukea kirkon ohjauksessa, jota tarjoavat piispat, patriarkat ja papit
Protestanttiset kirkot
raamattuperiaate eli Raamattu on uskon ja opin ylin ohje
Raamattu on ihmisen kirjoittama, mutta sen sanoma on jumalallinen
jokaisella on oikeus lukea Raamattua (yleinen pappeus), joten sen tulee olla saatavilla kansankielellä
pelastushistoriallinen raamatuntulkinta eli Raamattu kertoo ensisijaisesti ihmisen pelastuksesta (Raamatun tulkitseminen Kristus-lähtöisesti)
Vapaakristillisyys ja karismaattisuus
Raamattu on opin ylin auktoriteetti
Sanoman ymmärtämisestä pitäisi jättää traditio pois kokonaan
Raamattu ihmisen kirjoittama, mutta Pyhän Hengen inspiraation vuoksi sen uskotaan olevan erehtymätöntä Jumalan sanaa
kaikkia Raamatun käskyjä ei voi eikä ole tarkoitus noudattaa enää nykypäivänä; dispensationalistinen raamatun tulkinta
Reformoidut kirkot
Raamattu on ihmisen kirjoittama, mutta sen sanoma on jumalallinen
ihminen pelastuu yksin Jumalan armosta uskon kautta
elämäntavan ohjekirja
Yhteinen näkemys
oppi perustuu kaikissa kirkkokunnissa Raamattuun, joka on kristittyjen ainoa pyhä kirja
Oppi ja uskontunnustukset
Yhteinen usko
dogmit, eli kristilliset opinkappaleet, on määritelty hyvin aikaisin kristinuskon synnyttyä, jotta pystyttiin määrittelemään ketkä olivat kristittyjä
trinititeettioppi
kaksiluonto-oppi
soteriologia
uskontunnustukset; jokaisella kristillisellä kirkkokunnalla on jonkinlainen uskontunnustus, mutta ne vaihtelevat kirkkokunnasta riippuen
Opilliset korostuserot
Erilaiset uskontunnustukset, joissa on painotuseroja ovat johtaneet eri kirkkokuntiin (esim. filioque-lisäys, joka johti roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon syntyyn)
Pelastuskäsitys: joidenkin kirkkokuntien mielestä ihminen pelastuu hyvitystekojen kautta, mutta esim. luterilaisuus painottaa, että ihminen pelastuu ainoastaan uskomalla ja Jumalan armosta
Sakramentit: esim. roomalaiskatolisessa 7 ja protestanttisuudessa yleisesti 2 (kaste ja ehtoollinen)
Erilainen käsitys ehtoollisen merkityksesta: esim. symbolinen muistoateria (Zwingli) vai Jeesus on aidosti läsnä ehtoollisen muodossa (Luther)
Kaste: lapsikaste tai ihminen ottaa kasteen vastaan itse niin halutessaan / uskoon tullessaan
Uskonnonharjoitus
Roomalaiskatolinen kirkko
Tavallista piipahtaa kirkossa rukoilemassa
Kirkkoon tultaessa kastetaan sormi vihkiveteen ja tehdään ristinmerkki
rukousnauhat, krusifiksit
rippituoli; synnintunnustus ja synninpäästö
messuja voi olla useina päivinä viikossa, muttaa päämessu on sunnuntaisin
Jeesus on todella läsnä ehtoollisessa; transsubstantiaatio
lapsena valelukaste
7 sakramenttia
Ortodoksinen kirkko
keskiössä yksityinen ja yhteinen rukous
jatkuvan rukouksen perinne
ehtoollinen + liturgia sunnuntaisin tai sitä ennen vietettävä vigilia
ikonit, tuohukset
paljon laulua
ehtoollinen on syntien anteeksiantamisen ateria ja ihminen voi tulla osaksi Kristuksen ruumista
lapsikaste, jossa lapsi kastetaan kokonaan veteen
7 sakramenttia
Luterilainen kirkko
päivittäinen rukous on tapa ylläpitää yhteyttä Jumalaan
lapsikaste
2 sakramenttia: kaste ja ehtoollinen
yleinen pappeus
paljon erilaista toimintaa
jumalanpalvelus sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä
muina viikonpäivinä voidaan viettää lyhennettyä viikkomessua tai sanajumalanpalvelusta
virsilaulu
ehtoollinen on pelastuksen, yhteyden ja kiitoksen ateria, jossa Jeesus on todella läsnä
Reformoitu kirkko
jumalanpalvelus koostuu rukouksesta, ylistyksestä, raamatun tekstien lukemisesta, saarnasta ja moraalisesta opetuksesta
yleensä ei lauluja
ehtoollinen on muistoateria
lapsikaste
2 sakramenttia: kaste ja ehtoollinen
Anglikaaninen kirkko
luterilaisia piirteitä esim. saarnan korostamisessa ja katolisia piirteitä esim. liturgian ja polvirukousten muodossa
ehtoollinen muistoateria, mutta tullaan osallisiksi Kristuksen ruumista ja verestä
lapsikaste
2 sakramenttia: kaste ja ehtoollinen
Vapaakristillinen ja karismaattinen kirkko
vierastetaan perinteitä ja juhlavuutta; jumalanpalvelus on yleensä hyvin vapaamuotoinen
lauluja, rukous, kolehdin keruu, saarna, uskoontulokertomuksia ja kerran kuussa vietetään ehtoollista
Jumalanpalveluksessa olennaisinta on saarna, josta saadaan konkreettisia neuvoja jokapäiväiseen elämään
ehtoollinen on muistoateria
rukous- ja raamattupiirejä
