Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Nuoren vuorovaikutussuhteet (Vertaissuhteet (ystävyyssuhteiden…
Nuoren vuorovaikutussuhteet
Sosialisaatio ja kulttuurinen identiteetti
Sosialisaatio
on lapsuudessa alkava ja läpi elämän kestävä prosessi, jonka kuluessa yksilö kasvaa yhteiskunnan jäseneksi.
liittyy kulttuurin keskeisten tietojen, taitojen ja arvojen sekä normien omaksuminen.
nuoruudessakin sosiaalinen ympäristö kanavoi yksilön yhteiskunnan jäseneksi kasvua sekä siihen liittyvää tavoitteen asettelua ja päätöstentekoa
Kulttuurinen identiteetti
muodostuu osana sosialisaatiota
koostuu samankaltaisesti ajattelevan, toimivan ja kommunikoivan yhteisön jakamista yhteisistä kulttuurilllisista arvoista
kulttuurienvälisen tutkimuksen mukaan globaalissa ja muuttuvassa maailmassa tyypillistä on
identiteetin uudelleen määrittely
eli yksilön tarve jäsentää identiteettiä useasti elämänsä aikana
tutkimusten mukaan varsinkaan nuoret, jotka elävät monimuotoistuvassa yhteiskunnassa, eivät enään välttämättä määrittele itseään tietyn kulttuurien tai etnisten ryhmien kautta, vaan toimivat yksilöinä yhteisössä
Vertaissuhteet
nuoruudessa suhteissa ikätovereihin ja vanhempiin tapahtuu muutoksia, jolloin yksilön täytyy sopeutua uusiin sosiaalisiin normeihin
ystävyyssuhteiden muodostaminen on yksi keskeisistä lapsuuden ja nuoruuden kehityksen tavoitteista
suhteet kavereihin vaikuttavat lapsen ja nuoren identiteetin kehitykseen sekä merkittävästisitä kautta nuoren käyttäytymiseen, tavoitteisiin ja asenteisiin
tutkimuksissa havaittu, että vertaissuhteet ikätovereihin merkittävämpiä nuoruudessa kuin lapsuudessa
ystävyyssuhteita pidetään yleensä kaverisuhteita intensiivisempänä ja ystäviä on kavereita vähemmän
yksi keskeinen tekijä nuorten ystävyyssuhteissa on
samankaltaisuus
tutkimusten mukaan myös
status
eli asema ja arvovalta ovat tärkeitä avaimia nuorten vertaissuhteisiin
Seurustelusuhteet
tarkoittaa romanttista suhdetta saman tai vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa.
opetellaan jakamaan tunteet ja ajatukset sekä psyykkistä ja fyysistä läheisyyttä toisen ihimisen kanssa
monella mahdollisuus myös kokea ja harjoitella itsenäistymistä suhteen kautta
Kaukorakkaus
ihastumista esimerkiksi johonkin muusikkoon tai tuttuun aikuiseen
normaalia varhaisnuorella
tuntuu monelle nuorelle turvalliselta tässä kehityksen vaihessa
koska esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyviä asioita vasta harjotellaan
keski- ja myöhäisnuoruudessa tyypillisiä sitten ovatkin syvemmät seurustelusuhteet ja monilla myös seksikokemuksen
kiintymyskäyttäytyminen luo pohjan nuoruuden aikaisille vertaissuhteille ja erityisesti myöhemmässä nuoruuden vaiheessa romanttisille suhteille
Yksinäisyys nuoruudessa
kaveri- ja ystävyyssuhteiden olemassaolo sekä niiden puuttuminen vaikuttavat huomattavasti nuoren psykososiaaliseen kehitykseen
osalle nuorista yksinäisyys on pysyvä tila ja osalle on vain harvoin itse valittua
poikien havaittu olevan keskimäärin tyttöjä yksinäisempiä
tytöt taas keskimäärin poikia masentuneempia
