Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Ruotsin suurvalta-aika 1600-luku - Coggle Diagram
Ruotsin suurvalta-aika 1600-luku
Kuinka Ruotsista tuli suurvalta
Jatkuva sotiminen
Kehittynyt armeija
Musketit ja niihin kehitetyt lisäedut
Hyvä koulutus
Sai vallattua alueita
Vallattuja alueita hyödynnettiin
Verotus, tarvittavat ruokatarvikkeet
Sotavoitot vaurastuttivat
Ruotsin viholliset Venäjä ja Puola olivat sekaantuneet sotiin
Eivät pystyneet estämään Ruotsin kasvua
Sotivat keskenään ja Puola sekaantui 30-vuotiseen sotaan jo ennen Ruotsia
Hallinto
Valta jaettu järkevästi
Läänitetty valtio
Maaherrat ja nimismiehet
Kuninkaan kanssa päätöksenteossa valtaneuvosto
Muutoksia koko Ruotsissa
Hovi-oikeudet
Svean hovi-oikeus
Suomeen perustettiin Turun hovi-oikeus 1623
Säädyt
Aatelisto
Haali itselleen valtaa mm. läänitysten kautta
Verovapaus myöskin
Tehtävänä avustaa kunigasta
Ei enää ratsupalvelusta
Monet kuninkaat pyrkivät alentamaan aateliston valtaa
Papisto
Puhdasoppisuus
Luterilainen puhdasoppisuus Suomessa ja Ruotsissa vasta 1600-luvulla
Vanhoja pakanallisia tapoja kitketään pois
Kirkko ja maallinen esivalta toimivat yhdessä yhtenä kokonaisuutena
Luentataitoa opetettiin kaikille, jotta kykenisivät itse tulkitsemaan Raamattua
Sunnuntaina kirkkoon, saarnaustuolit, naiset ja miehet eri puolilla
Noitavainoissa noin 2000 syytettyä (1600 luvulla)
Väärä käsitys noituudesta syytettyjen sukupuolesta
Kansan opetus jäi kirkolle vaikka koulut yritettiin irrottaa kirkoista
Triviaalikouluja ja kymnaaseja suomessakin
Kinkerit
Porvaristo
Merkanttelismi
Kauppiaat joutuivat sijoittamaan ulkomaankauppansa tapulikaupunkeihin
Maiden tuli olla mahdollisimman omavaraisia
Vientituotteet
Ruotsin alue
Kupari
Etenkin tärkeä vientituote Ruotsille
Rauta
Myöskin suomesta rautaa. Kuitenkin näillä alueilla huonolaatuista joten sitä ei myyty esim aseina
Suomen alue
Terva
Talonpojat
Talonpojista valittiin sotilaita
Jotkut koettivat paeta
Työvoimapula maataloudessa
Verotus kiristyi
Kylmä ajanjakso haittasi erityisesti talonpoikia
Viljeleminen hankaloitui ja ihmisiä kuoli nälkään
Katovuodet
Maanviljelys kärsi etenkin suomen alueella
Ei päässyt kehittymään vaikka suurin osa kansasta eli maanviljelyllä
Muutoksia Suomen alueella
Tuli yhä kiinteämmäksi osaksi Ruotsia
Tehtävänä maksaa veroja ja luovuttaa sotilaita Ruotsin armeijaan
Tahdottiin kehittää suomen alueen koulutusta
Kenraalikuvernööri virkamiesten yläpuolelle
Tunnettu sellainen oli Per Brahe
Kehitti postireittejä ja talonpojat pakotettiin hoitamaan postitusta
Turun akatemian perustaminen
Otti liikaa tunnustusta hänen valta-aikansa toimistaan. Monet uudistukset oltiin jo pantu aluille ennen häntä
Valittiin Ruotsista
Ylhäinen aatelinen
Uudet kaupungit
Jaettiin tapuli- ja maakaupunkeihin
Se oli seurausta merkanttelismista, jossa suositaan vientiä muihin valtioihin eikä tykätä ulkomaisen tavaran tuonnista maahan
Tapulikaupungeilla oikeus ulkomaankauppaan, maakaupungeilla ei oikeutta siihen
Maakaupungeista liikutettiin tavaraa tapulikaupunkeihin
Toimivat verovirtana valtiolle
Otettiin tulleja kaupanteossa