Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Japanin uskonnot (Sintolaisuus (Japanissa vain sinto., Syntynyt 300-500…
Japanin uskonnot
Sintolaisuus
-
-
-
Uskotaan että esimerkiksi vuorilla on voimaa, joten niitä kutsutaan kameiksi.
-
-
Kungfutselaisuus
-
-
Kungfutselaisuuden keskeisimmät tekstit ovat Viisi klassikkoa, Keskustelut ja Neljä kirjaa.
Kungfutselaisuuden mukaan kaikki, mikä on olemassa, on vuorovaikutuksessa jonkin muun kanssa.
Tämän vuoksi ihmisen on pyrittävä jalostamaan luonnettaan, jotta hän voi hyödyttää valtiotaan ja samalla muita ihmisiä.
-
-
Kendo
-
-
Sananmukaisesti kendo on siis ”miekan tie”, mutta käytännössä tarkoitetaan japanilaista miekkailua.
-
Torii
-
-
Se toimii merkkinä siirtymisestä pyhästä maailmasta profaaniin, maalliseen maailmaan.
-
Esi-isät
Bon
-
-
-
-
Yhtenä perinteenä on bon odori-tanssi, jolla toivotetaan henget tervetulleiksi elävien luo.
Vanhan uskomuksen mukaan virran mukana ajelehtivien lyhtyjen on tarkoitus johdattaa henget takaisin omaan maailmaansa.
-
-