Raamatun kulttuurivaikutukset

kuvataide

arkkitehtuuri

elokuva

kirjallisuus

kalenteri

musiikki

:

laki

Aina kristilliset käsitteet lauluissa eivät tarkoita kristillisiä merkityksiä.

image

raamatun kulttuurivaikutukset näkyvät kaikenlaisessa musiikissa. niin virsissä ja gospel musiikissa kuin rap, rock ja pop musiikissa.

image

Länsimaisen kuvataiteen varhaisimpia teoksia ovat olleet kikkoihin maalatut seinä- ja kattomaalaukset sekä alttaritaulut.

Kuvataiteen yleisimpiä kristillisiä aiheita ovat mm. Jeesuksen elämän vaiheet ja neitsyt maria ja enkelit

Kuuluisimpia kristinuskoa kuvaavia elokuvia ovat mm. Kristuksen viimeinen kiusaus, Brianin elämä ja Noah

image

Yleensä elokuvissa kristinuskoa kuvataan osana ihmisten arkielämää esim. häät

Lakia ovat myös kaikki kymmenen käskyä.

Seitsemän päiväinen viikko rytmi kuvaa luomiskertomusta, jonka mukaan jumala loi maan kuudessa päivässä ja seitsemännen hän lepäsi

Sunnuntai on kristinuskon pyhyäpäivä

Gregoriaanisen kalenterin vuosiluku ilmoittaa kuinka monta vuotta on kulunut jeesuksen oletetusta syntymävuodesta.

Aikaisemmin luostareissa kirjoitettiin uskonnollisia ja tieteellisiä kirjoja.

image

Kirkko on vaikuttanut länsimaisen kirjallisuuden kehitykseen.

Useat nykyajan kaunokirjallisuudet käsittelevät kristillisiä teemoja kuten lähimmäisenrakkautta ja anteeksiantoa.

Kristillisessä kielessä laki tarkoittaa Jumalan tahtoa suhteessa ihmiseen.

Suomen laissa on uskonnonvapauslaki

Useat kirkko rakennukset on tärkeitä nähtävyyksiä

image

Kirkkoarkkitehtuuriin kuuluu eilaisia tyyli suuntia esim. suippotorninen goottilainen tyyli