Jokainen pitää luonnollisena, että ihminen rakastaa sitä maata, jossa hän on nähnyt päivänvalon, saanut kasvatuksensa, nauttinut ja kärsinyt elämän vaihtelevista iloista ja suruista. Mutta vielä lunnollisempaa on, että hän rakastaa sitä henkistä pääomaa, joka on langennut hänen osakseen, hänen oman kansansa ajattelu- ja toimintatapaa, isänmaansa kieltä, tapoja, lakeja, sanalla sanoen kansansa historiaa ja sen perintöä omalle ajalleen. Ilman sellaista rakkautta ihmisyksilön sivistys on repäisty irti juuresta, joka sitä ravitsee ja antaa sille kyvyn kantaa hedelmää, osallistua inhimillisen kulttuurin kehitykseen.”