Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
PS03 - tiedonkäsittely vaatii tarkkaavaisuutta (kpl 9) (tarkkaavaisuus…
PS03 - tiedonkäsittely vaatii tarkkaavaisuutta (kpl 9)
sisäisesti ohjautunut tarkkaavaisuus
kun ihminen kohdistaa huomionsa johonkinn asiaan omien tavoitteiden ja odotustensa mukaisesti
ulkoisesti ohjautunut tarkkaavaisuus
ulkoisen ärsykkeen, esimerkiksi kovan äänen, aiheuttama huomion suuntaaminen
tarkkaavaisuus
= huomion kohdistamista johonkin tiettyyn asiaan tai kohteeseen
tiedonkäsittelyn vaihe, jossa aistimusten paljoudesta valikoidaan osa tarkempaan käsittelyyn
tarkkaavaisuus on välttämätöntä, koska aivojen kapasiteetti ei riitä kaiken aistien kautta tulevan tietovirran käsittelyyn (eikä se välttämättä ole tarpeellistakaan)
tarkkaavaisuus suuntaa tiedonkäsittelyä ja suodattaa oleellisen tiedon epäolennaisesta sekä mahdollistaa tarkoituksenmukaisen tiedonhauin muistiin tallennettujen sisäisten mallien pohjalta
orientaatioreaktio
ympäristössä tapahtuu jokin yllättävä muuos ja tarkkaavaisuus suuntautuu automaattisesti siihen
habituaatio
ärsykkeeseen tottuminen
ärsykkeeseen ei kiinnitetä enää niin paljoa huomiota
dikootisen kuuntelun tehtävä
koehenkilö kuuntelee kuulokkeilla kahta tarinaa samanaikaisesti, toinen tarina tulee oikeasta ja toinen vasemmasta kuulokkeesta
koehenkilöitä pyydettiin suuntaamaan tarkkaavaisuus vain toiseen tarinaan
koehenkilöt muistivat huomiotta jätetyn kuulokkeen puheesta puhujan sukupuolen ja hetken, kun puheen voimakkuutta tai kieltä vaihdettiin, mutta sisällöstä he eivät muistaneet mitään
cocktail party- ilmiö
jos ihminen kuulee oman nimensä tai muun hänelle tärkeän saman varjostamattomassa viestissä, hänen tarkkaavaisuutensa kiinnittyy usein siihen
tarkkaamattomuussokeus
kyvyttömyys huomata selvästä havaittavaa, mutta yllättävää tai odottamatonta kohdetta silloin, kun huomio on kohdistttu toiseen asiaan
muutossokeus
tarkkaavaisuuden ulkopuolelle jääviä merkittäviä muutoksia ei yleensä huomata
tarkkaavaisuus-resurssit
perustuvat tutkimuksiin, jotka osoittavat, että tehtävän kuormittavuus vaikuttaa siihen, miten tarkkaavaisuuden ulkopuolelta tulevat ärsykkeet prosessoidaan ja havaitaan
toiminnon automatisoituminen mahdollistaa useiden rinnakkaisten toimintojen samanaikaisen tekemisen
tarkkaavaisuutta voidaan myös joissain määrin suunnata eri tehtäviin samanaikaisesti, esim. kengännauhojen sitominen ja keskusteleminen onnistuu vaivattomasti
kiinnostus ja motivaatio vaikuttavat tarkkaavaisuuteen
tarkkaavaisuus suuntautuu myös tiedottomasti
jotta ihminen voi suunnata tarkkaavaisuuttaan, hänen vireystilansa tulee olla riittävän hyvä