Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Sosiaalinen mieli ja kulttuuri Luvut 13-14 - Coggle Diagram
Sosiaalinen mieli ja kulttuuri Luvut 13-14
Aikakäsitys
Tarkoittaa suhdettamme aikaan
Esimerkiksi:
ruoka-aika
nukkumaanmenoaika
ruutuaika
Ympäristö opettaa lapselle kykyä ennakoida asioita viikonpäivien ja kellonaikojen avulla
Eri kulttuureissa on erilaiset aikakäsitykset
Länsimainen aikakäsitys on vahvasti kelloon sidottu
Joissakin muissa kulttuureissa aikakäsitys on enemmän sosiaalisiin tapahtumiin ja kokemuksiin sidottu
Liittymisen tarve
Määritelmä
Ihmisen perustavanlaatuinen tarve luoda ainakin joitakin kestäviä, myönteisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita
Monet ihmiset kaipaavat toisinaan yksinoloa
Ihminen kuitenkin kokee yleensä pitkäaikaisen tai oman tahdon vastaisen yksin olemisen epämiellyttävänä
Ihminen tarvitsee sekä säännöllistä että myönteistä vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa
Tyydyttäväksi koetaan etenkin pitkäkestoiset, vakaat suhteet, joissa on keskinäistä välittämistä ja huolenpitoa
Kaksi ulottuvuutta:
Seurallisuus
Ihmiset, joilla seurallisuuden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tarve on vahvempana, haluavat olla paljon tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja välttelevät yksinoloa
Läheisyys
Ihmisille, joilla on voimakas läheisyyden tarve, riittää pienempi määrä ihmissuhteita, jos ne ovat läheisiä ja luottamuksellisia
Kulttuuri
Sosiaalisuus
Määritelmä
Sosiaalisuudella tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on tarve elää ihmisten muodostamassa yhteisössä
Jopa yksin ollessamme teemme muihin ihmisiin liittyviä asioita (lukeminen, musiikki, videot)
Konteksti
Asiayhteys
Toimintatilanne, johon vaikuttavat välittömästi läsnä olevien tekijöiden lisäksi esim. kulttuurin tarjoamat sisäiset mallit, joiden avulla tilannetta tulkitaan
Sosiaalisaatio
Määritelmä
Kokonaisvaltainen
tapahtumasarja
, jonka seurauksena yksilöstä muotoutuu kulttuurinsa ja yhteisönsä
arvot ja toimintatavat
sisäistänyt yhteisön jäsen
voidaan käyttää myös nimitystä sosiaalistuminen
Ihminen oppii ohjaamaan omaa käyttäytymistään
yhteisön edellyttämillä tavoilla
ja kokemaan asioita yhteisössä
vallitsevien merkitysten
mukaisesti
Sosiaalistuminen alkaa jo lapsuudessa
Vanhempien arvot, tottumukset ja arvot vaikuttavat paljon
Lapsi vaikuttaa itsekin omaan sosiaalistumiseensa
Samastuminen
Ihminen kokee itsensä samanlaisena jonkin ihmisen tai ihmisryhmän kanssa
Ihminen haluaa myös usein omaksua samastumisen kohteen arvoja, piirteitä ja ajatuksia
Samastumisen kautta omaksutaan usein sukupuolirooleihin ja tiettyihin ammatteihin liittyviä ominaisuuksia