Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
DEMOKRATIA eli kansanvalta (Demokratia Suomessa (Kaikki 18 vuotta…
DEMOKRATIA
eli kansanvalta
Uhat
-passiivisuus, syrjäytyminen ja irtaantuminen -keskustelun puute -tietojen sekä taitojen vajavaisuus -ääriliikkeet
Määritelmä
kansalla on oikeus vaikuttaa yhteisiin asioihin sekä oikeus poliittiseen vallan käyttöön
Sana demokratia voi tarkoittaa arvoa, yhteiskuntamallia, kansan tai enemmistön tahdon toteuttamista, tai tapaa valita päättäjät
Historia
Alettiin käyttää Antiikin Kreikassa, pääasiassa Ateenassa
Aluksi suoraa demokratiaa: kaikilla täysi-ikäisillä miehillä oli oikeus osallistua päätöksentekoon kokouksessa
Nykyään suoraa demokratiaa on vaikeaa hyödyntää, sillä ihmisyhteisöt ovat todella suuria
Demokratia nykyään
Käytössä edustuksellinen eli välillinen demokratia: kansa luovuttaa valtansa päättäjille, jotka on valittu vaaleilla
Demokratia Suomessa
Kaikki 18 vuotta täyttäneet kansalaiset saavat mahdollisuuden vaikuttaa edustajiensa avulla
Suomi on oikeusvaltio, sillä siellä tällaisen valtion kriteerit toteutuvat
Diktatuurista demokratiaan
Toimivan demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseen saattaa kulua jopa 30 vuotta
Vaikeaa siirtyä demokratiaan: saattaa synytä kaaos ja sisällissota
Näin kävi esim. Libyassa ja useissa muissa arabimaissa
Vaalit
Kansanedustajat valitaan vaaleilla, joissa kaikki täysi-ikäiset kansalaiset voivat äänestää
Vaalien täytyy olla rehellisiä ja vapaita
Demokratian edellytykset
Ihmisoikeusten kunnioittaminen
Sanavapaus:
kansalaiset voivat arvostella vallanpitäjiä ja keskustella heistä vapaasti esim. sosiaalisessa mediassa
Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus:
mahdollisuus perustaa erilaisia yhdistyksiä
Demokraattinen valtio on oikeusvaltio
Viranomaisten päätöksistä on lupa valittaa ja julkisessa toiminnassa seurataan lakia
Toimiva oikeusjärjestelmä eikä tuomareita pysty lahjoa
Jokainen ihminen on tasa-arvoinen lain edessä ja heitä on tultava kohtelemaan samanarvoisesti
Hankaluudet
Päätöksenteko hidasta, sillä eri järjestöillä on omat mielipiteensä asioihin ja kaikkia tahoja tulee kuulla
Päätös saattaa olla usein huono kompromissi, mihin järjetsöt eivät ole tyytyväisiä
Kansalaiset saattavat jättää äänestämästä tai kansa ei kunnioita päätöksiä
Rahan merkitys