nuoren yksinäisyydelle altistavia tekijöitä ovat tietyt yksilöön liittyvät ominaisuudet kuten ujous ja sosiaalisten taitojen puute
Sosiaaliset taidot
ovat sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä taitoja
kuten toisten kuunteleminen, hienotunteisuus, toiselle omasta jakaminen, toisen auttaminen sekä empatia
heikot sosiaaliset taidot vaikuttavat ystävyyssuhteiden solmimiseen ja sopeutumiseen
heikto taidot on laajemmin yhteydessä sosiaalisiin ja emotionaalisiin sekä koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyviin vaikeuksiin
Yksinäisyyttää tutkiessa on havaittu, että yksinäisyydelle altistavia tilannetekijöitä ovat mm kilapilu ja vertailu vuorovaikutuksessa sekä jotkut tietyt yleiset kulttuurissa vallitsevat erot
Vanhemman ja nuoren muuttuva suhde
perheen ja vanhempien merkitys nuoren kehityksessä on havaittu monissa tutkimuksissa
Psykologit B. Bradford ja Jeremy Bakken
laaja yhteenveto 2000-luvun tieteellisistä tutkimuksista, jotka käsittelivät nuoruusikää nuori-vanhempisuhteen ja vertaissuhteiden näkökulmasta
havaitsivat, että yleensä vanhemmilla oli paremmat ja ajankohtaisemmat tiedot lastensa vapaa-ajan vietosta ja harrastuksissa varhaisnuoruudessa kuin keskinuoruudessa
äidit tiesivät yleensä isiä paremmin --> johtuu siitä, että äidit kysyvät nuoriltaan asioita suoraan, antoivat lastensa kertoa suoraan tai vain kuuntelivat ja tarkkailivat heitä
Tilton-Weaver
nuorten välillä on eroa siinä, kuinka avoimesti he kertovat asioistaab vanhemmilleen
yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, mitä yhtenäisempänä nuoret perhettään piti, sitä vähemmän he kertoivat valehtelustaan vanhemmille
mitä kontrolloivammiks nuoret vanhempansa kokivat, sitä todennäköisempää valehtelu oli
vanhempien kasvatustyyli ja vanhempi-lapsi suhteen laatu vaikuttaa siihen miten innokkaasti nuoret kertovat vanhemmilleen suhteistaan
jos vanhemmilla on auktoriteettiin perustuva kasvatustyyli, kertovat nuoret enemmän vanhemmilleen
vanhempien kylmyys, torjunta, negatiivinen reagointi kerrontaan, murensi yhteyden tunnetta vanhempiin
Ongelmakäyttäytyminen nuoruudessa
pitkäaikaistutkimuksissa havaittu selvää jatkuvaa lapsuuden ongelmakäyttäytymistä nuoruuteen ja nuoruudesta aikuisuuteen
jaetaan usein ulospäin suuntautuvaan ja sisäänpäin suuntautuvaan käyttäytymiseen
ulospäin suunatutuva eli
eksternalisoiva ongelmakäyttäytyminen
ilmenee erityisesti käytöshäiriöinä, kuten agressiivisuutena, antisosiaalisena käytöksenä sekä päihteiden käyttönä
sissänpäin suuntautuva eli
internalisoiva ongelmakäyttäytyminen
ilmenee tunne-elämän häiriöinä, kuten pelokkuutena, masennuksena, ahdistuneisuutena ja vetäytymisenä
ulospäin suuntautuva käyttäytyminen näyttää olevan sisäänpäin suunatutuvaa pysyvämpää
on tutkittu esimerkiksi lasten ja nuorten keskuudessa koti- ja kouluympäristöissä vanhempien ja nuorten sekä opettajien itsensä tekemien arviointejen perusteella
esimerkiksi äidin mielenterveyshäiriöt, vanhempien vihamielisyys lasta kohtaan ja varhaislapsuuden käyttäytymisongelmat ennustavat eksternalisoivaa, internalisoivaa sekä näiden sekamuotoista ongelmakäyttäytymistä