Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Teollistuminen (Euroopan väestö (Kasvoi niin nopeasti että työt alkoivat…
Teollistuminen
-
Kaupungistuminen
-
Kaupungit olivat aluksi huonokuntoisia, koska niissä oli ahdasta, huono hygienia, ei viemärijärjestelyitä ja esimerkiksi tehtaiden jätevedet kaadettiin jokiin ja muihin viereisiin vesistöihin
Huono hygienia aiheutti sairauksia ja ahtaassa kaupungissa ne levisivät nopeasti ja lähes esteettä ennen lääketieteen kehittymistä
-
Amerikan nousu
Miten pystyi nousta?
Työvoima
-
Ihmisillä ei ollut enää paikkaa väestönkasvun takia omissa valtioissaan, eivät saaneet esim töitä
-
-
-
Amerikkasta tuli ensimmäinen kulutusyhteiskunta talouden kasvaessa. Kehittyi nopeasti muita korkeammalle, jopa Britanniaa
-
Uudet keksinnöt
Höyrykone
James Watt patentoi vuonna 1769. Aluksi käytettiin veden pumppaamiseen kaivoksista pois. Myöhemmin alettiin soveltamaan teollisuudessa. Ensimmäinen huomattava teollinnen innovaatio
Kehruujenny
James Hargreavesin kehittää kehruulaite, joka toimi lihasvoimalla ja sitä pystyi käyttämään yksi ihminen.
-
Juna ja rautatiet
Mullistivat tavarankuljetuksen ja matkustamisen,tavaraa oli nyt nopeaa ja tehoksasta kuljettaa tehtaille ja muualle
-
Teräs
Monet koneet ja asiat alettiin rakentamaan vahvasta sekoituksesta, teräksestä
-
Sähkölamppu
Kehitti Thomas Edison. Se loi uusia edellytyksiä ihmisten elämälle. Sähkövaloa alettiin käyttämään lähes kaikessa.
-
-