Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Raamatun vaikutukset yhteiskuntaan (Taide (Kuvataide (Kuvataide ja…
Raamatun vaikutukset yhteiskuntaan
Kalenteri ja juhlaperinne
Seitsenpäiväinen viikkorytmi
luomiskertomus, pyhäpäivä sunnuntai
Länsimainen juhlaperinne
Juhia, esim joulu, uusivuosi, pääsiäinen ja helatorstai
Länsimainen ajanlasku
Vuosiluku ilmoittaa, montako vuotta on kulunut Jeesuksen oletetusta syntymävuodesta
Etunimet
Raamatullinen tausta
Taide
Kuvataide
Kuvataide ja Raamattu ovat liittyneet yhteen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Varhaisin länsimainen taide olikin kirkkotaidetta
Arkkitehtuuri
Arkkitehtuuri on myös ottanut vaikutteita Raamatusta, mikä näkyy esim. kirkkoarkkitehtuurissa ja hautausmailla
Elokuva
Vaikuttava keino käsitellä kristinuskoa ja raamatullisia aiheita, mm.
Kymmenen käskyä
ja
Egyptin prinssi
Musiikki
Musiikki ja Raamattu liittyvät laajalti yhteen. Raamattuaiheisia teoksia ovat säveltäneet mm. Beethoven sekä etenkin J. S. Bach
Kirjallisuus
Sai alkunsa kirkon piirissä, ensimmäiset kirjat olivat kirkollisia kirjoja
Teatteri
Sai alkunsa raamatullisten kirkkonäytelmien myötä
Etiikka
Rakkauden kaksoiskäsky
Kultainen sääntö
Kymmenen käskyä
Käsitykset yhtäläisestä ihmisarvosta
YK:n ihmisoikeuksien julistus
Tapakulttuuri
Konfirmaatio
konfirmoitavat tunnnustavat kristillisen uskonsa
Kristillinen hautaan siunaaminen
korostaa jälleennäkemisen ja ikuisen elämän toivoa, merkkinä tyhjä risti tai hautakivi
Kaste
Perustuu Jeesuksen antamaan kastekäskyyn
Avioliittoon vihkiminen
Pyydetään vihkiparille Jumalan siunausta
Yhteiskunta
Media
Tuo monin tavoin esiin Raamatun vaikutuksia, mm. kristillisiä aikakauslehtiä ja televisioituja ja radioituja jumalanpalveluksia
Sosiaaliset palvelut
Syntyneet länsimaissa alun perin kirkon piirissä
Juhlajumalanpalvelukset
Kansanedustajat, ministerit, ylimmät virkamiehet ja presidentti kokoontuvat niissä yhteen pyytämään Jumalan siunausta työlleen
Koulutus
Keskiajalta lähtien luostarit ylläpitivät kouluja. Kirkko on ollut paitsi kansan kasvattaja ja sivistäjä, myös koululaitoksen uranuurtaja.
Lainsäädäntö
Vaikutteita Raamatun kymmenestä käskystä