Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Musiikki maailmanuskonnoissa - Coggle Diagram
Musiikki maailmanuskonnoissa
Hindulaisuus
Varhaisinta musiikin muotoa edustaa veda-tekstien resitointi eli puhelaulanta
Musiikkia käytetään monipuolisesti
Musiikki voi toimia puhdistautumisvälineenä
Temppelitansseissa kuvataan pyhien tekstien kertomuksia tarkkojen liikkeiden avulla, ja tansseihin liittyy myös musiikkia
Buddhalaisuus
Musiikki kuvastaa tuonpuoleista täydellisyyttä sekä asioiden riippuvaisuutta toisistaan
Musiikkia harjoitetaan esim resitoimalla mantroja tai sutria
Sen eri levinneisyysalueiden paikalliset musiikkitraditiot ovat tuoneet oman lisänsä musiikkiin
Musiikkiin voi liittyä uskonnollisia aiheita käsitteleviä näytelmiä, jotka sisältävät myös tanssia
Soittimina ovat esim kieli- ja lyömäsoittimet
Theravada-suuntauksessa munkki- ja nunnakokelaiden edellytetään noudattavan ohjetta, jonka mukaan kokelaan on pidättäydyttävä tanssista, laulusta ja musiikista
Taolaisuus
Siinä musiikki on yksi mahdollinen tapa edistää kahden voiman, jinin ja jangin tasapainoa
Uskonnollisten toimitusten musiikki voi auttaa ihmistä saavuttamaan sisäistä tasapainoa ja olemaan yhteydessä jumaliin
Kungfutselaisuus
Kungfutse oli kiinnostunut musiikista
Musiikkia käytetään rituaaleissa
Musiikki voi auttaa ihmistä saavuttamaan tilan, jossa hän keskittyy omiin tarpeisiinsa vähemmän ja huomioi muita ihmisiä enemmän
Shintolaisuus
Shintopyhäköissä soitetaan gagaku-musiikkia, jonka tarkoituksena on lepyttää ja viihdyttää kameja eli jumalhenkiä
Kagurassa yhdistyvät jumalille omistettu uskonnollinen musiikki ja tanssi
Kristinusko
Katolilaisuus
Messuissa on gregoriaanisten melodioiden lisäksi virsiä
Ortodoksisuus
Liturgiassa ei käytetä soittimia, mutta kirkkolaululla on merkittävä asema
Luterilaisuus
Arvostetaan laulettua ja soitettua musiikkia ja virret ovat tärkeitä
Helluntailais-karismaattisuus
Musiikki on usein hengellistä ylistysmusiikkia, jonka säestämisessä käytetään bändisoittimia
Juutalaisuus
Musiikin asema vaihtelee juutalaisuuden suuntauksien mukaan
Reformijuutalaisuus
Jumalanpalveluksissa käytetään soittimia, kuten kanttorin soittamia urkuja
Ortodoksijuutalaisuus
Jumalanpalveluksissa ei pääsääntöisesti soiteta musiikkia
Konservatiivijuutalaisuus
Synagogissa saattaa kuulua musiikkia
Hasidijuutalaisuus
Musiikkia arvostetaan
Heidän laulamaansa sanatonta melodiaa kutsutaan niguniksi
Islam
Koraania luetaan usein ääneen tai resitoidaan
Eri puolilla maailmaa järjestetään Koraanin resitointikilpailuja
Pääsääntöisesti kannatetaan näkemystä, jonka mukaan musiikki on haram eli kiellettyä silloin, kun se liittyy esim päihteisiin tai seksuaalisuuteen
Perimätiedon mukaan osa soittimista, kuten kielisoittimet, on kokonaan kielletty
Nasheediksi kutsutaan musiikkia, joka on laulumusiikkia tai musiikkia jonka säestämiseen on käytetty sallittua instrumenttia kuten käsirumpua