Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Ihmisen toiminnan eri pulet - Coggle Diagram
Ihmisen toiminnan eri pulet
ihminen psyykkisenä kokonaisuutena
Mielen toiminta
Kongitiivinen toiminta
Tunteet
Motivaatio
Motiivien muodostama tila
Ohjaa käyttäytymistä
Syntyy vuorovaikutuksessa sosiaalisen ympäristön kanssa
Eli emootio
Ilo, suru, viha
Lyhytkestoisia yksilöllisiä kokemuksia joihin keho reagoi eri tavalla
Menevät yleensä nopeasti ohi
Tiedon käsittelyn toimintaa
Ajattelu, tarkkaavaisuus, oppiminen, muisti, kieli ja ongelman ratkaisu
Aivojen kehittyminen
Motiivi on toiminnan syy
Esim: tarpeet, halut, palkkiot ja rangaistukset
Kaikilla on eri motiiveja toimia sillä tavalla kuin toimivat
ihminen fyysisenä/biologisena kokonaisuutena
Biologinen puoli
Liittyy fyysiseen kehitykseen, geeniperimääm, aivo- ja hormonitoimintaan ja lajinkehitykseen.
Aivojen kehitys liittyy aikuistumiseen ja näin ollen laset saattavat saada esim kiukkukohtauksia ja aikuset, joilla on kehittyneet aivot osaavat hallita vihaansa.
Stressaava tilanne
Elimistö alkaa kehittää stressihormoneja
Vaikuttavat toimintaan eri tavoilla
Stressin hallintaa voi opetella
Elimistön toiminta voi muuttua stressaavassa tilanteessa
ihminen sosiaalisena kokonaisuutena
Ihmisten välinen vuorovaikutus
Kulttuuri voi vaikuttaa
Ympäristön vaikutus ja kulttuurierot näkyvät mm. tervehtimisessä
Sosiaalisten vuorovaikutuksien ansiosta ihmiset ovat rakentaneet useita sosiallisia järjestelmiä
Perustana yhteistoiminta
Esim: perhe ja yhteiskunta
Tapa, jolla ihmiset ajattelee, voi vaikuttaa ympäristö ja kulttuuri jossa on varttunut,
Psykologia
Kehityspsykologia
Tarkastellaan ihmisen biologista, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä elämän aikana
Kongitiivinen psykologia
tutkii ja selittää ihmisen tiedonkäsittelyä
Kliininen psykologia
tutkii mielenterveyttä ja soveltaa tutkimustietoa käytäntöön
Neuropsykologia
Selvittää aivojen toiminnan ja psyykkisen toiminnan yhteyksiä
Persoonallisuuspsykologia
tutkii ihmisen persoonallisuutta
Sosiaalipsykologia
Tutkii vuorovaikutustilanteita
Työn ja teknologian psykologia
tutkii työhön liittyviä eilmiöitä
Mediapsykologia
Uusi psykologian alue
tutkitaan esim median käytön syitä