Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Lapset puheeksi -toimintatapa (Menetelmä ja toteutus (Kolme kokonaisuutta,…
Lapset puheeksi -toimintatapa
Kenelle?
Vanhemmille
Muille kasvattajille
Lähipiirille
Ammattilaisille
Varhaiskasvatuksen ja koulun työntekijät
Harrastus- ja kerhotoiminnan ohjaajat
Palvelujen järjestäjät
Poliittiset päättäjät
Mihin tarkoitukseen?
Avuksi keskusteluun
Itseopiskeluun
Oppimateriaali koulutuksessa
Tarkoituksena lasten kehitystä etenkin silloin, kun lapsen elämäntilanteeseen liittyy vaikeuksia
Mikä?
Lapsen hyvinvoinnin ja suotuisan kehityksen tuki
Ongelmien ehkäisy
Lapsen arkipäivän sujuminen
Kehityskulku
Alku jo 1970-1980 luvulla
Ajatus vanhemman oman voinnin merkityksestä lapseen
Tuotiin suomeen 1996
2001 STM:n hanke : Toimiva lapsi ja perhe
Tällä hetkellä Suomen mielenterveys seura kehittää TLP -kenttää
Perusta
Lapsi ja perhe nähdään osana koko omaa ekologista ympäristöään
Lapsen kehityksen kulku polveilee, ei ole olemassa yhtä 'normaalia' kehityspolkua
Aikuisten palveluilla lakisääteinen velvollisuus tukea potilaan/asiakkaan lapsia
Ylisukupolvisuus
Tarkoittaa ilmiöiden esiintymistä sukupolvien ketjussa
Voidaan ehkäistä, esim. tämän toimintamallin avulla
Selvä näyttö sekä ongelmien ylisukupolvisuudesta että lasten ja perheiden pärjäävyydestä
Ympäristön ja geenien yhteisvaikutus
Kolme vaikutuspolkua
Äidin elämäntapojen ja voinnin vaikutukset
lapsiin panostamisen malli
perhestressimalli
Menetelmä ja toteutus
Päämäärät
Rakneteet
Osallistujat
Toteutusympäristöt
Psykiatrinen kartoitus
Tähtää mahdollisimman hyvään hoitoon
Elämäntilanteen kartoitus
Suotuisan kehityksen tukeminen ja ennaltaehkäisy
Apuna opaskirjaset
Kolme kokonaisuutta
elämäntilanteen kartoitus
toimintasuunnitelman teko
keskustelu ymmärryksen merkityksestä
Neljäs kokonaisuus
Toiminta arjessa
Alkaa varsinaisen menetelmän jälkeen
Autetaan perhettä löytämään toimintatapoja, joissa otetaan huomioon sekä lasten että vanhemman tarpeet
Keskustelun sisällöt
Lapsen elämäntilanteen kartoitus
Eväitä vanhemmille lapsen kehityksen tukemiseksi
Lisäavun järjestäminen
Perhe, ymmärrys ja puhuminen
Lapset tarvitsevat selityksen koetuille hämmentäville asioille
Miten ja milloin keskustelu käydään on perhekohtaista
Vanhemman olisi hyvä olla alustavasti sinut asian kanssa ennen lasten kanssa keskustelua
Lasten kaikkien mahdollisten reaktioiden hyväksyntä
Iästä riippumatta lapset tarvitsevat vanhempien tukea kertomistilanteessa ja sen jälkeen
Keskustelu : Miten tästä eteenpäin
Mahdollisia esille otettavia teemoja
Vaihtelevat perhekohtaisesti
Lapsi ei ole syypää vanhemman ongelmiin
Vanhempi hoitaa itseään
Kotityöt
Vanhemman ärtyvyys ja mahdollinen väkivaltaisuus
Lasten pelot