Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
KEHITYSTAPAHTUMIA (2kk-6kk (Sosiaalinen hymy kasvoille, Kehon kuva alkaa…
KEHITYSTAPAHTUMIA
2kk-6kk
-
Kehon kuva alkaa kehittyä, oman kehon koskettelu, esimerkiksi varpaiden löytäminen
-
-
-
-
-
-
-
Ensimmäinen hammas puhkeaa, yleensä alas eteen
Joillakin vauvoilla esiintyy ensi kuukausina koliikki-itkua. Silloin lapsi itkee tuntikausia yhtäjaksoisesti, itku ajoittuu usein iltaan tai yöhön- Koliikin arvellaan johtuvan suoliston kypsymättömyydestä.
-
Lapsi alkaa nojata kyynärvarsiinsa ollessaan vatsamakuulla. Vauva tavoittelee esineitä molempiin käsiin ja yrittää tarttua niihin. 3-kuinen vauva on kova potkiskelemaan.
Vauva tarttuu esineisiin kahdella kädellä ja vie kaiken tutustumisen arvoisen suuhunsa. Vauva myös oppii 5kk:n kiepeillä siirtämään esineitä kädestä toiseen.
Lapsi pystyy potkimaan esineitä jaloillaan. Hän kääntyy selinmakuulta kyljelleen, siitä edelleen vatsalleen ja kohta myös vatsamakuulta selinmakuulleen.
-
-
-
-
-
-
1-2 vuotta
Kävely, kielen kehittyminen, symbolitaju
-
-
-
Lapsella on paljon uusia taitoja, joita hän haluaa kokeilla ja puuhailla entistä enemmän itsenäisesti. Uudet taidot tuottavat riemua ja onnistumisen tunteita.
Lapsi pystyy muistamaan jonkin aikaa mielikuvaa vanhemmistaan. joka antaa turvallisuutta touhuilla ja tehdä tutkimusretkiä itse
-
-
-
-
-
Arjen pienet ilot, kuten onnistuminen jossakin arjen askareissa
-
-
Lapsi tarvitsee runsaasti ihailua, kiitosta sekä hellittelyä. Lapsesta on myös ihanaa tuottaa vahemmilleen iloa.
-
Kuivaksi oppiminen, ei tee enää tarpeita housuun
Suuri unentarve, 12-13 tuntia
-
Lapsi yhdistää erilaiset havainnot, oppii hahmottamaan kokonaisuukdia ja omaksuu uusia käsitteitä
6-7 vuotta
Ymmärtää, että sukupuoltaan ei voi vaihtaa
Itsesäätely paranee, defenssien kirjo laajenee
-
-
Lapsi pelkää, vertaa ja pohtii erilaisia asioita
Lapsi harjoittelee koululaistaitoja, kuten esimerkiksi kirjoittamista
-
Puhuminen, kirjoittaminen ja lukeminen kouluun siirryttäessä
-
Lapsi haluaa osallistua enemmän arjen askareisiin, esimerkiksi pedata itse oman sänkynsä
-
-
-
-
-
-
-
-
4-5 vuotta
Roolinotto paranee, ymmärtää toiden näkökulman (Mielen teoria jäsentyy)
Mielikuvitus voimakas, mm. paljon kuvitteluleikkejä
-
Lapsi on innokas, utelias, touhukas, puhelias, luova ja omatoiminen sekä aiempaa varmempi niin tuttujen kui tuntemattomienkin ihmisten seurassa
-
-
-
-
-
-
-
-
Lapsen liikkeissä on paljon enemmän voimaa ja lapsi haluaakin usein mitellä voimiaan. Lapsella on uusia liikunnallisia taitoja ja vahvoja lihaksia, joita on hauska kokeilla.
-
Lapsi kykenee suunnittelemaan töitään etukäteen ja pystyy keskittymään mielenkiintoisen työn äärelle. Keskittymistä vaatineen työn jälkeen lapsi pyrähtää liikkeelle.
Lapsi ymmärtää paljon paremmin ohjelmien ja pelien juonirakenteita sekä hahmojen toimintaa ja pyrkimystä
2-3 vuotta
-
-
Alkaa tajuta, että samassa ihmisessä (myös itsessä) on hyvää ja pahaa, sama äiti esimerkiksi on välillä hyvä ja välillä paha
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-