Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
yhteikunta ja etiikka tehnyt jami ja daniel - Coggle Diagram
yhteikunta ja etiikka tehnyt jami ja daniel
tekniikka ja etikka
valtaosa ihmisistä pyrkii vähentämään kulutamista ja uusien tavaroiden ostamista mutta tekniikan merkitys on kasvanut teollistuneista maista
tekniikan kehitys on tuonut ihmiselle hyötyjä mutta se on myös tuonut ongelmia. sen hyödyn jakamiseen liittyy kysymys ketkä saa käyttää udenlaista teknologiaa
Teknisen kehityksen tuottamat ympäristöongelmat uhkaavat tuhota elämää maapallolla
vallankäyttö yhteiskunnassa
Pakkovalta on sitä että yhteiskunnan tehtävä on ohjalla uhkauksiin tai pakottein yhteisön toimintaa
Asevelvollisuus ja sota ovat pakkovallan muotoja
Yhteiskunnan tärkeä tehtävä on turvata kaikkien jäsenten oikeudet tasavertaisesti
Yhteiskunta on käsite, joka kuvaa sitä, että kasalaiset ovat valmiita rajoittamaan vapauksiaan yleisen edun vuoksi
Demokratia on järjestelmä, jossa kansalliset tekevät päätöksen esim. äänestämällä vaikuttaa ja osallistua yhteisten päätösten tekoon
kansalaisaktivismi kansalaisten oma-alotteinen, julkinen toiminta, joka perustuu yhteiskunnassa vallitsevin ongelmien synnyttämään järkytykseen ja haluun saada muutosta aikaan
Kansalaistottelemattomuus ei ole lain avastustamista yleisellä tasolla vaan jonkin tietyn, epäoikeudenmukaiseksi koetun lain noudattamatta jättämistä, esimerkiksi kieltäytyminen rotuerottelulakien noudattamisesta
oikeutetun sodan periaatteet: sota on oikeutettu vain silloin kun se on puolustussotaa, sitä käydään laillisen esivallan johdolla, vahingot ovat järkevässä suhteessa sodalla saavutettavaan hyötyyn, se ei kohdistu siviileihin ja muita keinoja rauhan saavuttamiseksi ei enää ole
anarkismin tavoite on että ihmiset saisivat elää ilman ulkopuolelta tulevia määräyksiä
rikos ja oikeudenmukaisuus
Kuoleman rangaistus on joissain maissa laillinen rangaistuskeino. Eettinen kysymys on se, onko kuoleman rangaistu oikeuden mukainen rangaistus. kuolemanrangaistus perustuu käsitykselle, jonka mukaan raskaimmat rikosket voidaan hyvittää vain rikosten tekiöiden omalla hengellä. kuoleman rangaistusta puolustetaan myös seurausten näkökulmasta elisillä että sen ajatellaan estävän uusia rikoksia. kuolemanrangaistuksen oikeutus tuli laajalti kiistan alaiseksi vasta 1800luvulla. voiko kostolle perustuvarangaistu olla oikeudemukainen? kuolemanrangaistusta vastustetaan eri syistä se loukkaa räikeästi perustavinta ihmisoikeutta eli oikeutta elämään. kuolemanrangaistus on peruuttamaton ja kuolemaan voidaan tuomita myös myöhemmin syyttömäksi todettu. kuolemanrangaistuksen ei ole todettu ehkäisevän rikollisuutta niissä maissa, joissa se on käytössä. On osoitettu, että kuolemantuomiota langetetaan suhteessa eniten uskonnollisiin ja etnisiin vähemmistöihin kuuluville sekä köyhille, jotka eivät pysty palkkaamaan omaa asianajajaa. ongelmallista on sekin ettei rikoksen tekijällä ole mahdollisuutta osoittaa katumusta ja saada tekoaan anteeksi
Rikoksen sovittamisesta pidetään sakkojen maksamista tai vankeustuomio
Oikeudenmukaisessa yhhteiskunnassa rikoksesta syyttelyä on oikeus puolustaa itseään asianajajan avustuksella
Terrorismi tarkoittaa jonkin ryhmän tai yhteisön harjoittamaa väkivaltaista toimintaa, jonka avulla yritetään vaikuttaa päätöksentekoon
Vankilatuomio merkitsee sitä että ihmiseltä viesdään tietyksi ajaksi hänen oikeutensa vapauteen
taloudellinen eriarvoisuus
Syytä on etsitty eriarvoisuuteen maailmankaupalla
Köyhimmät maat ovat afrikassa ja osassa aasian maissa varakkaimmat ovat eurooppa ja amerikka
Köyhyys on maapallon ihmisten yhteinen ongelma
Eniten eriarvoisuuksia kiinassa jaintiassa
media ja etiikka
Media voi ohjailla ihmisten mielipiteitä
Media tarkoitraa erilaisia viestintämenetelmiä. Median toiminnan perusta on sananvapaus , se että voimme julkaista tietoa ja mielipiteitämme on sanan vapauden käyttämistä
Ihmiset saavat median kautta valtavasti tietoa