Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Budhalaisuus (Buddhan opetukset (Siddhartha Gautama. (Hän eli…
Budhalaisuus
Buddhan opetukset
Siddhartha Gautama.
-
Hemmotellun lapsuuden elänyt Siddhartha ymmärsi aikuiseksi tultuaan, että jokaisen ihmisen elämään kuuluu monenlainen kärsimys, kuten sairaudet.
-
-
Jälleensynymä
Kärsimyksestä ei pääse eroon edes kuolemassa, koska sitä seuraa väistämättä uusi jälleensyntymä.
Siddhartha päätti lähteä etsimään totuutta, jonka avulla voisi vapauttaa jälleensyntymien kiertokulusta.
Hän alkoi harjoittaa askeesia, hyvin yksinkertaista elämää, mutta se ei vienyt häntä eteenpäin.
Lopulta Siddhartha asettui bodhipuun alle mietiskelemään. Silloin hän vihdoin oivalsin mistä kaikkien olentojen karman lain mukainen loputon jälleensyntymien kiertokulku johtuu ja se lakkaa.
Tipitaka
kirjoituksia oli niin paljon, että niiden säilyttämiseen tarvittiin kolme punottua koria. Siksi buddhalaisuuden pyhät tekstit saivat nimen Tipitaka, Kolme koria.
Buddha
Siddharthasta oli tullut Buddha, valastunut
-
Budhalainen elämäntapa
Stupa
Myös stupa ja pagodi kuuluvat buddhalaiseen maisemaan. Stupa on buddhan pyhäinjäänöksen-kuten luunmurusen-sisältävä, alhaalta levenevä ja ylöspäin kapeneva rakennus.
-
-
Budhalaisuus
Buddhalaisia on noin 380 miljoonaa. Pääosa heistä elää Kaakkois- ja Itä-Aasiassa, mutta buddhalaiset näkemykset ovat levinneet länsimaihinkin. Buddhalaisuus syntyi Intiassa noin 300-luvulla eKr.