Tunteilla on biologinen perusta

Jaan Panskeppin tutkimus

tarkasteli tunteiden perustana olevia biologisia prosesseja sekä ihmisillä että muilla eläimillä

emotionaalisten kokemusten pohjana on joukko aivojen varhaisten osien affektiivien eli tunteisiin liittyviä järjestelmiä

Affektiivit viittaavat nimenomaan emootioiden biologiseen, keholliseen puoleen

Mm. mieliala, joka on emootiota pitkäkestoisempi voidaan lukea affektiiveihin kuuluvaksi

esimerkiksi on järjestelmän aktivoitumiseen liittyvä käyttäytyminen sekä käyttäytymisen mielekkyydestä jota tarkastellaan eri emootioihin esim. paniikki ja suru / pelko

Kulttuurin vaikutus biologiseen, emotionaalisen perustaan

ihmisellä biologinen ominaisuus sopeutua ympäristöönsä mukautumalla

Esimerkiksi vauva reagoi ympäristöösä affektiivisesti

lapsen tapa kokea, ilmaista ja säädellä tunteita kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja heijastaa siten kulttuurin piirteitä

Trommsdorffin ja Kornadtin (2003) tutkimus

Tarkasteltiin lasten eri käyttytymistä ja havaittiin, että vuorovaikutuksessa lasten eri käyttäytyminen johtui kulttuurien eri arvoista

Myös kasvojen tunteiden tunnistamisessa ja havaitsemisessa on huomattu erilaisia kulttuurillisia eroja

Perusilmeet tunnetaan kaikissa kulttuureissa, mutta eroja on siinä, miten niitä tulkitaan tarkemmin

Erässä tutkimuksessa tutkittiin kuinka japanilaisten inhon näyttämiseen vaikutti toisen ihmisen seura toisin kuin amerikkalaisilla emootioiden näyttämisessä ei näykynyt eroja eri tilanteissa

Emootioiden kokeminen

Suuri osa ihmisten tunteista syntyy syntyy ja tarkentuu asioiden ajattelemisen, pohtimisen ja selittämisen seurauksena

Monet tunteet edellyttävät sosiaalisten suhteiden hahmottamista ja ymmärtämistä

Esim mesquita (2004) vertaili häpeän tunteiden erilaisia käsityksiä eri kulttuureissa

  • Länsimaissa häpeä liitetään henkilökohtaiseen ja peruuttamattomaan epäonnistumiseen
  • Aasian itäosissa häpeä liitetän tilanteisiin, jossa ihminen on laiminlyönyt velvollisuuksia suhteessa muihin ja hänen käyttytymisensä aiheuttaa toisille kunnian menettämisen uhkan

Kitayma (2006)