Aikuiskaste eli kastettava tietoisesti ottaa kasteen vastaan; "uskovien kaste"
Kirkkorakennus ja esineet
Roomalaiskatolinen kirkko
keskiajan romaani ja goottilainen arkkitehtuuri keskeistä
vihkivesiastia, rippituoli, kuvia Jeesuksen ristintiestä, pyhimyspatsaat, sivualttarit, kuva(kuvia) Neitsyt Mariasta ja pyhiinjäännökset ovat tyypillisiä piirteitä katoliselle kirkolle
kirkot usein nimetty pyhimysten mukaan
Ortodoksinen kirkko
sipuli/liekki kupolit ja ortodoksinen risti ovat usein näkyvillä kirkon ulkopuolella
kirkkorakennus jaetaan kirkkosaliin ja alttaritilaan
ikoniseinä
ei penkkejä
ikoneita
Luterilainen kirkko
tyypillisiä piirteitä kirkon sisällä on esim. alttaritaulu, alttarikaide, saarnatuoli, urut ja lukupulpetti
kirkko pitää vihkiä käyttöön papin toimesta
voivat näyttää ulkoapäin moderneilta, mutta tunnistaa katolla usein komeilevasta rististä
Reformoitu kirkko
sisustus mahdollisimman yksinkertaaainen; ei esim. alttaria, alttaritaulua tai muitaa kuvia
saarnatuoli on keskeisellä paikalla
Anglikaaninen kirkko
useat kirkoista on rakennettu katolisella ajalla, joten näyttävät hyvin samalta kuin katoliset kirkot
polvistumispenkit polvirukouksia varten
saarnatuoli; protestanttisuudelle tyypillistä
Vapaakristillinen kirkko
eivät näytä yleensä perinteisiltä kirkoilta
kirkoissa ei välttämättä alttaria tai alttarikaidetta kuten perinteisesti
kirkosta löytyy yleensä kasteallas upotuskastetta varten
Kirkkoyhteisö ja virat
Roomalaiskatolinen kirkko
Paavi on katolisen kirkon johtaja
kardinaalit johtavat paavin kanssa ja tekevät päätöksiä hänen kanssaan; paavin neuvonantajia
seurakunnista vastaavat piispat, joiden alaisuudessa papit toimivat
apostolinen sukkessio
Ortodoksinen kirkko
apostolinen sukkessio
piispa ja pappi toimivat ns. Kristuksen "käsinä" (näkyviä edustajia)
piispa on pappeuden korkein aste ja pappien johtaja
patriarkat ovat suurten alueiden kirkollisia johtajia ja piispat ovat heidän alaisiaan
diakoni toimii piispan ja papin apuna
Luterilainen kirkko
virkapappeja, jotka toimittavat jumalanpalveluksia yms
yleinen pappeus; jokaisella oikeus lukea ja tulkita Raamattua
apostolinen sukkessio
diakoneja, lasten- ja nuortenohjaajia
Reformoitu kirkko
yleinen pappeus
virkajärjestelmä ei ole tärkeä
johdossa vanhemmisto eli presbyteerit
Vapaakristillinen ja karismaattinen kirkko
useita käsityksiä johtajuudesta, mutta yleisin on vanhimmistojohtoisuus eli seurakunnasta koottu ryhmä, joka vastaaa hengellisestä ja käytännöllisestä johtamisesta
palkattuja työntekijöitä kuten diakoneja ja pastoreitaa
myös soluseurakunnat ovat yleistyneet viime vuosina
Anglikaaninen kirkko
yleinen pappeus
papit, piispat ja diakonit
episkopaalinen kirkko
apostolinen sukkessio
Etiikka
Yhteiset eettiset periaatteet
Jokaisen ihmisen velvollisuus on toimia moraalisesti
lähimmäisenrakkauden periaate ja yhtäläinen ihmisarvo
perustuu Raamattuun, järjen käyttöön (luonnollinen moraalilaki) sekä omaantuntoon
10 käskyä
kultainen sääntö
rakkauden kaksoiskäsky
anteeksianto
Kirkkokuntien eettisiä korostuseroja
Roomalaiskatolinen kirkko
luonnollinen moraalilaki; muuttumaton Jumalan luoma totuus
kirkko opettaa mikä on moraalaisesti korrektia
persoona-, läheisyys- ja solidaarisuusperiaate
Ortodoksinen kirkko
ei ole tarkkoja moraaliohjeita, vaan ihmisen tulee itse pohtia ja tehdä moraaliset ratkaisunsa
eettinen kasvu alkaa kasteesta
Jumalan luoma ihminen tuntee sisimmässään onko hän toiminut oikein vai väärin
Luterilainen kirkko
Raamattua ei pidetä varsinaisesti moraalin ohjekirjana, koska Raamatun on tarkoitus kertoa ihmisen pelastumisesta
ihminen ei pelastu tekojensa perusteella, mutta on velvoitettu toimimaan moraalisesti oikein; luonnollinen moraalilaki
kahden regimentin oppi
Reformoitu kirkko
ihminen on kykenemätön moraaliseen ajatteluun; Raamattu antaa ohjeet
10 käskyä on ohjenuora
Vapaakristillinen kirkko
Raamattu kertoo Jumalan tahdon moraalikysymyksissä ja ihmisen tulee noudattaa sitä
korostetaan Jumalan tahdon mukaiseen elämään pyrkimistä
tunnustetaan, että kaikkia Raamatun käskyjä ei voi tai tarvitse noudattaa nykyään, mutta pyritään vaikuttamaan ympäröivään maailmaan, jotta se vastaisi Raamatun ihanteita
Karismaattinen kirkko
Pyhän Hengen johdattamana eläminen; opilliset erot eivät erota kristittyjä vaan heitä silti yhdistää kokemus Pyhästä Hengestä
Hengen hedelmä
henkilökohtainen palvelutehtävä